Paras-hankkeesta maakunta-sote-uudistukseen 20.11.2017

Paras-hankkeesta maakunta-sote-uudistukseen 20.11.2017

Kirjahyllyä siivotessa sekä työssäni käyttämiä papereita, kirjoja ja oppaita selatessa kuntien palvelujen kehittäminen sai perspektiiviä (mm. Kuntalaisen paras 2009, Sipponen 2016). Suomessa oivallettiin vuosituhannen vaihtuessa, että vastuu kuntien palveluista olisi saatava leveämmille hartioille. Talouden näkymät ja väestörakenteen kehitys painoivat päälle.

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen ensimmäisessä vaiheessa puhuttiin mm. suurkunnista, piirimallista ja peruskunnista. Laadittiin Paras-puitelaki, joka tuli voimaan 2007. Puolueet esittivät, että kunnan asukasluvun piti olla vähintään 20 000, jotta kunta voi yksin huolehtia perusterveydenhuollosta sekä sosiaalitoimen tehtävistä. Kunnan rinnalle suunniteltiin yhteistoiminta-alueita. Mm. omalla työpaikallani käytettiin aikaa lähipalvelujen, seudullisten palvelujen ja laajaa väestöpohjaa edellyttävien palvelujen pohdintaan.

Vuosien kuluessa uudistuksen keskiöön nousivat hiljalleen kuntaliitokset. Tilanne oli 2011 eduskuntavaalien jälkeen otollinen kun kuntaliitoksia vastustanut Keskusta oli jäänyt oppositioon. Tanskan 2007 toteuttamaa kuntauudistusta pidettiin esimerkkinä Suomelle. Itsekin sain koulutusta Tanskan kuntauudistuksesta, jossa pienet kunnat yhdistettiin entistä paljon suuremmiksi ja harvemmiksi kunniksi. Myös Suomessa Kataisen hallitus tavoitteli 2010-luvun alussa vahvoihin peruskuntiin pohjautuvaa elinvoimaista kuntarakennetta. Itse pidän tätä mallia edelleen parhaimpana vaihtoehtona kuntien palvelujen saamiseksi ”leveämmille hartioille”.

Kuntauudistuksen rinnalle asetettiin STM-vetoinen työryhmä suunnittelemaan sosiaali- ja terveyspalvelujen rakennetta. Tätä on jälkeenpäin arvioitu kuntauudistusta haittaavaksi päätökseksi. Kuntauudistus joutui hankaluuksiin myös siksi, että kuntaliitokset jäivät poliittisista syistä vapaaehtoisiksi. Kuntarakennelakiin (2013) kaavaillusta pakkoliitospykälästä oli luovuttava. Kuntarakenneuudistukseen liittyvä metropolihallinto-selvittelykin hiipui aikanaan. Tällöin painopiste siirtyi sosiaali- ja terveydenhuollon (sote-) uudistukseen.

STM:n sote-selvityshenkilön esityksen lisäksi myös eri toimijat, kuten Sitra ja Lääkäriliitto, ovat esittäneet omia malleja sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseksi. Pääperiaate sote-uudistuksen eri vaiheissa on kuitenkin ollut kuntia suurempi järjestäjätaho. Kiistelyä on aiheuttanut tarkoituksenmukaisen väestöpohjan koko. Sote-uudistuksen myöhemmissä vaiheissa on puhuttu vahvasti sekä vertikaalisesta että horisontaalisesta integraatiosta. Tosin integraatiopuheet ovat viime aikoina laimenneet kun on kiistelty palvelujen tuottamismalleista.

Jo 2010-luvun alussa keskustan ministeri oli väläytellyt kuntauudistuksen vaihtoehdoksi koko terveydenhuollon ja sosiaalitoimen tehtävien siirtämistä alue- tai maakuntahallinnolle. Vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen näin kävikin. Keskustapuolue ajoi hallitusohjelmaan vanhan haaveensa maakuntamallista. Varsinkin viime aikoina olemme kuulleet kitkeriä kommentteja mallin vanhanaikaisuudesta – ja perusteluihin nykytrendien, mm. kaupungistumisen, huomiotta jättämisestä on helppo yhtyä. Kaupunkiseudut kuitenkin hyödyttävät koko maan väestöä.

Nyt väittelyn keskiössä on jo joitakin vuosia ollut maakunta-sote -uudistuksen lakipakettiin kuuluva valinnanvapauslainsäädäntö. Sitä osa vastustaa poliittisista syistä, osa ehkä oman ammattikuntansa etujen vuoksi jne. Yksityiskohdista voidaan olla eri mieltä, mutta periaatteellista vastustusta on vaikea ymmärtää, sillä kyseessä on kansalaisten itsemääräämisoikeuden vahvistaminen. Mielestäni kuntien asukkailla pitää olla mahdollisuus omaan valintaan siinä mitassa kuin se ei vaadi sote-ammattilaisen ammattitaitoon perustuvaa arviointia.

Peruspalveluihin esitetyn suoran valinnan kautta ihmisten on entistä helpompi päästä palveluihin oikea-aikaisesti. Palveluihin pääsyn odottaminen on yleinen tyytymättömyyden aihe ihmisten kanssa keskusteltaessa. Todennäköisesti palveluiden laatu myös paranee kun kilpailu lisääntyy. On huomattava, että sekä yksityisten toimijoiden että maakuntien olisi tuotettava suoran valinnan palvelut samoilla ehdoilla.

Tietenkin uudistuksessa on hyvä edetä hallitusti ja vaiheittain, erityisesti erikoistason korkeaa ammattitaitoa vaativissa, laadukkaissa palveluissa. Kiistanalaisia asiakasseteleitä on jo pitkään jaettu myös erikoissairaanhoidossa palveluseteli-nimisinä erityisesti ruuhkatilanteissa. Samalla tavalla voitaisiin uudistuksen alkuvaiheessa edetä asiakassetelien kanssa.

Nykyisen hoitotakuun mukaiset 3-6 kk:n odotusajat mm. ei-kiireellisiin leikkauksiin tuntuvat liian pitkiltä. Odotusaikaa voitaisiin uudistuksen myöhemmässä vaiheessa lyhentää asiakassetelien avulla kunhan turvataan ensisijaiset päivystyspalvelut. Palvelua tarvitsevien ihmisten odotuttaminen ja pitkät jonot eivät pääsääntöisesti tee järjestelmää halvemmaksi. Todetut sairaudet on joka tapauksessa hoidettava. Odotuttaminen ainoastaan tuottaa kansalaisille ongelmia sekä yhteiskunnalle haittaa ja kustannuksia mm. sairauslomien muodossa. Siksi olisi hyvä hyödyntää olemassa olevien tuottajien palveluja – toki samoilla laatu- ja hintavaatimuksilla.

Valinnanvapaudessa on kyse ajattelutavan muutoksesta: palveluiden keskiöön nousee kunnan asukas, kansalainen – ihminen. Odotan edelleen toiveikkaana sote-uudistuksen toteutumista. Maakuntamallista sen sijaan voidaan olla montaa mieltä. Varsinkin kun mallissa käytetään vanhaa maakuntajakoa.

Aikaa on kulunut jo n. kymmenen vuotta siitä kun Suomessa huomattiin, että väestökehitys ja taloudellinen tilanne eivät kestä nykyistä palvelujen järjestämistapaa. Useat eri-pohjaiset hallitukset ovat uudistusta johtaneet, mutta vieläkään ei olla maalissa. Mitenkähän Tanska sai kuntauudistuksensa toteutettua jo 2007? Sen jälkeen on myös Tanskan sote-palvelut kehitetty malliksi meille muille. Mistä meillä oikein kiikastaa? Jämähtämisestä vanhoihin ideologioihin ja periaatteisiin, uskalluksen puutteesta katsoa eteenpäin…?

Kommentteja Helsingin 2018 talousarviokeskusteluun 20.11.2017

Kommentteja Helsingin 2018 talousarviokeskusteluun 20.11.2017

Talousarvion valmistelusta vastanneet virkamiehet ansaitsevat kiitokset suuren talousarviokokonaisuuden laatimisesta sekä poliittisten ryhmien neuvottelijat viime hetken ”viilauksista”.

Helsingin taloustilanne on ollut aiempia vuosia parempi. Tämä on antanut mahdollisuuden vahvistaa kaupungin asukkaiden hyvinvointia lisäämällä resursseja kaupungin palveluihin, erityisesti koulutukseen sekä loppuvaiheen neuvotteluissa lisämäärärahaa sosiaali- ja terveyspalveluihin. Kunnallisveroprosenttia voitiin laskea, mikä myös koituu kaupunkilaisten hyväksi.

Epävarmuutta budjetointiin tuo valtakunnallinen maakunta-sote -uudistus, joka toteutuessaan vuonna 2020 leikkaa Helsingin kunnallisverokertymästä n. kaksi kolmasosaa. Velat kuitenkin jäävät kaupungin huoleksi, jolloin suhteellinen velkaantuminen kasvaa ja verorahoitus suhteessa investointeihin alenee. Tähän varaudumme vastuullisella taloudenpidolla jatkossakin sekä uudessa kaupunkistrategiassa esitetyin toimenpitein. Hyvässäkin taloudellisessa tilanteessa palvelukokonaisuuksia on edelleen kehitettävä mahdollisimman joustaviksi sekä toimintamuotoja uudistettava toimintaympäristön, esim. väestörakenteen muutosten tai yhteiskunnan digitalisoitumisen mukaan.

Helsingin edellisvuosien hyvästä tuloverokasvusta ja erityisesti yhteisöverokasvusta hyötyvät myös heikomman veropohjan kunnat arviolta 325 miljoonaa euroa, eli parin Helsingin veroprosentin verran kun valtionosuuksiin sisältyvä verotulotasaus kasvaa. Tämä olisi muiden alueiden hyvä tiedostaa sote-uudistuksen valmistelussa kun keskustellaan kaupunkiseutujen, erityisesti Helsingin ja pääkaupunkiseudun merkityksestä koko maalle.

Vielä parina tulevana vuonna sosiaali- ja terveyspalvelut ovat nykyisen suunnitelman mukaan kaupungin järjestämisvastuulla. Näihin vuosiin kohdistuu monia haasteita. Kahden seuraavan vuoden aikana Helsingin väestö kasvaa n. 10 000 henkilöllä vuodessa, eli vuosittain yhden pienen kunnan väestön verran.

Asuntojen lisäksi uudet asukkaat tarvitsevat palveluja. Kun väestö ikääntyy samaan aikaan, palvelujen tarve lisääntyy sosiaali- ja terveyssektorilla merkittävästi. Tässä tilanteessa palvelurakennetta pyritään keventämään, ja toimia kohdennetaan esim. ikääntyneiden palveluissa kuntoutumista edistäviin ja kotona asumista tukeviin palveluihin. Toki ympärivuorokautiseen hoitoon on päästävä kun kotona asuminen ei ole enää turvallista, ja siksi ympärivuorokautiseen hoitoon pääsyn oikea-aikaisuutta tullaan arvioimaan tulevana vuonna.

Sosiaali- ja terveystoimialalla on ryhdytty lisäksi kokoamaan hajallaan olevia ja useista eri toimipisteistä haettavia palveluja moniammatillisiksi, integroiduiksi kokonaisuuksiksi. Ensimmäinen lapsiperheille monia palveluja tarjoava perhekeskus avattiin keväällä 2017, ja uusia suunnitellaan. Aikuisväestölle suunnattu terveys- ja hyvinvointikeskus avautuu ensi vuonna Kalasatamassa. Olemassa olevia monipuolisia palvelukeskuksia ikääntyneille kehitetään edelleen, ja niitä suunnitellaan perustettavan lisää. Näin toimiala samalla valmistautuu sote-uudistukseen ja kehittää palvelujaan kilpailukykyisiksi.

Sosiaali- ja terveystoimialan tarpeita on viime hetken budjettineuvotteluissa huomioitu runsaan 20 miljoonan euron lisämäärärahalla. Lisäpanostusta on sovittu ohjattavan eniten kasvaville ikäryhmille sekä asiakasryhmille, jotka eivät aina itse pysty pitämään ääntä omista tarpeistaan. Esim. ikääntyneille lisäresurssia on tulossa kotona asumisen tukemiseen: mm. kotihoitoon, kotikuntoutukseen, etähoitoon ja omaishoitoon. Lasten ja nuorten palveluissa lisärahaa suunnataan mm. oppilasterveydenhuoltoon ja lastensuojeluun. Myös mielenterveyspalvelut, terveyspalvelut ja sosiaalityö ovat vahvistumassa.

Sote-lautakunnan tehtäväksi jää huolehtia siitä, että lisärahoitus käytetään mahdollisimman oikeudenmukaisesti eniten tarvitsevien asiakasryhmien kesken.