Puheenvuoro kaupunginvaltuustossa arviointikertomuksesta (19.6.2019)

Kaupunginvaltuuston kevään viimeisessä kokouksessa 19.6. käsittelimme kaupungin tilinpäätöstä sekä tarkastusviraston ja tarkastuslautakunnan työstämää arviointikertomusta. Puheessani otin esille joitakin arviointikertomuksessa käsiteltyjä asioita.

Omaishoidosta on arviointikertomuksessa monia parannusehdotuksia, vaikka Helsinki on edelläkävijä omaishoidon palveluissa. Helsinki järjestää palveluja enemmän ja monipuolisemmin kuin naapurikunnat ja mitä laki edellyttää. Myös omaishoitajien palkkio on samansuuruinen kuin naapurikunnissa. Arviointikertomuksessa todetaan, että omaishoidon tukikeskusten ryhmiin tulee niin vähän asiakkaita, ettei ryhmiä aina saada käyntiin. Syynä ovat usein kuljetusmahdollisuudet. Kaikki hoidettavat eivät kykene liikkumaan busseilla tai ratikoilla tai metrolla, ja taksi on monille liian kallis vaihtoehto. Tästä olen saanut usein palautetta.

Sosiaalihuoltolain mukaisia kuljetuspalveluja on kyllä tarjolla, mutta rajoitetusti ja niiden saaminen perustuu tulotasoon. Siksi kuljetuksiin on tärkeää ideoida uusia ratkaisuja. Kodeista ulos pääseminen on tärkeä hyvinvointia lisäävä tekijä omaishoitoperheille.

Mielenterveyspalvelut olivat taas tarkastuslautakunnan huomioin kohteena. Tällä kertaa lasten ja nuorten palvelut  aiheellisesti siksi, että kysyntä on kasvanut ja palvelujen riittävyys heikentynyt. Sote-toimialalla on jo monia palveluja tarjolla lapsille ja nuorille mm. perhekeskuksissa ja nuorisoasemalla, ja uusien toimenpiteiden käynnistäminen on meneillään. Myös tarkastuslautakunnan ehdotukset aiotaan huomioida sote-toimialalla. Lasten ja nuorten mielenterveysongelmia on jatkossa järkevää tarkastella sektorirajat ylittävänä ilmiönä monitoimijaisesti, kuten sote-toimialan lausunnossa todetaan.

Tarkastuslautakunta on todennut toimeentulotuen päätösten valmistelun hajauttamisen voivan aiheuttaa viivästyksiä. Päätösten teko on sote-toimialalla jaettu eri sektoreille, jolloin päätöksentekijöiden määrä on kaksinkertaistunut. Tällöin päätöksentekijöille ei kerry riittävästi rutiinia. Näen tässä myös asiakkaiden yhdenvertaisuuden sekä kustannusten kannalta riskin jos päätösten tasalaatuisuus kärsii. Tarkastuslautakunta on ehdottanut omavalvonnan julkistamista sosiaalihuoltolain mukaisesti. Tämä on sote-toimialalla jo toteutettu. Ehkä myös tehtyjen päätösten yhdenmukaisuuden arviointia voisi myöhemmin harkita. Sellaisesta on hyviä saatu hyviä tuloksia muualla.

 Arviointikertomuksen kohdassa ”palkitseminen, yhdenmukaisuus, tasa-arvoisuus”, tarkastuslautakunta ehdottaa henkilöstön tehtävien vaativuuden arvioinnin systematisointia sekä yhdenmukaisten kriteerien luomista palkantarkistuksiin. Tämä on hyvä huomio ja tärkeä henkilöstön tasa-arvon kannalta. Koska meillä on henkilöstöpulaa joillakin toimialoilla, tarvitaan myös muita toimenpiteitä kaupungin tehtävien houkuttelevuuden lisäämiseksi. Tarkastelun yhtenä kohteena voisi jatkossa olla esim. henkilöstön uralla etenemisen mahdollisuudet ja työsuhdeasuntojen lisääminen.

Kaikkiaan tarkastuslautakunta sekä virkanaiset ja -miehet ovat tehneet arvokasta työstä. Arviointikertomukseen on nostettu esille oikeita tärkeitä asioita ja tuotu hyviä kehittämisehdotuksia kaupunkimme toiminnan ja palvelujen parantamiseksi.