Gerontologisia sairaanhoitajia terveysasemille (7.12.2022)

”Ikääntyvän väestön määrä ja osuus kasvaa tulevina vuosina ja vuosikymmeninä Helsingissä merkittävästi. Tämä vaikuttaa jo nyt ja tulee vaikuttamaan myös jatkossa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarpeeseen. On tärkeää, että tässä tilanteessa ikääntyvä väestö saa tarvitsemansa avohoitopalvelut terveysasemilta / terveys- ja hyvinvointikeskuksista oikea-aikaisesti ja asiantuntevan henkilöstön toteuttamana. Ikääntyvällä väestöllä on oikeus yhdenvertaisiin, tarpeidensa mukaisiin palveluihin muun väestön kanssa. Esitänkin, että Helsingin kaupunki järjestää /hankkii lisäkoulutusta sairaanhoitajille gerontologisesta hoitotyöstä ja palkkaa terveysasemille gerontologisia sairaanhoitajia.”

Miten vastaisimme ikääntyneiden yksinäisyyteen?

Arviolta joka kolmas yli 65-vuotias tuntee itsensä ajoittain yksinäiseksi. Jatkuvaa yksinäisyyttä kokee n. 5 %. Yksinäisyyttä pidetäänkin ikääntyvien keskeisenä ongelmana. Pitkän koronaeristäytymisen vuoksi vakavalle tautimuodolle alttiit ikäihmiset ovat olleet kovilla, varsinkin jos asuvat yksin. Ja yksin asuviahan meillä on Helsingissä n. puolet asuntokunnista. Myös hoitoyksiköissä asuvat ovat saaneet vain pikaisesti tavata muutamia läheisiään etäisesti.

Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan koe yksin oloa yksinäisyytenä vaan voivat jopa nauttia yksin olosta. Toisaalta osa ihmisistä voi kokea yksinäisyyttä vaikka olisi ihmisten ympäröimänä. Yksinäisyyden kokemus ei ole välttämättä yhteydessä kontaktein määrään vaan siihen, ettei kontaktien määrä ja tiheys vastaa odotuksia.

Usein kuulee ehdotettavan iäkkäiden yksinäisyyden lääkkeeksi palvelutaloihin siirtämistä. Omien tutkimusteni mukaan sekään ei kaikkia auta. Palvelutalojen asukkaista n. kolmannes tuntee itsensä yksinäiseksi. Nämä yksinäisyydestä kärsivät asukkaat eivät haastattelun mukaan tunteneet palvelutaloa kodikseen, ja osa koki itsensä näkymättämiksi. Yksinäisyyttä onkin osuvasti kuvattu ”sosiaaliseksi kivuksi”.

Järjestöillä on hyviä avauksia ikääntyneiden yksinäisyyden helpottamiseksi. Esim. Vanhustyön keskusliitossa kehitetyn psykososiaalisen kuntoutusryhmätoiminnan kautta monet ovat löytäneet ystäviä ja jatkaneet yhteydenpitoa kuntoutujakson jälkeenkin. Myös HelsinkiMission aamukorva on varmasti ollut monelle hyvä kanava muiden yhteyteen. Helsingin kaupungillakin on hyviä toimintamalleja, kuten etsivä vanhustyö tai palvelukeskusten ryhmätoiminnat. Näiden palvelujen käytön esteenä tuntuu edelleenkin olevan avun hakemisen korkea kynnys ja tiedon puute palveluista.

Siksi katsonkin, että tulevalla valtuustokaudella on heti alusta lähtien kiinnitettävä erityistä huomiota yksin asuvien ja yksinäisten ikääntyneiden hyvinvointiin. Yksinäisyys on stressaava tunne, joka on yhteydessä heikentyneeseen elämänlaatuun ja terveyteen ja saattaa aiheuttaa mm. kognitiivisen tason laskua ja turvattomuutta.

Kenen tehtävä ikääntyneiden yksinäisyyden ehkäisy tai lievittäminen lopulta on – kuntien palvelujärjestelmän, järjestöjen, omaisten, meidän kaikkien? Ja mitä tarvitaan – ainakin uusia ideoita, hyväksi koettujen toimintojen ja menetelmien laajempaa käyttöönottoa, etsivää työtä ja oikeiden tiedottamiskanavien löytämistä. Kaikkien kaupungin toimialojen ja järjestöjen yhteistyön tiivistämistä ja työnjakoa.

Tässä kuntavaaleissa valittaville tehtävää tulevalle kaudelle – iäkkäitä ei saa unohtaa raskaan korona-ajan jälkeen.

Laitoshoidosta hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen (29.10.2020)

Kirjoitin ansiokasta työtä ikääntyneiden hyvinvoinnin eteen tekevän Vanhusten hyvinvointi ry:n nettisivuille artikkelin, jonka lisään myös tähän. (https://www.vanhustenhyvinvointi.net/)
”Olen toiminut pitkään vanhustenhuollossa eri tehtävissä. Ensin asiakastyössä, sittemmin kehittäjänä, johtajana ja tutkijana. Tästä perspektiivistä katsoen ikääntyneen väestön tarpeet ja palvelut ovat muuttuneet vuosien myötä paljon.
Ikääntyneiden määrä ja osuus väestössä on kasvanut ja elinajanodote pidentynyt. Esim. kotikunnassani Helsingissä 75
vuotta täyttäneiden lukumäärä kasvaa tällä vuosikymmenellä n. 2 000-3 000 henkilöllä vuosittain. Palvelujen tarve ei kuitenkaan kasva samassa suhteessa, sillä tämän päivän eläkeikäiset ovat aiempia ikäluokkia terveempiä, toimintakykyisempiä,
aktiivisempia ja elinvoimaisempia.
Vielä 1990-luvulla iäkkäille kansalaisille järjestettiin lähinnä vain kotihoitoa ja pitkäaikaista ympärivuorokautista hoitoa sairaalamaisissa yksiköissä. Tosin hoidon saanti oli nykyistä helpompaa kun palvelujen tarvitsijoita oli vähemmän. Nyt kunnissa on tarjolla monenlaisia avopalveluja kuten palvelukeskustoimintaa ja välimuotoisia palveluja, esim. päivätoimintaa sekä ympärivuorokautista asumispalvelua. Lisäksi on sähköisiä palveluita, joilla tuetaan muita palveluja.
Hoidon sisältö on myös kehittynyt, vaikka kehittämistarpeita on edelleen. Esim. vasta 2000-luvun taitteessa perustettiin erillisiä muistisairaiden yksiköitä. Myös muistisairauksien tutkimus- ja hoitomenetelmät ovat kehittyneet. On lääkkeellisiä ja lääkkeettömiä hoitomuotoja. Muistisairaita osataan kohdata, tukea ja kuntouttaa entistä paremmin tutkimustietoon perustuen.
Julkisessa keskustelussa painottuvat useimmin ikääntyneiden raskaimpien palvelujen tarve ja laatu. Muiden avun varassa
elävien ihmisten ympärivuorokautisen palvelun onkin oltava laadukasta, ja ammattitaitoisesti tuotettua. On kuitenkin hyvä huomioida, että esim. Helsingin 75 vuotta täyttäneistä henkilöistä n. 8 % on pitkäaikaisesti ympärivuorokautisessa
hoidossa hoitoyksiköissä ja n. 12 % säännöllisen kotihoidon asiakkaina. Suurin osa tästä ikäluokasta asuu ja elää itsenäisesti kodeissaan. Tämän vuoksi keskustelua ja kuntien toimia kannattaisi suunnata entistä enemmän myös hyvinvointia ja
terveyttä edistäviin palveluihin, ennaltaehkäisyyn ja kuntoutukseen. Siihen, että ikääntyneiden terveys ja toimintakyky säilyvät mahdollisimman pitkään.
Hyvinvointia ja terveyttä edistävät toimet ovat olleet mukana kuntien suunnitelmissa jo pitkään, mutta eteneminen on ollut
hidasta. Ehkä siksi, että toimenpiteiden edistämiseen tarvitaan kunnissa kaikkien toimialojen yhteistyötä. Ikääntyneiden tarpeet on otettava huomioon sosiaali- ja terveyspalvelujen lisäksi mm. kaavoituksessa, rakentamisessa, palvelujen sijoittelussa, liikennejärjestelyissä, kulttuuri- ja liikuntapalveluissa. Iäkkään ihmisen kannalta on merkittävää, pääseekö hän liikkumaan kodissaan esteettömästi, ja pääseekö hän omin voimin kauppaan, apteekkiin, palvelukeskuksiin ym. kohteisiin.
Kaikkiaan asumisen, ympäristön ja palvelujen toimiva kokonaisuus on perusta turvalliselle ikääntymiselle. Oman elämän valinnoissa tärkeitä ovat myös hyvä ravitsemus, liikunta sekä sosiaalinen toiminta. Näistä voi jokainen iäkäs
ihminen pyrkiä itse huolehtimaan, mutta myös kuntien, järjestöjen ym. toimijoiden tukea tarvitaan iäkkäiden ihmisten hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja edistämiseksi.
Seija Muurinen
TtT, gerontologian dosentti, sairaanhoitaja-diakonissa,
kaupunginvaltuutettu, Helsinki ”

Epidemiaa ei voiteta vain ikääntyneitä velvoittamalla (21.5.2020)

Suositus tai aluksi jopa velvoite +70-vuotiaiden korona-karanteenista on koetellut ikääntyneiden itsemääräämisoikeuden ja tasa-arvoisuuden tunnetta. Toisaalta karanteeni-suositus on ollut järkiperustein puolusteltavissa ikääntymisen vaikutuksella korona-infektiosta selviytymiseen.

Epidemiaa ei kuitenkaan voiteta pelkästään ikääntyneiden suojaamisella ja koteihin sulkemisella. Tarvitaan suositus myös muille ikäluokille toimia vastuullisesti. Valitettavasti osa kansalaisista käyttäytyy kuin epidemia tai virustartunta ei heitä mitenkään koskisi. Tosiasia kuitenkin on, että korona-infektio voi olla rankka tauti myös nuoremmille.

Viestintä on koko epidemian ajan ollut hyvin yksipuolista, +70-vuotiaita velvoittavaa. On jäänyt epäselväksi, että vapaasti kodin ulkopuolella liikkuvilla nuoremmilla ikäluokilla on osansa epidemian levittämisessä tai sammuttamisessa.

Viestinnän yksipuolisuus on johtanut jopa ikärasismiin, kuten lehdestä saimme lukea. Ikääntyneiden ulos mennessä, on huudeltu ”eikö tiedän pitäisi olla kotona”. Itsekin jouduin ikävään kohtaamiseen. Ruokakaupassa maskia käyttäen väistin liian lähelle tullutta nuorta miestä. Tästä ärsyyntyneenä nuori herra huusi, ”mitä sinä täällä teet”. Enkä ole edes vielä hallituksen suosituksen 70+ -kohderyhmää.

Toivonkin, että lopultakin viestintää ikääntyneiden suojaamista täydennetään suosituksella nuoremmille ikäluokille pysyä kohdattaessa riittävän etäällä, etenkin ikääntyneistä ihmisistä. Esim. lenkkeilijät voisivat varoa juoksemasta aivan kanssakulkijoiden olkapäitä viistäen. Pari sivuaskelta ei luulisi olla kovin vaikea ottaa. Maskin käytöstäkään ei olisi julkisissa sisätiloissa haittaa.

Liha- ja maitotuotteiden käytön puolitus vuoteen 2025 sosiaali- ja terveystoimialalla (25.5.2019)

Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa oli päätettävänä toimialan lausunto vihreiden aloitteeseen ja sen mukaiseen toimenpideohjelmaan puolittaa liha- ja maitotuotteiden kulutus kaupunkikonsernissa vuoteen 2025 mennessä.

Olen närkästynyt tästä aloitteesta siksi, että asiantuntematon taho pyrkii määrittelemään, mitä sosiaali- ja terveystoimialan asiakkaat saavat syödä. On hyvä tiedostaa, että sosiaali- ja terveystoimen asiakkaista suurin ryhmä ovat ikääntyneet. Heistä useat ovat huonokuntoisia ja sairaita. Heille hyvä ruoka ja ateriointihetket ovat usein päivän kohokohtia.

Käynnistin vuonna 2003 ympärivuorokautisessa hoidossa olevien  ikääntyneiden ravitsemustilan arvioinnin toimiessani ikääntyneiden palvelujen johtajana Helsingin vanhuspalveluissa. Olin hoitoyksiköissä käydessäni kiinnittänyt huomiota, että suuri osa asukkaista oli hyvin laihoja. Heille kuitenkin tarjoiltiin työikäisten ravitsemussuositusten mukaisia aterioita, esim. kevyttuotteita ravitsemustilaa mitenkään huomioimatta.

Työryhmämme, johon kutsuin geriatrian, ravitsemustieteen ja hoitotyön asiantuntijoita, arvioi ympärivuorokautisen hoidon asukkaiden ravitsemustilan kansainvälisesti validoidulla mittarilla. Se huomioi ravitsemuksen lisäksi virheravitsemusta ennustavia sairauksia ja muita indikaattoreita. Odotetusti tämän ensimmäisen arvioinnin tulokset olivat huonoja. Käynnistimmekin mittavan koulutus- ja kehittämishankkeen. Kaikille työntekijöille, johtajista keittiöhenkilöstöön, järjestettiin koulutusta ikääntyneiden ravitsemuksesta. Lisäksi muutettiin ikääntyneiden perusruokavalion koostumusta sekä uudistettiin osastojen ravitsemuskäytäntöjä. Tämän hankkeen huomioi Helsingin Sanomatkin pääkirjoituksessaan, ja vastaava ikääntyneiden ravitsemuksen kehittäminen levisi muihin kuntiin.

Ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoidon asukkaiden ravitsemustilaa on seurattu Helsingissä seurantamittauksin vuosina 2007, 2011 ja 2017. Viimeisen mittauksen mukaan asukkaiden ravitsemustila on ympärivuorokautisessa hoidossa parantunut vuodesta 2003 vuoteen 2017 hankkeen myötä. Virheravitsemustilassa olevien määrä on vähentynyt ja hyvässä ravitsemustilassa olevien määrä kasvanut, vaikka asukkaat siirtyvät ympärivuorokautiseen hoitoon aiempaa heikkokuntoisempina. Sairauksista johtuen monilla asukkailla on nielemis- tai puremisvaikeuksia, ja lähes kymmenesosa olikin vaikeasti alipainoisia. Siksi heidän on tärkeää saada juuri sitä ruokaa, jota he kykenevät nauttimaan ja joka heille maistuu. Useille on tärkeää saada runsaasti energiaa ja proteiinia pienestä määrästä ruokaa.
(https://www.hel.fi/static/sote/julkaisut/Ravitsemusraportti_2018_HKI_SOTE.pdf).

Olen tyytyväinen toimialan vastaukseen, jonka mukaan tavoitteeseen puolittaa kulutus vuoteen 2025 mennessä on vaikeaa päästä, kun otetaan huomioon sote-toimialan asiakasryhmien ravitsemukselliset tarpeet. Toimiala arvioi, että realistisempaa olisi vähentää kulutusta, mutta se vaatisi lisäyksiä budjettiin. Ulkomailta tuodut ”erikoiselintarvikkeet” ovat kalliimpia kuin Suomessa tuotetut peruselintarvikkeet.

Sosiaali- ja terveystoimialalla on sitouduttu noudattamaan kansallisia sekä erityisryhmiä koskevia ravitsemussuosituksia, esim. ikääntyneiden ravitsemussuosituksia. Ravitsemussuositukset pohjautuvat perusteelliseen tieteelliseen selvitystyöhön (esim. oman työryhmämme), ja niissä on yhdistetty terveys- ja ympäristönäkökulma. Ikääntyneiden ravitsemussuositusten mahdollinen päivittäminen on asiantuntijoiden tehtävä, ei kaupunginvaltuutettujen.

Toivonkin, että kaupunginhallitus pystyy tarkastelemaan lihan ja maitotuotteiden vähentämistavoitetta realistisesti lausuntomme mukaan. Meillä on Helsingissä n. 650 000 asukasta, joista suurin osa voi itse vapaaehtoisesti vähentää ruokansa ilmastovaikutuksia. Pidän lähes moraalimattomana, jos myös kaikkein hauraimpien, keski-iältään yli 80-vuotiaiden, muiden avun varassa elävien kaupunkilaisten ruokavaliota edellytetään muutettavan kaupunginvaltuutettujen päätöksellä.

Teinkin sosiaali- ja terveyslautakunnassa vastaesityksen toimialan vastaukseen, joka hyväksyttiin yksimielisesti:
” Lautakunta esittää, että ainakin kaikkein hauraimpien sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasryhmien, kuten sairaalapotilaiden sekä ikääntyneiden ja vammaisten koti- ja ympärivuorokautisen hoidon asukkaiden kohdalla noudatetaan kansallisia ravitsemussuosituksia yksilöllisesti soveltaen