Kaupunginvaltuusto päätti Haagan Lassilan Hopeatien kaavamuutoksesta (1.2.2023)

Päiväkirja

Käytin kaupunginvaltuuston kokouksessa seuraavan puheenvuoron:

”On tärkeää, että Haagan Lassilan Hopeatien ympäristön asemakaavan muutos tulee hyväksytyksi, jotta alueelle voidaan rakentaa uusi seniorikeskus.

Seniorisäätiön kiinteistöt siirtyivät aikoinaan Helsingin kaupungille, ja silloin lupailtiin niiden peruskorjauksia. Kiinteistöt ovat kuitenkin nyt niin huonokuntoisia, että uuden ison seniorikeskuksen rakentaminen vanhojen, pienempien yksiköiden tilalle on järkevää. Uusi keskus monine palveluineen tulee vastaamaan nykyistä paremmin ikääntyneiden helsinkiläisten palvelutarpeisiin nykyaikaisilla tiloilla ja palveluilla.

Seniorikeskuksesta on tulossa valmistuessaan monipuolinen ikääntyneiden asumisen ja palveluiden keskittymänä, joka palvelee avopalveluillaan keskuksen asukkaiden lisäksi myös lähiympäristön asukkaita ja läheisyydessä sijaitsevia muita asumisyksiköitä, mm. Hopeatien palvelutaloa.

Tein vuonna 2019 valtuustoryhmäni jäsenten sekä muutamien muiden ryhmien jäsenten tukemana aloitteen tämän Hopeatien seniorikeskuksen rakentamisesta. Kiitänkin virkamiehiä sekä poliitikkoja myönteisestä suhtautumisesta ja asian edistämisestä – tätä hanketta todella tarvitaan, joten toivottavasti hanke etenee nyt ripeästi.”

Gerontologisia sairaanhoitajia terveysasemille (7.12.2022)

Aloitteet

”Ikääntyvän väestön määrä ja osuus kasvaa tulevina vuosina ja vuosikymmeninä Helsingissä merkittävästi. Tämä vaikuttaa jo nyt ja tulee vaikuttamaan myös jatkossa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarpeeseen. On tärkeää, että tässä tilanteessa ikääntyvä väestö saa tarvitsemansa avohoitopalvelut terveysasemilta / terveys- ja hyvinvointikeskuksista oikea-aikaisesti ja asiantuntevan henkilöstön toteuttamana. Ikääntyvällä väestöllä on oikeus yhdenvertaisiin, tarpeidensa mukaisiin palveluihin muun väestön kanssa. Esitänkin, että Helsingin kaupunki järjestää /hankkii lisäkoulutusta sairaanhoitajille gerontologisesta hoitotyöstä ja palkkaa terveysasemille gerontologisia sairaanhoitajia.”

Miten vastaisimme ikääntyneiden yksinäisyyteen?

Päiväkirja

Arviolta joka kolmas yli 65-vuotias tuntee itsensä ajoittain yksinäiseksi. Jatkuvaa yksinäisyyttä kokee n. 5 %. Yksinäisyyttä pidetäänkin ikääntyvien keskeisenä ongelmana. Pitkän koronaeristäytymisen vuoksi vakavalle tautimuodolle alttiit ikäihmiset ovat olleet kovilla, varsinkin jos asuvat yksin. Ja yksin asuviahan meillä on Helsingissä n. puolet asuntokunnista. Myös hoitoyksiköissä asuvat ovat saaneet vain pikaisesti tavata muutamia läheisiään etäisesti.

Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan koe yksin oloa yksinäisyytenä vaan voivat jopa nauttia yksin olosta. Toisaalta osa ihmisistä voi kokea yksinäisyyttä vaikka olisi ihmisten ympäröimänä. Yksinäisyyden kokemus ei ole välttämättä yhteydessä kontaktein määrään vaan siihen, ettei kontaktien määrä ja tiheys vastaa odotuksia.

Usein kuulee ehdotettavan iäkkäiden yksinäisyyden lääkkeeksi palvelutaloihin siirtämistä. Omien tutkimusteni mukaan sekään ei kaikkia auta. Palvelutalojen asukkaista n. kolmannes tuntee itsensä yksinäiseksi. Nämä yksinäisyydestä kärsivät asukkaat eivät haastattelun mukaan tunteneet palvelutaloa kodikseen, ja osa koki itsensä näkymättämiksi. Yksinäisyyttä onkin osuvasti kuvattu ”sosiaaliseksi kivuksi”.

Järjestöillä on hyviä avauksia ikääntyneiden yksinäisyyden helpottamiseksi. Esim. Vanhustyön keskusliitossa kehitetyn psykososiaalisen kuntoutusryhmätoiminnan kautta monet ovat löytäneet ystäviä ja jatkaneet yhteydenpitoa kuntoutujakson jälkeenkin. Myös HelsinkiMission aamukorva on varmasti ollut monelle hyvä kanava muiden yhteyteen. Helsingin kaupungillakin on hyviä toimintamalleja, kuten etsivä vanhustyö tai palvelukeskusten ryhmätoiminnat. Näiden palvelujen käytön esteenä tuntuu edelleenkin olevan avun hakemisen korkea kynnys ja tiedon puute palveluista.

Siksi katsonkin, että tulevalla valtuustokaudella on heti alusta lähtien kiinnitettävä erityistä huomiota yksin asuvien ja yksinäisten ikääntyneiden hyvinvointiin. Yksinäisyys on stressaava tunne, joka on yhteydessä heikentyneeseen elämänlaatuun ja terveyteen ja saattaa aiheuttaa mm. kognitiivisen tason laskua ja turvattomuutta.

Kenen tehtävä ikääntyneiden yksinäisyyden ehkäisy tai lievittäminen lopulta on – kuntien palvelujärjestelmän, järjestöjen, omaisten, meidän kaikkien? Ja mitä tarvitaan – ainakin uusia ideoita, hyväksi koettujen toimintojen ja menetelmien laajempaa käyttöönottoa, etsivää työtä ja oikeiden tiedottamiskanavien löytämistä. Kaikkien kaupungin toimialojen ja järjestöjen yhteistyön tiivistämistä ja työnjakoa.

Tässä kuntavaaleissa valittaville tehtävää tulevalle kaudelle – iäkkäitä ei saa unohtaa raskaan korona-ajan jälkeen.

Laitoshoidosta hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen (29.10.2020)

Päiväkirja

Kirjoitin ansiokasta työtä ikääntyneiden hyvinvoinnin eteen tekevän Vanhusten hyvinvointi ry:n nettisivuille artikkelin, jonka lisään myös tähän. (https://www.vanhustenhyvinvointi.net/)
”Olen toiminut pitkään vanhustenhuollossa eri tehtävissä. Ensin asiakastyössä, sittemmin kehittäjänä, johtajana ja tutkijana. Tästä perspektiivistä katsoen ikääntyneen väestön tarpeet ja palvelut ovat muuttuneet vuosien myötä paljon.
Ikääntyneiden määrä ja osuus väestössä on kasvanut ja elinajanodote pidentynyt. Esim. kotikunnassani Helsingissä 75
vuotta täyttäneiden lukumäärä kasvaa tällä vuosikymmenellä n. 2 000-3 000 henkilöllä vuosittain. Palvelujen tarve ei kuitenkaan kasva samassa suhteessa, sillä tämän päivän eläkeikäiset ovat aiempia ikäluokkia terveempiä, toimintakykyisempiä,
aktiivisempia ja elinvoimaisempia.
Vielä 1990-luvulla iäkkäille kansalaisille järjestettiin lähinnä vain kotihoitoa ja pitkäaikaista ympärivuorokautista hoitoa sairaalamaisissa yksiköissä. Tosin hoidon saanti oli nykyistä helpompaa kun palvelujen tarvitsijoita oli vähemmän. Nyt kunnissa on tarjolla monenlaisia avopalveluja kuten palvelukeskustoimintaa ja välimuotoisia palveluja, esim. päivätoimintaa sekä ympärivuorokautista asumispalvelua. Lisäksi on sähköisiä palveluita, joilla tuetaan muita palveluja.
Hoidon sisältö on myös kehittynyt, vaikka kehittämistarpeita on edelleen. Esim. vasta 2000-luvun taitteessa perustettiin erillisiä muistisairaiden yksiköitä. Myös muistisairauksien tutkimus- ja hoitomenetelmät ovat kehittyneet. On lääkkeellisiä ja lääkkeettömiä hoitomuotoja. Muistisairaita osataan kohdata, tukea ja kuntouttaa entistä paremmin tutkimustietoon perustuen.
Julkisessa keskustelussa painottuvat useimmin ikääntyneiden raskaimpien palvelujen tarve ja laatu. Muiden avun varassa
elävien ihmisten ympärivuorokautisen palvelun onkin oltava laadukasta, ja ammattitaitoisesti tuotettua. On kuitenkin hyvä huomioida, että esim. Helsingin 75 vuotta täyttäneistä henkilöistä n. 8 % on pitkäaikaisesti ympärivuorokautisessa
hoidossa hoitoyksiköissä ja n. 12 % säännöllisen kotihoidon asiakkaina. Suurin osa tästä ikäluokasta asuu ja elää itsenäisesti kodeissaan. Tämän vuoksi keskustelua ja kuntien toimia kannattaisi suunnata entistä enemmän myös hyvinvointia ja
terveyttä edistäviin palveluihin, ennaltaehkäisyyn ja kuntoutukseen. Siihen, että ikääntyneiden terveys ja toimintakyky säilyvät mahdollisimman pitkään.
Hyvinvointia ja terveyttä edistävät toimet ovat olleet mukana kuntien suunnitelmissa jo pitkään, mutta eteneminen on ollut
hidasta. Ehkä siksi, että toimenpiteiden edistämiseen tarvitaan kunnissa kaikkien toimialojen yhteistyötä. Ikääntyneiden tarpeet on otettava huomioon sosiaali- ja terveyspalvelujen lisäksi mm. kaavoituksessa, rakentamisessa, palvelujen sijoittelussa, liikennejärjestelyissä, kulttuuri- ja liikuntapalveluissa. Iäkkään ihmisen kannalta on merkittävää, pääseekö hän liikkumaan kodissaan esteettömästi, ja pääseekö hän omin voimin kauppaan, apteekkiin, palvelukeskuksiin ym. kohteisiin.
Kaikkiaan asumisen, ympäristön ja palvelujen toimiva kokonaisuus on perusta turvalliselle ikääntymiselle. Oman elämän valinnoissa tärkeitä ovat myös hyvä ravitsemus, liikunta sekä sosiaalinen toiminta. Näistä voi jokainen iäkäs
ihminen pyrkiä itse huolehtimaan, mutta myös kuntien, järjestöjen ym. toimijoiden tukea tarvitaan iäkkäiden ihmisten hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja edistämiseksi.
Seija Muurinen
TtT, gerontologian dosentti, sairaanhoitaja-diakonissa,
kaupunginvaltuutettu, Helsinki ”

Epidemiaa ei voiteta vain ikääntyneitä velvoittamalla (21.5.2020)

Päiväkirja

Suositus tai aluksi jopa velvoite +70-vuotiaiden korona-karanteenista on koetellut ikääntyneiden itsemääräämisoikeuden ja tasa-arvoisuuden tunnetta. Toisaalta karanteeni-suositus on ollut järkiperustein puolusteltavissa ikääntymisen vaikutuksella korona-infektiosta selviytymiseen.

Epidemiaa ei kuitenkaan voiteta pelkästään ikääntyneiden suojaamisella ja koteihin sulkemisella. Tarvitaan suositus myös muille ikäluokille toimia vastuullisesti. Valitettavasti osa kansalaisista käyttäytyy kuin epidemia tai virustartunta ei heitä mitenkään koskisi. Tosiasia kuitenkin on, että korona-infektio voi olla rankka tauti myös nuoremmille.

Viestintä on koko epidemian ajan ollut hyvin yksipuolista, +70-vuotiaita velvoittavaa. On jäänyt epäselväksi, että vapaasti kodin ulkopuolella liikkuvilla nuoremmilla ikäluokilla on osansa epidemian levittämisessä tai sammuttamisessa.

Viestinnän yksipuolisuus on johtanut jopa ikärasismiin, kuten lehdestä saimme lukea. Ikääntyneiden ulos mennessä, on huudeltu ”eikö tiedän pitäisi olla kotona”. Itsekin jouduin ikävään kohtaamiseen. Ruokakaupassa maskia käyttäen väistin liian lähelle tullutta nuorta miestä. Tästä ärsyyntyneenä nuori herra huusi, ”mitä sinä täällä teet”. Enkä ole edes vielä hallituksen suosituksen 70+ -kohderyhmää.

Toivonkin, että lopultakin viestintää ikääntyneiden suojaamista täydennetään suosituksella nuoremmille ikäluokille pysyä kohdattaessa riittävän etäällä, etenkin ikääntyneistä ihmisistä. Esim. lenkkeilijät voisivat varoa juoksemasta aivan kanssakulkijoiden olkapäitä viistäen. Pari sivuaskelta ei luulisi olla kovin vaikea ottaa. Maskin käytöstäkään ei olisi julkisissa sisätiloissa haittaa.