Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen vahvistaminen (24.1.2025)

Näin vaalien alla on taas hyvä pohtia julkisten palvelumme tilannetta – ja esim. sitä, miten saisimme sote-palvelumme toimimaan tiukemmin kokonaisuutena ilman turhia jonotussessioita eri tason palvelujen välillä. Seuraavassa esimerkki on Uudeltamaalta:

Perusterveydenhuolto totesi henkilöllä ei-kiireellisen leikkausta vaativan ongelman ja toimitti lähetteen erikoissairaanhoitoon. Odotusaika erikoissairaanhoidon konsultaatioon kesti 6 kk, minkä jälkeen henkilö odotti varsinaiseen toimenpiteeseen pääsyä 9 kk.” Siten tämän todetun ongelman hoitoprosessi perusterveydenhuollon käynnin jälkeen kesti yhteensä 15 kk.

Ehkä vaiva ei ollut vakava, mutta tällainen prosessi sisältää monta eri tapaamista ja papereiden käsittelyä ym. monien eri ammattilaisten toimesta. Kuinka paljon mahtaakaan tuottaa ”hukkatyötä”, jota on mm. STM:n hankkeella viime aikoina pyritty suitsimaan. Hukkatyön lisäksi hoidon odottelu saattaa vaikuttaa myös hoitoa odottavan henkilön arki- ja mahdollisesti myös työelämään, jopa vaivan pahentumiseen.

Tulevan valtuustokauden tärkeitä tehtäviä  tuleekin hyvinvointialueilla olemaan uuden sote-mallin ja sote-palvelujen kokonaisuuden kehittäminen entistä toimivammaksi ja asiakaskeskeisemmäksi – ja ”hukkatyötä” vähentäväksi.

Kaikkiaan sote-palvelujen painopistettä on tässä säästöjen ja henkilöstövähennysten tilanteessa pyrittävä kääntämään hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, ennaltaehkäisyyn ja nopeampiin hoitoprosesseihin varsinkin ikääntyvän väestön palvelutarpeisiin vastaamiseksi.

On kuitenkin hyvä muistaa, ettei hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ole vain sote-palvelujen /hyvinvointialueiden tehtävä, vaan merkittävässä roolissa ovat kunnat. Niiden on omalta osaltaan panostettava asukkaidensa hyvinvointiin lautakunnissaan ja valtuustoissaan. Itse asiassa sote-palveluille kaatuu usein yhteiskunnallisen/ kunnallisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä ennaltaehkäisevien toimenpiteiden epäonnistumisten tai laiminlyöntien korjaaminen.