Päiväkirja
Kaupunginvaltuuston käsittelyssä ollut Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskuksen asemakaavan muutos herätti valtuustossa keskustelua yleisesti terveysasemien sijainnista ja palvelumallista. Koska Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskuksen asemakaavan muutos on kaupunkistrategian sekä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan voimassa olevan palveluverkkosuunnitelman mukainen, se lopulta hyväksyttiin. Kaavamuutos mahdollistaa aiemmin rakennetun Myllypuron terveysasemarakennuksen laajentamisen.
Tällä hetkellä Kontula-Kivikko-Myllypuro -alueella on kolme pientä terveysasemaa 2-3 kilometrin päässä toisistaan, ja ne muodostavat jo nyt yhdessä kolmessa osoitteessa sijaitsevan Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskuksen. Valtuuston käsittelyssä olleen asemakaavan muutoksen seurauksena lisäosan saava Myllypuron yksikkö tulee valmistuttuaan palvelemaan koko Kontula-Kivikko-Myllypuro -alueen väestöä yhdessä toimiyksikössä Myllypurossa. Tämä on perusteltua, koska nykyiset Kontulan ja Kivikon tilat eivät vastaa enää nykyisiä vaatimuksia, eikä niitä ole mahdollista tai kannattavaa korjata.
Hajautettuna toimiva nykyinen Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskus tarjoaa jo nyt terveysasemapalvelujen lisäksi esimerkiksi aikuisten ja nuorten sosiaalipalveluja, hammashoidon palveluja, fysioterapiaa, mielenterveyspalveluja ja laboratoriopalveluja, mutta eri palveluja eri toimiyksiköissä. Laajenevaa Myllypuron yksikköön on luvassa nämä kaikki entiset ja vielä joitakin uusia palveluja, mm. kuvantaminen on suunnitelmissa mainittu.
Uudistuva Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskus tulee vahvistamaan alueen sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuutta sekä asiakkaiden kokonaishoitoa. Asiakkaille on tarjolla laaja sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuus samassa toimipisteessä. Esim. terveyskeskuslääkärin määräämiä tutkimuksia kuten laboratorio- ja kuvantamispalveluja ei tarvitse lähteä hakemaan eri toimipisteistä. Lisäksi henkilöstö voi tarvittaessa konsultoida sujuvasti samassa yksikössä toimivia eri alojen asiantuntijoita.
Yksikön sijainti liikenteen solmukohdassa mahdollistaa hyvän saavutettavuuden eri suunnista. Esim. metroasema sijaitsee terveys- ja hyvinvointikeskuksen alakerrassa. Valtuuston kokouksessa hyväksyttiin vielä ponsi, jonka mukaan sisäänkäynti pyritään järjestämään sisäkautta suoraan metroasemalta terveys- ja hyvinvointikeskukseen.
Päiväkirja
Kirjahyllyä siivotessa sekä samalla työssäni käyttämiä papereita, kirjoja ja oppaita selatessa kuntien palvelujen kehittäminen saa perspektiiviä (mm. Kuntalaisen paras 2009, Sipponen 2016). Suomessa oivallettiin vuosituhannen vaihtuessa, että vastuu kuntien palveluista olisi saatava leveämmille hartioille. Talouden näkymät ja väestörakenteen sekä huoltosuhteen kehitys painoivat jo tuolloin päälle.
Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen ensimmäisessä vaiheessa puhuttiin mm. suurkunnista, piirimallista ja peruskunnista. Laadittiin Paras-puitelaki, joka tuli voimaan 2007. Puolueet esittivät, että kunnan asukasluvun piti olla vähintään 20 000, jotta kunta voi huolehtia sekä perusterveydenhuollosta että sosiaalitoimen tehtävistä. Kunnan rinnalle suunniteltiin yhteistoiminta-alueita. Mm. omalla työpaikallani Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella käytimme aikaa lähipalvelujen, seudullisten palvelujen ja laajaa väestöpohjaa edellyttävien palvelujen määrittelyyn. Siitä kirjoitettiin opaskin.
Vuosien kuluessa uudistuksen keskiöön nousivat hiljalleen kuntaliitokset. Tanskan 2007 toteuttamaa kuntauudistusta pidettiin esimerkkinä Suomelle. Itsekin sain koulutusta Tanskan kuntauudistuksesta, jossa palveluista vastasivat pienistä kunnista yhdistetyt entistä paljon suuremmat ja harvemmat kunnat. Samalla läänien tilalle ja terveyspalveluista huolehtimaan perustettiin viisi itsehallinnollista aluetta (”sote-aluetta”).
Suomessa kuntauudistuksen rinnalle asetettiin STM-vetoinen työryhmä suunnittelemaan sosiaali- ja terveyspalvelujen rakennetta. Tätä on jälkeenpäin arvioitu kuntauudistusta haittaavaksi päätökseksi. Kuntauudistus joutui hankaluuksiin myös siksi, että kuntaliitokset jäivät poliittisista syistä vapaaehtoisiksi. Kuntarakennelakiin (2013) kaavaillusta pakkoliitospykälästä oli luovuttava. Kuntarakenneuudistukseen liittyvä metropolihallinto-selvittelykin hiipui aikanaan. Painopiste siirtyi sosiaali- ja terveydenhuollon (sote-) uudistukseen.
STM:n sote-selvityshenkilön esityksen lisäksi myös eri toimijat, kuten Sitra ja Lääkäriliitto, esittivät omia mallejaan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseksi. Pääperiaate sote-uudistuksen eri vaiheissa on kuitenkin ollut kuntia suurempi järjestäjätaho. Sote-uudistuksen myöhemmissä vaiheissa puhuttiin vahvasti sosiaali- ja terveyspalvelujen horisontaalisesta (sosiaali-terveys) ja vertikaalisesta (perus-erikoispalvelut) integraatiosta.
Jo 2010-luvun alussa keskustan ministeri oli väläytellyt kuntauudistuksen vaihtoehdoksi koko terveydenhuollon ja sosiaalitoimen tehtävien siirtämistä alue- tai maakuntahallinnolle. Vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen tämä Keskustan vanha haave etenikin. Tuolloin muilta tahoilta kuultiin kitkeriä kommentteja mallin vanhanaikaisuudesta. Perusteluina olivat mm. kaupungistumisen huomiotta jättäminen, mihin on edelleen helppo yhtyä. Kaupunkiseudut kuitenkin hyödyttävät koko maan väestöä, mikä tuntuu aina unohtuvan uusia malleja luotaessa. Esim. Helsingin valtionosuuksiin sisältyvä verotulopohjan erojen tasaus siirsi vuoden 2021 osalta lähes 400 miljoonaa euroa muualle Suomeen.
Edellisen (Sipilän) hallituksen aikana väittelyn keskiössä oli maakunta-sote -uudistuksen lakipakettiin kuuluva valinnanvapauslainsäädäntö. Sitä osa vastusti poliittisista syistä, osa ehkä oman ammattikuntansa etujen vuoksi jne. Kyseessä oli kansalaisten, meidän kaikkien, itsemääräämisoikeuden vahvistaminen, joten hyvin tiukkaa vastustusta oli vaikea ymmärtää.
Peruspalveluihin esitetyn suoran valinnan kautta ihmisten olisi ollut entistä helpompi päästä palveluihin oikea-aikaisesti. Palvelua tarvitsevien ihmisten odotuttaminen ja pitkät jonot eivät pääsääntöisesti tee järjestelmää halvemmaksi. Todetut sairaudet on joka tapauksessa hoidettava. Odotuttaminen ainoastaan tuottaa kansalaisille pitkittyneitä ongelmia sekä yhteiskunnalle haittaa ja kustannuksia mm. sairauslomien muodossa.
Nykyisen hallituksen esittämä sote-uudistus, hyvinvointialuemalli, ei saa minua innostumaan. Kyseessä on sama maakuntamalli kuin aiemmassa yrityksessäkin, mutta sitä kutsutaan hyvinvointimalliksi, ja siitä on nyt poistettu kansalaisten valinnanvapaus. Uudellemaalle on syntymässä 4 hyvinvointialuetta ja aluevaltuustoa, jotka jatkossa vastaavat sosiaali- ja terveyspalveluista alueillaan. Helsingissä sen sijaan kaupunginvaltuusto vastaa edelleen sosiaali- ja terveyspalveluista, jotka kuitenkin erotetaan muusta kaupungin budjetista omaksi kokonaisuudekseen.
Valitussa sote-mallissa uuden organisaatiotason luominen ja uuden toimintamallin muotoutuminen tulee viemään pitkän ajan ja kuluttamaan työntekijöiden resursseja – sekä paljon rahaa. Kansalaisille suuri palvelurakenteen muutos voi olla hämmentävä. Varsinkin paljon palveluja tarvitsevat iäkkäät ihmiset tarvitsevat vahvaa tukea siirtymävaiheessa.
Uuden mallin suurin ongelma pääkaupunkiseudun näkökulmasta on valtionohjauksen vahvistuminen ja verorahojen ohjaus aiempaa vahvemmin maaseutualueille. Tämä heikentää koko maata ”ruokkivan” pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan tilannetta. Jos Uusimaa kuihtuu, kuihtuu koko Suomi.
Jos sote-uudistuksessa todella tavoitellaan väestön terveys- ja hyvinvointierojen kaventamista, valittu ohjaus- ja rahoituslinja on huolestuttava. Terveys- ja hyvinvointierojen kaventamisessa perusperiaatteena on huonosti voivien terveyden ja hyvinvoinnin kohentaminen, ei paremmin voivien terveyden ja hyvinvoinnin heikentäminen.
Aikaa on jo kulunut parikymmentä vuotta siitä kun Suomessa huomatiin, etteivät väestökehitys ja taloudellinen tilanne kestä nykyistä palvelujen järjestämistapaa, mutta vielä ei olla maalissa. Uusien hyvinvointialueiden käytäntöön vieminen alkaa 2023. Mietityttää, kuinka toimiva ja ajanmukainen malli meille on nyt tulossa – kaikkien poliittiseen vääntöön käytettyjen vuosien jälkeen? Ainakin Tanskassa kuntauudistuksen yhteydessä vuonna 2007 toteutetusta maakuntahallinnosta on päätetty luopua ja terveyspalvelujen vastuuta siirtää ”suurkunnille”. perusteena uudistuksen kasvattamat kustannukset ja palvelujen siirtyminen kauas käyttäjistä. Käykö meilläkin näin?
Päiväkirja
Helsingin kaupunginhallitus käsittelee 8.2.2021 aloitettani mielenterveyskuntoutujien asumisketjun sujuvoittamisesta. Asumisketjun vetämättömyys on ollut pitkäaikainen ongelma, ja sen ratkaisemiseen tarvitaan kaupungin toimialojen yhteistyötä. On tärkeää, että mielenterveyshoitoon pääsee ajoissa ja että kuntoutumisvaiheessa on tarjolla oikeanlainen asumismuoto ja tuki tilanteen pitkittymisen ehkäisemiseksi.
Aloitteeni sisältö:
”Jo pitkään mielenterveyskuntoutujat ovat joutuneet akuuttivaiheen jälkeen odottamaan heille sopivaa asumismuotoa mm. sairaalassa kevyempien asumismuotojen ruuhkauduttua. Asiakkaiden kuntoutumisen kannalta on tärkeää, että asumisketju sairaala-palveluasuminen- tukiasuminen-yksityisasuminen on sujuva, ja että asiakkaat pääsevät sopivaan asumismuotoon oikea-aikaisesti suhteessa vointiin ja toimintakykyyn. Esitän, että kaupungin toimialat tehostavat yhteistyötä mielenterveyskuntoutujien asumisketjun ja sen nivelkohtien sujuvoittamiseksi.”
Kaupungin vastauksessa on tuotu esille jo nyt tehtyjä ja meneillään olevia toimenpiteitä, mm.: ”Tuetun asumisen jonoja on pystytty purkamaan. Sosiaali- ja terveystoimialalla on hankittu esimerkiksi mielenterveysasiakkaiden asumispalveluja noin 10 000 asumisvuorokautta enemmän vuoden 2020 syyskuun lopun tilanteessa kuin vastaavana ajankohtana edellisenä vuonna. Lisäksi psykiatrian avohoidon liikkuvia palveluja on lisätty mielenterveysasiakkaiden asumiseen.”
Myös syksyllä 2020 käynnistyneessä valtion tukemassa asunnottomuuden puolittamisen hankkeessa on määrä parantaa matalan kynnyksen palveluja ja toimintamalleja, joiden kautta erityisen tuen tarpeessa oleva henkilö saa sujuvasti avun yksilöllisiin tarpeisiinsa.
Koska mielenterveyskuntoutujien asumisongelmat ovat kestäneet jo vuosia, on tilannetta tarpeen arvioida jatkossakin. Ei ole inhimillisesti eikä taloudellisestikaan tarkoituksenmukaista, että kuntoutuja jää laitoshoitoon (vuodeosastolle) siinä vaiheessa kun edellytykset kevyemmälle asumismuodolle, esim. tukiasumiselle, ovat jo olemassa.
Linkki kaupungin vastaukseen: https://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunginhallitus/Suomi/Esitys/2021/Keha_2021-02-08_Khs_7_El/58019B3E-3FB3-CA8B-AF14-776CA3800001/V_1722021_Valtuutettu_Seija_Muurisen_aloite_mielen.html
Päiväkirja
Helsingin kaupunki hyväksyi uuden toimitilastrategian kesäkuussa. Siinä ”ohjataan kaikkia kaupungin toimitiloihin liittyviä toimia ja toimijoita, omistamisesta asiakaslähtöiseen ja kokonaistaloudelliseen tilojen hallintaan ja käyttöön”.
Lisäksi strategiassa todetaan mm:
- ”Tavoitteena on myös varmistaa arvorakennusten pysyminen käytössä. Kaupunki luopuu sellaisista tiloistaan, joita se ei tarvitse omaan toimintaansa tai joiden omistamiseen ei liity jotakin muuta strategista perustetta.”
- ”Kaupungilla ei ole tiloja, joita se ei tarvitse omassa käytössään tai joiden omistamiseen ei liity muita strategisia syitä tai pitkän tähtäimen palvelutilatarpeita. Säilytettävät arvorakennukset, kuten muut kaupungin omistamat rakennukset, ovat aina käytössä.”
Arvokiinteistö määritellään strategiassa rakennukseksi, joka ”rakennustaiteellisesta ja kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta arvioituna joko on, tai jonka arvioidaan tällä perusteella tarvitsevan rakennuksesta luopumisen yhteydessä asemakaavaan tai lakiin perustuvan suojelumääräyksen.”
https://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunginhallitus/Suomi/Paatos/2020/Keha_2020-06-22_Khs_24_Pk/82CD4BF1-0DC2-C2C8-9551-72E0FC900000/Liite.pdf
Ennen uuden strategian hyväksymistä olin tehnyt aloitteen, jonka tarkoituksena oli nostaa esille erityisen arvokkaiden kulttuurihistoriallisten kaupungin omistuksessa olevien kiinteistöjen yksilöllistä arviointia.
Otin esimerkiksi Aino Ackten huvilan, joka on seissyt jo 10 vuotta tyhjillään ja käyttökiellossa homeongelman vuoksi. Kaupunki pitää kuitenkin tilan lämpimänä ja vartioituna. Mielestäni kiinteistön käyttöön saattamisessa olisi syytä olla aktiivisempi. Joko myydään jollekin kunnostamiseen kykenevälle taholle tai korjataan kaupungin toimesta. Kummassakin vaihtoehdossa on kuitenkin syytä huomioida, että huvila on kaupunkilaisille rakas hienossa Tullisaaren maisemassa. Sikäli omistajasta riippumatta toiminta huvilassa olisi tavalla tai toisella mahdollistettava myös esim. asukasyhdistyksille tai järjestöille – entiseen tapaan. Kymmenen vuotta sitten Ackten huvila toimi konsertti- ja kulttuuritapahtumien paikkana. Itsekin olen siellä istunut varsinkin kauniina kesäsiltoina.
Aiempaan aloitteeseeni Aino Ackten huvilan korjaamisesta olin saanut muutama vuosi sitten vastauksen: ”Ackten huvila sisältyy niihin kiinteistöihin, joista luovutaan myymällä ne siinä kunnossa kuin ne ovat.” Mitään ei kuitenkaan ole tapahtunut. Siksi tein asiasta tämän uuden aloitteen eri näkökulmasta ja kaakkoisen suurpiirin osallistuvan budjetoinnin äänestyksen voittanut esitys huomioiden:
https://www.hel.fi/static/public/apk/muurisei/7888366B-AF43-4A98-952F-C59747FC33A3/Liite.pdf
HS huomioi aloitteen kaksi kertaa:
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006605663.html
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006610829.html
Kaupunkiympäristölautakunta antoi 20.8. aloitteesta lausunnon kaupunginhallitukselle, joten asian käsittely jatkuu seuraavaksi kaupunginhallituksessa. Olin tyytyväinen kaupunkiympäristölautakunnan lausunnon loppuosasta löytyviin kohtiin: ”Päämääränä tulee olla kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten säilyminen jälkipolville.” ja ” Rakennuksen tulevan elinkaaren kannalta on olennaisen tärkeää, että kaupunki luopumisen valmistelussa harkitsee perusteellisesti rakennuksen tulevan käyttötarkoituksen ja mahdollistaa pitkäkestoisen toiminnan.”
https://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkiymparistolautakunta/Suomi/Paatos/2020/Kymp_2020-08-18_Kylk_22_Pk/99A355C5-19EA-CDF1-97A5-742E4D200003/Kaupunkiymparistolautakunnan_lausunto_kaupunginhal.html
Jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa – löytyykö mm. Aino Ackten huvilalle lopultakin omistaja tai korjausrahaa, jotta se voidaan taas saattaa kuntoon ja kaupunkilaisten käyttöön.
Päiväkirja
Kaupunginvaltuustossa käsiteltiin Kokoomuksen valtuustoryhmän ryhmäaloitetta Helsingin julkisen perusterveydenhuollon (terveysasemapalvelujen) saatavuuden parantamisesta.
Omassa puheenvuoroni aiheesta:
Kun väestö ikääntyy ja eläköityy entistä kiivaammin kahtena tulevana vuosikymmenenä ja työikäinen väestö vähenee, se haastaa tulevaisuudessa ja jo nyt sote-palvelujärjestelmäämme. Mm. eläköityneet työterveyshuollon asiakkaat ja kaupunkiin vuosittain muuttavat tuhannet uudet asukkaat ovat potentiaalisia terveysasemiemme asiakkaita. Ja samaan aikaan meillä on pulaa työvoimasta – tällä hetkellä erityisesti terveyskeskuslääkäreistä.
Kiireellinen hoito terveysasemilla onnistuu tällä hetkellä kohtalaisen hyvin, mutta kiireettömään hoitoon on liian pitkä odotusaika. Sosiaali- ja terveyslautakunta on ollut tilanteesta jo pidempään huolissaan ja erilaisia keinoja hoitoon pääsyn parantamiseksi on toteutettu tai sovittu. Kuten palvelusetelien käyttö, henkilöstön palkankorotukset, työnjaon selkeyttäminen, johtamisen kehittäminen ja sähköisten palvelujen lisääminen.
Kevään aikana tulee lisäksi käsittelyyn 1-2 terveysaseman ulkoistaminen. Vasemmisto vastustaa esitystä, mutta tähän esitykseen olisi nykytilanteessa syytä suhtautua avoimin mielin. Kyse on yhdestä keinosta edistää kaupunkilaisten palveluihin pääsyä ja sitä kautta hyvinvointia. Olisi mielestäni sääli jättää tämä vaihtoehto kokeilematta kun periaatteiksi on sovittu sama hintataso ja palvelu kuin omassa toiminnassa.
Toimialalla hyväksytyt kehittämistoimenpiteet hoitoon pääsyn helpottamiseksi ovat olleet lähinnä rakenteellisia. Ohella voisi olla syytä lisätä myös hoitoprosessien sujuvuuden arviointia. Kuulin juuri, että erään uuden teknisen apuvälineen saanti vaati asiakkaalta n. 3-4 käyntiä, n. 5-6 eri työntekijän tapaamista. Kalliin laitteen tarve ja soveltuvuus on tietenkin varmistettava, mutta ohella olisi hyvä tarkastella myös työvoimakustannuksia ja henkilöstön työajan käyttöä.
Monisairaiden ja paljon palveluja tarvitsevien kokonaishoidon koordinointi on oleellinen terveysasemapalvelujen käytön optimoimiseksi. Eri tutkimusten mukaan noin 10 prosenttia palveluja käyttävistä asiakkaista kerryttää n. 70–80 prosenttia sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista ja vie samalla suuren osan henkilöstöresursseista.
Siksi Helsingissä käyttöön otetun, sosiaali- ja terveysministeriössä johdollani Suomen järjestelmään sovelletun paljon palveluja tarvitsevien asiakkaiden hoitomallin vakiinnuttaminen kaikille terveysasemille on tarpeen. Oikea asiakassegmentointi mallissa on oleellista samoin kuin henkilöstön valmentaminen tai kouluttaminen monisairaiden hoidon toteuttamiseen. Valtiontalouden tarkastusvirasto on tehnyt arvion paljon palveluja tarvitsevien hoidosta 2017. Siihen ja sen suosituksiin olisi hyvä kunnissakin perehtyä palvelujen oikean kohdentamisen edistämiseksi. Monisairaiden ja moniongelmaisten hyvällä hoidolla ja koordinoinnilla on mahdollista saada väljyyttä muiden asiakkaiden hoitoon
