Näissä vaaleissa on keskeiseksi puheenaiheeksi noussut palvelujen yksityistäminen. Se on aihe, jonka jokainen voi kevyesti heittää pöytään lainkaan pohtimatta, mitä yksityistäminen todellisuudessa tarkoittaa, ja mihin sen vastustaminen johtaa.
Yksityistäminen tarkoittaisi julkisten palvelujen myymistä yksityisille toimijoille julkisen vallan ulottumattomiin. En ole koskaan kuullut kenenkään vakavasti otettavan poliitikon esittävän, että esim. kirjastot tai kaupunginsairaalat yksityistettäisiin. Eri asia kuitenkin on, jos yksityistämisellä tarkoitetaankin ulkoistamista. Siinä jokin osa esim. kunnan toiminnoista annetaan jonkun säätiön, yhteisön tai yrityksen hoidettavaksi. Toiminnan ohjaus ja valvonta säilyy edelleen kunnalla. Tällaiset ostopalvelut ovat hyvä ja joustava tapa täydentää kunnan omaa toimintaa, eivätkä millään tavalla uhkaa yhteiskunnan toimivuutta tai tasa-arvoa.
Itselläni on hyviä kokemuksia ulkoistamisesta vanhusten palvelujen järjestämisessä. Puolet palveluista tuotettiin omana toimintana ja puolet ostettiin ulkopulisilta tuottajilta. Ulkopuolisilta tuottajilta ostaminen perustui tarkkaan laadittuihin kriteereihin. Ulkoiset tuottajat sitoutuivat osallistumaan kaikkiin samoihin laadun arviointeihin ja koulutuksiin kuin omat yksiköt. Sekä omien että ostopalveluyksiköiden kanssa käytiin vuosittain sekä laatu- että hintaneuvottelut, joissa voitiin puolin ja toisin antaa palautetta. Sillä päästiin siihen, että kaikissa yksiköissä tarjottiin perustaltaan samanlaisia palveluja ja pyrittiin samoihin laatutavoitteisiin. Mittauksissa omia ja ostopalveluja verrattiin, eikä niissä juurikaan ollut eroa. Jos eroa oli, niin useimmin se oli ostopalvelujen hyväksi. Myös Valviran tutkimuksissa on todettu, että vanhustenhoitoa tuottavissa yksiköissä laatu on parempaa yksityispuolella. Ero todennäköisesti johtuu siitä, että yksityiset toimijat joutuvat määrittelemään laatunsa, kuvaamaan prosessit ja valvonta- ja laatujärjestelmänsä kilpailutuksiin osallistuessaan. Tätä ei kuntien omien yksiköiden useinkaan tarvitse tehdä.
Vielä 2000-luvun alussa tuottajat olivat pääasiassa säätiöitä ja yleishyödyllisiä yhdistyksiä, ja vasta 2000-luvun puolivälissä alkoivat yksityiset yritykset tulla mukaan kilpailutuksiin. Aivan toinen kysymys kuin palvelujen yksityistäminen on suurten kansainvälisten toimijoiden ja pienten kolmannen sektorin ym. toimijoiden välinen kilpailu ostopalvelumarkkinoilla. Ilman muuta on kilpailutuksissa pyrittävä säilyttämään suomalainen pienyrittäjyys. Onkin siis varottava, ettei ylikansallisten yritysten vastustamisella tuhota kotimaisia pienyrityksiä, jotka ovat tärkeä osa elinkeinoelämäämme.
Ennen kaikkea, palveluja järjestettäessä olisi aina etusijalla oltava asiakkaiden tarpeisiin vastaaminen. Nyt näyttää siltä että poliittinen ideologia on monille tärkeämpi kuin tarkoituksenmukainen ja asiakkaiden parasta palveleva palvelujen järjestäminen. Tämä on nähty esim. terveysasematoiminnan parantamisyrityksessä. Vihervasemmistolle oli sosialistisen ideologian säilyttäminen tärkeämpi kuin se, että kaupunkilaisille olisi ollut tarjolla riittävästi terveysasemapalveluja.