Valtuusto keskusteli noin neljä tuntia Helsingin ja Vantaan kaupunkien yhdistymisen ja yhdistymissopimuksen valmistelun käynnistämisestä kuntajakolaissa edellytetyllä tavalla. Asiaa puitiin molempien kaupunkien valtuustoissa yhtäaikaisesti. Helsingissä odottelimme Vantaan äänestyksen tulosta, joka antoi kuitenkin odottaa itseään ennakoitua pidempään. Kuuma kysymys siis Vantaalla. Helsingissä oltiin jopa yllättävän yksimielisiä selvityksen tekemisestä. Vain äärivasemmisto ja perussuomalaiset esittivät asian merkitsemistä tiedoksi. Perusteluja kaupunginhallituksen esityksen hyväksymiseksi oli monia. Yksi mieleen jäänyt oli houkutella vantaalaiset yhteiskaupungin kannattajiksi sijoittamalla Guggenheimin museo Vantaan puolelle. Itseäni Vantaa korkeampi velkaantumisaste hieman ajattelutti. Olisin myös toivonut, että pääkaupunkiseutu olisi tullut laajemmin mukaan yhdistymisselvitykseen, mutta tämäkin yhdistymisehdotus oli selvittämisen arvoinen.
Äänestyksessä Helsingin valtuuston enemmistö kannatti kuntajakolain edellyttämän selvityksen käynnistämistä äänin 69–13. Vantaan valtuusto sen sijaan hylkäsi esityksen äänin 45–22. Kyse oli tietysti isosta asiasta, jossa varovaisuus saattaa olla viisautta. Kuitenkin – kun perusasioita kuntien nykytilanteesta ja palveluista on jo selvitetty pitkälle, olisi asia kannattanut katsoa loppuun saakka. Mutta – Vantaalaiset olivat eri mieltä, emmekä nyt tiedä, miten asian käsittely tästä jatkuu. Toivottavasti asiaan otetaan kantaa valtakunnan tasolla osana metropolipolitiikkaa.