Jouduin kuuntelemaan valtuuston kokousta Helsinki-kanavalta sohvalla köllötellen, sillä talvinen flunssa kaatoi minut muutamaksi päiväksi vuoteen omaksi. Nyt alkaa jo elämä voittaa, vaikka nenäliinoja ja yskänlääkettä kuluu edelleen.

Kaupunginvaltuuston kokous alkoi kyselytunnilla, jossa oli päätetty käsitellä yksi kahdeksasta jätetystä kysymyksestä. Se koski lasten päivähoidon laatua. Kysymyksessä perättiin apulaiskaupunginjohtaja Kokkoselta, mihin toimenpiteisiin kaupunki on ryhtynyt päivähoidon tarjonnan lisäämiseksi ja varhaiskasvatuksen laadun varmistamiseksi sekä henkilöstön jaksamisen turvaamiseksi. Aiheesta virisi runsas keskustelu, ja melko yksimielisesti tunnuttiin kannattavan päivähoitoryhmien ryhmäkokojen saamista normitasolle.

Paljon keskustelua herätti myös rakennus- ja ympäristötoimen alaan kuulunut puistosuunnitelma Kiasmanpuistosta, Musiikkitalonpuistosta ja Makasiinipuistosta. Mielipiteitä oli laidasta laitaan, ja esim. kivetyiksi suunniteltujen kulkuväylien liukkautta epäiltiin, ja vesiväylän rakentaminen tuotti mielipiteitä puolesta ja vastaan. Osa puhujista toivoi luonnonmukaisempia ja vihreämpiä ratkaisuja. Esitetty suunnitelma hyväksyttiin, mutta siihen tehtiin viisi ponsiehdotusta, jotka kaikki menivät äänestyksessä läpi. Ponsien mukaan puistoissa erotetaan pyörätiet selkeästi kävelyteistä, puistojen taidehankinnoissa hyödynnetään taiteilijoiden asiantuntemusta, puistoon sijoitetaan lasten leikkialue ja lapsille sopiva kahluuallas ja kaava-alueen toteutuksessa edistetään luonnon monimuotoisuutta ja kiinnostavuutta. Olemme varmasti saamassa hienon puistoalueen, jossa toivon mukaan on kaikille ikäryhmille sopivia väyliä ja oleskelu- ja harrastuspaikkoja. Tanssipaviljonkikin sisältyy suunnitelmaan tassitaitoisten iloksi.

Viimeisenä isona ja vaikeanakin asiana oli Hitas-järjestelmän kehittäminen. Jo etukäteen oli valtuutettuja varoitettu esteellisyydestä tämä kysymyksen käsittelyssä. Esteellisyys ulottui hyvin laajalle, ja itsekin jouduin ennen kokousta muistelemaan, olisiko jollain sukulaisellani Hitas-asunto. No – kun jouduin jäämään kotiin, niin tätä ongelmaa ei tullut. Salissa kävi kuitenkin jonkinmoinen vaihto esteellisten poistuessa salista – valtuuston puheenjohtaja mukaan lukien. Polveilevan keskustelun jälkeen tilanne oli sellainen, että SDP:n edustaja oli tehnyt palautusesityksen, jossa Hitas-järjestelmää vaadittiin kehitettäväksi niin, että “Hitas-asunnon laskennallinen huoneistoneliön enimmäishinta tasaa nykyistä paremmin eri vuosina valmistuneiden Hitas-asuntojen välisiä enimmäishinnan eroja, Hitas-asunnon laskennalliseen enimmäishintaan lasketaan nykyistä paremmin mukaan asunto-osakeyhtiön tekemät remontit ja uuden Hitas-asunnon ostaja ei omista pysyvästi toista Hitas-asuntoa”. Tämä palautusehdotus voitti äänestyksessä Kokoomuksen edustajan tekemän palautusehdotuksen: “Kaupunginvaltuusto palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että valmistelun lähtökohtana on kaupunginhallituksen ensimmäisen vähemmistön (Hakola, Peltokorpi, Rihtniemi, Rauhamäki, Räty, Urho) mukainen ehdotus”. Lopulta asia päätettiin toisen äänestyksen jälkeen palauttaa uudelleen valmisteltavaksi SDP:n edustajan ehdotuksen mukaisena. Tuntui, että vaikea asia pitkittyy ja mutkistuu entisestään, mutta toivon mukaan apulaiskaupunginjohtaja Penttilän lupaus nopeasta uudelleen valmistelusta pitää paikkansa, jotta Hitas-asukkaiden ei enää pitkään tarvitsisi odotella päätöstä. Ja toivottavasti asiassa päästään lopulta järkevään ratkaisuun.

Tänään on mitä ihanin kevätpäivä ja aurinkoinen sää sekä lumipeitteinen maa oikein kutsuvat hiihtämään. Hyvää ja liikunnallista viikonloppua kaikille!

Seija