Valtuustokauden 2013-2016 strategian valmistelu on käynnistynyt, ja useita tärkeitä kysymyksiä on jo käsitelty ja tulossa käsittelyyn. Oma työsarkani liittyy uuden sosiaali- ja terveysviraston toimialaan kaikkein läheisimmin. Onhan se myös koulutukseni ja työkokemukseni kautta ollut muutenkin osa elämääni jo hyvin pitkään.
Soten strategiatyössä totesimme, ettei nyt ole syytä tehdä juurikaan organisatorisia muutoksia tai muita merkittäviä avauksia, jotta uuden viraston henkilöstö pääsee rauhassa käynnistämään uudelleen organisoitua toimintaa. Virastojen yhdistyminen oli suuri muutos, eikä hallinnon tasolla juuri mikään jäänyt ennalleen. Toiminnalliset muutokset sen sijaan ovat hyvin tervetulleita kun asioita katsotaan kaupunkilaisten kannalta.
Yksi erityisen haastava kysymys jo ehti nousta Hesarin uutiseksi ja väittelyn kohteeksi. Budjettineuvotteluissa ryhmät olivat sopineet, että terveysasemaverkosta tehdään syksyyn mennessä tarkastelu. Oman ryhmämme edustajat ovat tätä kannattaneet ja tuoneet sen esille myös mediassa. Tavoitteena on, että saisimme jatkossa joitakin keskusterveysasemia, joissa olisi tarjolla nykyisiä terveysasemia laajempi palveluvalikoima, pidemmät aukioloajat, erikoissairaanhoidon konsultaatioita jne. Näiden ohella tarvitsemme kuitenkin paikallisia matalan kynnyksen palvelupisteitä.
Keskusterveysasemat puoltavat paikkaansa siksi, että työntekijöitä on jatkossa tarjolla entistä vähemmän ja asiakkaita entistä enemmän kun eläkkeelle siirtyvät suuret ikäluokat siirtyvät työterveyshuollon piiristä terveysasemien asiakkaiksi. Isommille, paremmin varustelluille terveysasemille on toiveita saada nykyistä paremmin henkilöstöä. Nuoretkin lääkärit todennäköisesti viihtyvät paremmin yksiköissä, jossa on aina paikalla kokeneempia kollegoja tukena. Lisäksi jos saamme terveysasemien imagoa nostettua perusterveydenhuollon osaamiskeskuksiksi, saattaa työ kiinnostaa entistä useampaa. Myös lääkäreiden ja muun henkilöstön sairauspoissaolot ja koulutuspäivät on helpompi kompensoida isommassa yksikössä. Nythän ongelman on ollut työvoiman saanti, ainakin ajoittain ja paikoitellen, ja sitä kautta hoitoon pääsyn ongelmat.
Asiassa ei pitänyt olla mitään ihmeellistä. Siitä nousi kohu osittain ehkä siksi, että uudet sote-lautakunnan jäsenet eivät olleet tietoisia jo edellisellä valtuustokaudella päätetystä keskusterveysasema-mallista ja vuodelta 2006 peräisin olevasta ideasta. Tietysti palvelupisteiden muutossuunnitelmat aina herättävät levottomuutta myös kaupunkilaisissa. Palveluja ei haluta heikentää.
Nyt pitäisi kuitenkin miettiä, mikä on tärkeintä – terveysaseman sijainti vai hoitoon pääsy, ammattitaitoinen palvelu, asioiden hoito yhdellä käynnillä mahdollisimman pitkälle, jne. Keskimäärin kaupunkilaiset käyvät terveysasemalla pari kertaa vuodessa, ja ainakin itselle sijaintia tärkeämpi laadun kriteeri on hoitoon pääsy ja korkeatasoinen palvelu. Heikosti liikkuvista henkilöistä on tietysti huolehdittava erillistoimenpitein. Jo nyt kotihoidon lääkärit ja hoitajat huolehtivat niistä, jotka eivät itse pääse terveysasemille.