On todella ikävää lukea juttuja vanhustenhuollosta, joissa vain etsimällä etsitään mehukkaita ”paljastuksia” ihmisten kauhisteltavaksi. Viimeisin oli nokkamukikielto-juttu. Sillä saatiin taas koko vanhustenhoitoala levottomaksi. Juttu johti vihapuheeseen ja –viesteihin, jopa häirintään. Juttu vaikutti varmasti myös kyseessä olevan vanhainkodin ja muidenkin hoitoyksiköiden henkilökunnan mielialaan ja työmotivaatioon. Lisäksi tällainen juttu aiheuttaa helposti pelkoa ja ahdistusta vanhenemista kohtaan. Tätä kaikkeako tavoiteltiin?

Aikoinaan vanhustenhoidossa ei kiinnitetty yhtä paljon huomiota ikääntyneiden, sairaiden ihmisten arvokkaaseen kohteluun ja ihmisarvoiseen elämään kuin nyt tehdään. Menneiltä vuosikymmeniltä on jopa tutkimustuloksia tapauksista, joissa vanhainkodin hoitajat sekoittivat kaikki ruoat maitoon ja juottivat ne nokallisista astioista yleensä jatkuvasti vuoteessa makaaville vanhuksille. Näin ruokailu kävi nopeasti. Onneksi ajat ja tavat ovat muuttuneet. Ravitsemushoidon ja kuntoutuksen merkitys vanhusten hyvinvoinnille on ymmärretty, ja entistä harvemmat jäävätkin nykyään vuodepotilaiksi.

Helsinki on ollut edelläkävijä vanhusten ravitsemuksen kehittämisessä. Vanhustenhoitoyksiköiden ruokavalio on uudistettu kokonaan, ja virheravitsemusta on ryhdytty ehkäisemään ja hoitamaan. Ruokailuhetki on ymmärretty erityisen tärkeäksi vanhainkodin arjessa. Kattauksen kauneus ja ruokailutilanteen miellyttävyys vaikuttavat tutkimustenkin mukaan ruokahaluun ja sitä kautta vanhusten ravitsemustilaan.

Voi sitä hälyä, mikä syntyi vielä 2000-luvun alussa kun juuri remontoituun vanhainkotiin ostettiin kauniit posliiniastiat. Onneksi talon johtaja sitkeästi piti pintansa, eivätkä ”nämä ovat liian hienoja ja kalliita vanhuksille” –mielipiteet päässeet voitolle. Nyt on itsestään selvää, että vanhukset syövät vanhainkodissakin ihmisarvoisesti posliinilautaisilta ja juovat laseista. Toki käytännöt vielä vaihtelevat, mutta näin sen pitäisi olla joka paikassa. Aina pitää tietysti käyttää syömisen ja juomisen apuvälineitä jos se on yksilöllisen arvioinnin perusteella tarpeen. Varmuudeksi ei kaikkien kuitenkaan tarvitse syödä pelti- tai muoviastioista ja juoda nokkamukista. Vanhainkoti on ensisijaisesti vanhusten koti – sairaala on eri asia.

Kokeilkaapa juoda päiväkahvinne muovisesta, suljetusta nokkamukista – maistuu varmasti erilaiselta, tuntuu erilaiselta ja sujuu eri lailla kuin kauniista posliinikupista tai mukista.