Tuon tässä kirjeessä tiedoksenne joitakin kaupunginvaltuuston monista, päätettävinä olleista asioista 2024.
Kaupungin päättävissä toimielimissä näkyi edelleen sote-uudistuksen jälkeinen muutosvaihe ja siihen sopeutuminen. Osa kuntien verotuloista siirtyi valtiolle sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen (sotepe) järjestämiseksi valtion toimesta. Siten ”sotepe Helsingillä” ja ”kunta-Helsingillä” on nyt omat budjettinsa, eikä kunta-Helsinki voi enää rahoittaa sotepe-Helsinkiä.
Kaupunginvaltuustossa loppusyksystä käsiteltävä talousarvio on aina merkittävä päätös. Tänä vuonna valtuustoryhmät pääsivät Kokoomuksen johdolla, toki neuvottelujen jälkeen, sopuisaan ratkaisuun vuoden 2025 budjetista. Linkki talousarvioon:
Helsingin kaupunki – Talousarvio 2025
Kunta-Helsingin toimintamenot ovat n. 3,3 miljardia euroa ja sotepe-Helsingin n. 3,1 miljardia euroa (josta maksetaan erikoissairaanhoitoa tuottavalle HUSille n. 800 miljoonaa euroa). Investointitaso on edelleen lähes miljardin, vaikka sote-uudistus leikkasikin Helsingin verotulopohjaa. Tulovero (5,3%) ja kiinteistöveroprosentit päätettiin pitää ennallaan.
Talousarvion kaupunkiympäristötoimialaa koskevia varauksia budjetissa ovat mm. Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskuksen laajennus, Vartiokylän ala-asteen ja päiväkodin korvaava uudisrakennus. Kruunusillat-hanketta (Hakaniemestä Laajasaloon) jatketaan, ja mm. katujen talvikunnossapitoa tehostetaan. Lisäksi selvitetään, millä edellytyksillä voitaisiin mahdollistaa keskustan huoltotunnelin käyttöä myös läpiajoväylänä.
Sotepe-palveluissa tavoitellaan valtakunnallisista lainsäädäntökirjauksista huolimatta terveysasemien kiireettömän lääkäriajan saamista 30 vuorokauden ja hoitaja-ajan 14 vuorokauden kuluessa. Kiireellinen aika on määrä saada 1-2 vuorokaudessa, eikä terveyskeskusmaksuja edelleenkään peritä vuonna 2025.
Helsinki pyrkii myös ottamaan käyttöön omalääkärimallin suuntaisen omatiimimallin kaikilla terveysasemilla erityisesti paljon palveluja tarvitseville ja monisairaille. Kyseessä on ”mukaeltu malli” STM:n asiakasvastaavamallista (Muurinen & Mäntyranta 2011, Potilasturvallisuuden edistäminen). Oma näkemykseni on, että Helsingin olisi syytä kokeilla jollain alueella myös varsinaista omalääkärimallia, jossa jokaisella asukkaalla tai jopa perheellä olisi nimetty omalääkäri. Teinkin siitä valtuustokysymyksen, jota käsiteltiin kaupunginvaltuustossa: Kaupunginvaltuuston kyselytunnilla keskustelimme ajankohtaisesta valtuustokysymyksestäni – terveysasemien omalääkäri-omahoitajamallista sekä ammatinharjoittajamallista 10.4.2024 – Seija Muurinen
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle kohdennetaan lisärahoitusta mm. ammatilliseen koulutukseen ja painettuihin oppimateriaaleihin ja oppikirjamäärärahoihin. Myös kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle tehdään lisäkohdennuksia nuoriso- ja koulunuorisotyöhön. Lisäksi kaupunki panostaa sekä kaupungin liikuntapaikkojen ylläpitoon että taiteen ja kulttuurin avustusmäärärahoihin sekä liikunta- ja nuorisoavustuksien määrärahoihin.
Kaikkiaan on tarkoitus panostaa erityisesti lapsiin ja nuoriin.
Jo jonkin aikaa käytössä ollutta kaupungin palkkakehitysohjelmaa jatketaan. kaupunginhallituksen käyttövaroihin varataan 5 miljoonaa euroa henkilöstön pitovoiman edistämiseksi. Ohjelma suunnataan vuosittain eri henkilöstöryhmille.
Ohessa talousarviopuheeni, jossa keskityin valtakunnallisestikin tärkeäksi sote-palvelujen kehittämiskohteeksi valittuun kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen: Kaupunginvaltuusto päätti vuoden 2025 talousarviosta (27.11.2024) – Seija Muurinen
Lopuksi muutamia poimintoja yleistäkin kiinnostusta herättäneistä kokousasioista, lisää voi lukea: Helsingin kaupunginvaltuusto | Päätökset | Helsingin kaupunki.:
- Kokoomuksen valtuustoryhmä esitti ryhmäaloitteessa, että kaupunki teettää ulkopuolisella toimijalla selvityksen valtuustokauden aikana tehtyjen keskustan saavutettavuuteen vaikuttavien liikennehankkeiden kokonaisvaikutuksista. Ryhmäaloite, Kok, keskusta-alueen elinvoimaisuuden parantaminen | Päätökset | Helsingin kaupunki
Puheeni aiheesta: Kaupunginvaltuusto käsitteli 29.5.2024 Kokoomuksen ryhmäaloitetta Helsingin keskusta-alueen elinvoimaisuuden parantamisesta – Seija Muurinen - Alkusyksystä kaupunginvaltuusto käsitteli samansuuntaista aloitettani Helsingin keskusta-alueen toimitiloja koskevien periaatteiden päivittämiseksi sekä käyttötarkoituksen muutoksen helpottamiseksi keskusta-alueen kehittämiseksi ja ”autioitumisen estämiseksi”. Aihe herätti kiinnostusta ja kannatusta valtuustossa, mutta myös HS:ssa.
Valtuustoaloite, keskusta-alueelle lisää asuntoja | Päätökset | Helsingin kaupunk
Puheeni aiheesta: Aloite toimitilojen ylimpien kerrosten varaamisesta asunnoiksi Helsingin keskustassa (11.9.2024) – Seija Muurinen
Pitkään Vartiosaaren ja Laajasalon naapurissa asuneena olin kiinnostunut valtuustossa käsitellystä Vartiosaaren ja Laajasalon vesi- ja venesatama-alueen osayleiskaavasta, johon sisältyy silta Laajasalosta Vartiosaareen.
Vartiosaari, osayleiskaava | Päätökset | Helsingin kaupunki
Tässä puheeni aiheesta:
Kaupunginvaltuusto käsitteli 13.11.-24 Vartiosaaren yleiskaavaehdotusta – Seija Muurinen