Tämä tutkijatoverini kanssa kirjoittamamme artikkeli on julkaistu Helsingin Uutisissa 10.5.2023

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöpulan ratkaisemiseksi on esitetty julkisuudessa ”käsiparien” palkkaamista, etenkin ikääntyneiden palveluihin. Tämän loukkaavaksikin kokemamme ilmaisun takana lienee ajatus, että kuka tahansa osaa hoitaa iäkkäitä ihmisiä.

Perusteluissa viitataan usein omaishoitoon, mikä ei kuitenkaan ole pätevä argumentti. Läheistään hoitava omainen tuntee yleensä hoidettavansa, hänen terveyshistoriansa ja tarpeensa jo pitkältä ajalta. On eri asia mennä kouluttamattomana hoitamaan 10-20 sairasta, tuntematonta ikäihmistä hoitoyksikköön.

Varsinaisissa hoitotehtävissä, kuten asiakkaiden voinnin muutoksiin reagoimisessa sekä hyvästä ravitsemustilasta, psyykkisestä hyvinvoinnista, kuntoutuksesta ja lääkityksistä huolehtimisessa tarvitaan ammattilaisen osaamista ja otetta. Tutkimusnäyttökin osoittaa hyvän palvelujen laadun, asiakkaiden kunnon myönteisen kehityksen ja palveluketjun toimivuuden edellyttävän ammattitaitoista henkilöstöä. Käytännön kokemuksen mukaan esim. päivystyspalvelujen käyttö ikääntyneiden asumispalveluissa kasvaa helposti kesälomansijaisten siirtyessä vakituisen henkilöstön tilalle.

Jos edelleen halutaan tuottaa korkeatasoisia, ammattitaitoisesti johdettuja hoitopalveluja myös ikääntyneille, on tässä henkilöstöpulatilanteessa ryhdyttävä ripeisiin toimenpiteisiin. Ensisijaista on saattaa koulutetun hoitohenkilöstön palkkaus koulutuksen sekä työtehtävien vaativuuden edellyttämälle tasolle. Palkkaukseen sidotun urakehityksen on oltava myös hoitotyössä mahdollista.

Lisäksi on panostettava henkilöstö- ja tehtävärakenteen sekä työolojen kehittämiseen. Avustaviin tehtäviin ja tukipalveluihin tarvitaan lyhyen, soveltuvan kulutuksen saaneita hoito- tai muiden eri alojen työntekijöitä. Näin hoitotehtäviin koulutettu henkilöstö voi keskittyä ammatillista osaamista vaativiin tehtäviin ja hoitoyksiköiden johtamiseen.

Jotta saamme hoitoalalle jatkossakin uusia ammattilaisia, on hoitoalan ammattitehtävistä saatava sisällöltään ja palkkatasoltaan houkuttelevia. Voimme myös tavoitella alalta poistuneiden ja muihin maihin siirtyneiden hoitoalan ammattilaisten paluuta takaisin hoitoalan tehtäviin.

Ei etsitä enää ”käsipareja” ikääntyneiden hoitotyöhön, vaan pidemmän tai lyhyemmän eri alojen koulutuksen saanutta henkilöstöä eritasoisiin tehtäviin. Ammattitaitoisesti tuotettu hoitopalvelu on meidän kaikkien parhaaksi.