Suomessa lähdettiin alun perin uudistamaan sosiaali- ja terveyspalveluja siksi, että talouden kestävyys nousi huoleksi väestörakenteen muuttuessa. Haluttiin kuntia suurempi järjestäjätaho sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuudelle. Kestävyysongelmien on arvioitu realisoituvan jo 2020-luvulla jos mitään ei tehdä.
Uudistusta on yritetty jo 10 vuotta. Paras puitelaki esitettiin 2007, kuntarakennelaki 2013 ja ensimmäisen version sote-uudistuksesta laati STM:n sote-selvityshenkilö. Esitystä ei hyväksytty. Sittemmin vuoden 2015 vaalien jälkeen maakuntauudistus liitettiin sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamiseen, ja tästäkin lähtien sote-puolen uudistus on ollut vastatuulessa. Kaikki puolueet ovat aikanaan osallistuneet yrityksiin, mutta valmista ei ole tullut.
Sote-palvelut kannattaa siirtää suuremmalle järjestäjätaholle, jos samalla tapahtuu sosiaali- ja terveyspalvelujen toiminnallinen reformi palvelujen saatavuuden, vaikuttavuuden ja kustannustehokkuuden parantamiseksi. Pelkkä suurempi järjestäjätaho ainoastaan vie päätöksenteon paikallisista palveluista kauemmas.
Pidän kansalaisten valinnanvapautta tärkeänä periaatteena. Järjestelmä ei aina ole paras yksilön asioiden asiantuntija. Suurin osa kansalaisista pystyy myös itse valitsemaan palvelunsa. Tukea tarvitsevia varten on resursoitava riittävästi hyvään ja kattavaan neuvontaan ja ohjaukseen.
Kannatan perustason suoran valinnan mahdollisuutta, kun sekä julkinen että muut toimijat tuottavat palvelut samoin ehdoin, ja kun valinnan tekemiseen on liitetty sääntelyä mm. palvelujen markkinoinnista. Erikoistason valinnanvapaus kannattaa avata nykyistä laajemmaksi vasta uudistuksen myöhemmässä vaiheessa maakunnan tarpeen mukaan. Palveluintegraatio, käytännössä sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelujen yhtenäinen tuottaminen, on lähtökohta hyvälle kokonaispalvelulle. Erityisesti monisairaille ja paljon palveluja tarvitseville, joiden hoidon onnistuminen on mahdollisuus tuottavuuden paranemiselle – ja tietysti näiden asiakkaiden kokonaishoidon paranemiselle. Silloin kun hallinnollinen integraatio ei ole mahdollista, on luotava toiminnalliselle integraatiolle yhtenäiset käytänteet.
Olen ollut mukana virkamiehenä uudistuksen aiemmissa vaiheissa ja nyt laatimassa lausuntoa valinnanvapauslakiehdotuksesta sosiaali- ja terveyslautakunnassa, maakuntavaltuustossa ja nyt vielä kaupunginvaltuustossa. Jotkin valinnavapauskeskustelun perusteluista ovat jääneet pohdituttamaan. Usein on, ehkä ideologista syistä, kansalaisten oma valinnanmahdollisuus nähty uhkaavana. Asiakkaiden on arveltu siirtyvän suuressa määrin yksityisten palveluntuottajien asiakkaiksi. Julkista ainoana oikeana vaihtoehtona puolustavien usko julkisten palvelujen laatuun ja houkuttelevuuteen on siten ollut heikko. Itselläni on myönteisempi kuva. Pääasiassa meillä on hyviä ja kilpailukykyisiä julkisia palveluja. Palveluiden saatavuus ja turhan pitkät jonotusajat ovat haasteena.