Valtuusto käsitteli selvitystä vuoden 2008 arviointikertomuksen johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Keskusteluissa sivuttiin mm. sosiaali- ja terveysvirastojen yhdistämistä, jotta tiettyjen väestöryhmien hoitoketjut saataisiin kuntoon. Nyt virastojen välillä on vielä tarpeettoman suuria kuiluja. Kukin virasto pitää kiinni omista budjeteistaan, eikä toiminnassa siten aina pystytä riittävän nopeasti reagoimaan asiakkaiden tarpeisiin. Minusta strategiassakin esitetty sosiaaliviraston ja terveyskeskuksen organisoinnin selvittäminen on miettimisen arvoinen ehdotus.

Budjettiylitykset toivat taas tutut teemat keskusteluareenalle. Demarit tietysti moittivat sekä menneen että tulevan vuoden budjettia koska eivät itse ole budjettisovussa mukana. Demarit harrastavat nyt ”helppoheikkipolitiikkaa”, eli huutavat äänekkäästi, mutta eivät ota vastuuta mistään. Aina ei voi ratsastaa kustannuksia lisäävillä ehdotuksilla – ei ainakaan juuri nyt.  Edellisen valtuustokauden aikana tilanne oli toinen. Ja asioita voi parantaa myös prosesseja kehittämällä ja voimavarojen kohdistamisia tarkistamalla. Usein tämä on jopa hyvin hedelmällistä palvelujen kehittymisen kannalta.

No, sosiaaliviraston budjettiylitys on kyllä suuri, melkein 60 miljoonaa, eikä se sellainen saisi olla. Sosiaalivirastossa on kuitenkin monia lakisääteisiä palveluja, joiden käyttöä on joskus vaikea ennalta arvioida. Päivähoito, lastensuojelu ja toimeentulotuki yllättivät jälleen viraston. Sen sijaan hallinto- ja kehittämiskeskuksen ulkopuolisella rahoituksella hoidettujen kehittämishankkeiden ylitystä en oikein ymmärrä, vaikka ylitys kohtuullisen pieni onkin (2,5 milj).

Pysäköintimaksujen korotus on autoilijoille kitkerä pala. Maksut ovat jo nyt melko korkeat. Esim. tekstissä väläytetty pysäköintivirhemaksun korottaminen jatkossa 72 euroon sai kommentointia ja vastusta aikaan. Kyllä sitä ennen pitäisi miettiä, olisiko maksuja syytä esim. porrastaa. On ihan eri asia jos parkkiaika menee sallitulla paikalla 15 minuuttia yli, kuin että joku pysäköi tärkeälle väylälle tukkien samalla liikenteen.

Kampin korttelin asemakaavan muuttamisen ja sinne rakennettavan kappelin tontin vuokrausperusteiden kohdalla keskustelu laajeni pohdinnaksi uskonnoista ym., sillä se oli taas asia, joka oli monelle jollain tavoin läheinen. Osa vastusti luterilaisen uskon tukemista, ja osa taas kannatti lämpimästi rakennusta. Itse pidän hyvänä, että tällainen monitoimijaisesti rakennettava hiljentymiskappeli saadaan keskelle kiireisintä liikekeskustaa. Kyllä omia henkisiä ja hengellisiä perinteitä on syytä kunnioittaa ja tukea. Vaikka kansainvälistymmekin, emme saa hukata omaa identiteettiämme.

Kokouksen loputtua siirryimme suureen saliin pikkujoulutunnelmiin. Hyvää ruokaa, nuorten sirkustaiteilijoiden esityksiä, valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan puheet, hauskaa seuraa ja tanssia. Siinäpä mukava päätös tälle valtuustokaudelle.

Seija