Viime päivinä olen joutunut miettimään, olemmeko Suomessa haukkaamassa liian isoa palaa kerralla kun sote-rakenneuudistuksen lisäksi pyrimme muodostamaan itsehallintoalueet. Harmillista tässä on se, että tärkein kehittämiskohde Suomen tulevaisuuden ja selviytymisen kannalta, sote-rakenneuudistus, meinaa jäädä jalkoihin kun maakunta-organisaation rakentaminen ottaa siltä tilaa ja voimavaroja. Näyttää siltä, että pääministeripuolue käytti hyväkseen sote-muutostilannetta ajaakseen samalla läpi, ihan kuin huomaamatta, kauan kaipaamansa maakuntamallin. Viisas vai turmiollinen temppu – aika näyttää.
Nyt näyttäisi siltä, että olisi ollut viisaampaa ensin luoda hyvä sote-malli, ja vasta myöhemmin olisi ollut aika tarkastella aluehallintoa. Toivon tietysti, että selviämme ilman suurempaa sotkua, vaikka niin paljon muuttuukin samalla kertaa. Lisäksi kokonaisuus on kovin monimutkainen 18 maakuntineen, 15 sote-alueineen ja 12 päivystysalueineen. Valinnanvapaus-, rahoitus- ja hallintokuvioineen kukaan ei oikein vielä tätä kokonaisuutta tunnu hallitsevan. Visiointi ja suunnittelu ovat helppoja, mutta toteutus on toinen juttu. Se jää käytännössä toiminnasta vastaavien virkamiesten ja työntekijöiden tehtäväksi. Johtamiselle se tulee myös olemaan suuri haaste.
Helsingissä on valtakunnallisten uudistusten lisäksi tulossa vielä kaupungin oma hallintouudistus – jos se menee läpi kaupunginvaltuustossa. Sinänsä tavoiteltava uusi toimialamalli tulee muuttamaan hallintorakenteita voimakkaasti ja tuottamaan vielä useaksi vuodeksi työtä valmistelijoille. Myös pormestarimalliin tottuminen haastaa sekä kaupunkilaisia että virkamiehiä kuten myös luottamushenkilöitä.
Kaupungin suurimmassa virastossa, sosiaali- ja terveysvirastossa, on myös meneillään iso muutos, palveluverkkouudistus. Siinä terveyskeskus- ja muut terveys- ja sosiaalipalvelut organisoidaan uudella tavalla kolmenlaisiin keskuksiin, terveys- ja hyvinvointikeskuksiin, perhekeskuksiin ja monipuolisiin palvelukeskuksiin. Ensimmäinen keskus on jo rakenteilla Kalastamaan, ja muita selvittelyjä on meneillään. Uudistus on sinänsä tarpeellinen, sillä nykyinen palvelumalli on luotu 1970-luvulla. Sitä on paikkailtu vuosien kuluessa, minkä vuoksi siitä on tullut hajanainen, eikä se enää vastaa asiakkaiden tarpeisiin.
Näistä muutoksista uskon sote-rakenneuudistuksen valinnanvapauksineen tuovan taloudellisesti kestävämmän pohjan palvelujen järjestämiselle, mutta maakuntauudistus 18 maakuntineen ei vielä vakuuta. Uskon myös Helsingin palveluverkkouudistuksen tuovan parempia palveluja kaupunkilaisille, ja erityisesti toivon sen vaikuttavan hoitoon pääsyn helpottumiseen. Silti olen hiukan huolissani, miten kaupunkilaiset näiden kaikkien muutosten pyörteissä pysyvät mukana.