Helsingin kaupunginhallitus käsittelee 8.2.2021 aloitettani mielenterveyskuntoutujien asumisketjun sujuvoittamisesta. Asumisketjun vetämättömyys on ollut pitkäaikainen ongelma, ja sen ratkaisemiseen tarvitaan kaupungin toimialojen yhteistyötä. On tärkeää, että mielenterveyshoitoon pääsee ajoissa ja että kuntoutumisvaiheessa on tarjolla oikeanlainen asumismuoto ja tuki tilanteen pitkittymisen ehkäisemiseksi.

Aloitteeni sisältö:
Jo pitkään mielenterveyskuntoutujat ovat joutuneet akuuttivaiheen jälkeen odottamaan heille sopivaa asumismuotoa mm. sairaalassa kevyempien asumismuotojen ruuhkauduttua. Asiakkaiden kuntoutumisen kannalta on tärkeää, että asumisketju sairaala-palveluasuminen- tukiasuminen-yksityisasuminen on sujuva, ja että asiakkaat pääsevät sopivaan asumismuotoon oikea-aikaisesti suhteessa vointiin ja toimintakykyyn. Esitän, että kaupungin toimialat tehostavat yhteistyötä mielenterveyskuntoutujien asumisketjun ja sen nivelkohtien sujuvoittamiseksi.”

Kaupungin vastauksessa on tuotu esille jo nyt tehtyjä ja meneillään olevia toimenpiteitä, mm.: ”Tuetun asumisen jonoja on pystytty purkamaan. Sosiaali- ja terveystoimialalla on hankittu esimerkiksi mielenterveysasiakkaiden asumispalveluja noin 10 000 asumisvuorokautta enemmän vuoden 2020 syyskuun lopun tilanteessa kuin vastaavana ajankohtana edellisenä vuonna. Lisäksi psykiatrian avohoidon liikkuvia palveluja on lisätty mielenterveysasiakkaiden asumiseen.

Myös syksyllä 2020 käynnistyneessä valtion tukemassa asunnottomuuden puolittamisen hankkeessa on määrä parantaa matalan kynnyksen palveluja ja toimintamalleja, joiden kautta erityisen tuen tarpeessa oleva henkilö saa sujuvasti avun yksilöllisiin tarpeisiinsa.

Koska mielenterveyskuntoutujien asumisongelmat ovat kestäneet jo vuosia, on tilannetta tarpeen arvioida jatkossakin. Ei ole inhimillisesti eikä taloudellisestikaan tarkoituksenmukaista, että kuntoutuja jää laitoshoitoon (vuodeosastolle) siinä vaiheessa kun edellytykset kevyemmälle asumismuodolle, esim. tukiasumiselle, ovat jo olemassa.

Linkki kaupungin vastaukseen: https://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunginhallitus/Suomi/Esitys/2021/Keha_2021-02-08_Khs_7_El/58019B3E-3FB3-CA8B-AF14-776CA3800001/V_1722021_Valtuutettu_Seija_Muurisen_aloite_mielen.html