Pääpaino kaupunginvaltuuston syyskauden päätöksissä on ollut tulevan vuoden valmistelussa. Vuodenvaihteessa toteutuva sote-uudistus tuo muutoksia sekä toimintaan että talouteen.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyy Suomessa hyvinvointialueille. Ainoastaan Helsingissä kaupunki vastaa edelleen hyvinvointialueille kuuluvista tehtävistä. Helsingissäkin sosiaali-, terveys- sekä pelastuspalvelut yhdistyvät omaksi toimialakseen, joka erotetaan muusta kaupungin toiminnasta sekä budjetista. Valtio vastaa hyvinvointialueiden ja Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden rahoituksesta. Helsingissä päättävänä toimielimenä on jatkossa sosiaali- terveys- ja pelastuslautakunta.
HUS-yhtymä (aiemmin HUS-kuntayhtymä) tuottaa vuodenvaihteen jälkeen erikoissairaanhoidon palvelut Uudenmaan hyvinvointialueille ja Helsingille. Ylintä päätösvaltaa käyttää jatkossa Helsingin ja hyvinvointialueiden viidestä virkahenkilöstä koostuva HUS-yhtymäkokous (aiemmin 55-jäseninen HUS-valtuusto), ja HUSin kuntayhtymän hallituksen tilalla toimii jatkossa HUS-yhtymähallitus.
Sote-uudistuksen valmistelu on edellyttänyt Helsingiltä Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan palvelustrategian laatimista vuosille 2023–2025. ”Palvelustrategia tähtää siihen, että asukkaat saavat nopeasti, sujuvasti ja yhdenvertaisesti tarvitsemiaan palveluja.” Kaupunginvaltuusto hyväksyi palvelustrategian 16.11. – linkki alla:
Liite.pdf (hel.fi)
Sote-uudistuksen ohella kaupungin toimielimissä on tehty monia muitakin merkittäviä päätöksiä. Esim. Helsingin seudun liikenteen (HSL) hallitus on päättänyt matkalippujen hintojen muutoksista ja korotuksista. Linkistä löytyy tietoa tarkemmin:
Dynasty tietopalvelu : HSL (oncloudos.com)
HSL:n lippujen hintojen muutos lienee ollut välttämätön nykyisen palvelutason säilyttämiseksi. Harmillista on, että vieläkään ei saatu ikääntyneiden kaupunkilaisten toivomaa alennusta kertalippuihin. Kausilipuista saavat kuitenkin kaikki 70-vuotta täyttäneet 40 %:n alennuksen jatkossa.
Esplanadien autokaistoja päätettiin kaupunkiympäristölautakunnan äänestyksen tuloksena sulkea siten, että kumpaankin suuntaan on jatkossa vain yksi kaista. Autokaistojen sulkeminen ilman laajempaa keskustan liikenteen kokonaisarviointia tuntuu harkitsemattomalta. Pelkona on keskustan autoväylien ruuhkautuminen sekä keskustan alueen edelleen autioituminen ja kauppojen siirtyminen kauppakeskuksiin. Päätös onkin saanut paljon kritiikkiä kaupunkilaisilta ja keskustan alueen yrittäjiltä. Tässä esim. yrittäjien näkökulmaa: Helsingin Yrittäjien puheenjohtaja: Espan ajokaistojen sulkeminen on kuolinisku kivijalkayrittäjille – ”Asiakas ei löytänyt parkkipaikkaa ja ajoi Espoon Selloon” – Yrittajat.fi
Kaupunginvaltuuston kokouksessa 16.11. käsiteltiin merkittäviä asioita, kuten Helsingin kaupungin talousarviota vuodeksi 2023 ja taloussuunnitelmaa vuosille 2023 – 2025, Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan palvelustrategiaa 2023–2025 ja Helsingin hyvinvointisuunnitelmaa 2022–2025. Muut asiat hyväksyttiin, mutta talousarvio ja siihen tehdyt muutosesitykset jätettiin pöydälle, ja niistä äänestetään 23.11. kokouksessa. Asioihin voi halutessaan tutustua linkistä: Helsingin kaupunki
Kunta-Helsingin toimintamenot ovat vuonna 2023 talousarvioesityksen mukaan yhteensä n. 2,9 miljardia euroa. Helsingin Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan vuoden 2023 talousarvion raami on n. 2,7 miljardia euroa, mikä perustuu valtion talousarvioehdotukseen. Raami sisältää myös Helsingin osuuden HUS-yhtymän budjetista, n. 767 miljoonaa euroa.
Kaupunginvaltuustossa on tuttuun tapaan käsitelty myös useita kaavoja syksyn aikana. Nostan tähän yhden, entistä kotiseutuani, Jollasta, koskevan lisärakennusoikeusesityksen: Tein asian käsittelyssä kokemukseeni perustuvan ponnen, joka harvinaista kyllä, se meni täysin yksimielisesti läpi. Puheeni kaupunginvaltuustossa:
Kaupunginvaltuusto käsitteli Jollaksen Hämeenapajantien, Puhuritien ja Puuskakujan asemakaavan muuttamista (7.9.2022) – Seija Muurinen
Sote-uudistuksen valmistelu on pitänyt sekä virkahenkilöt että valmisteluelimissä mukana olevat luottamushenkilöt kiireisinä. Tavoitteena on, että uusi kaupungin hallinnointi- ja palvelujen organisointimalli lähtee joustavasti käyntiin 2023, eikä muutos näy suuremmin asiakaspalveluissa. Toivottavasti näin käy, jolloin voimme hiukan hengähtää ja vähentää kokoustamista.