Kevään epidemia on vaikuttanut meidän kaikkien arkipäivään. Työolosuhteet ovat monilla muuttuneet, ja yrityksissä on jouduttu lomautuksiin ja sulkemisiin. Digi-palvelut ovat olleet tärkeässä roolissa ja kehittyneet epidemian aikana. Esim. kaikki kevään luottamustoimet on hoidettu etäyhteyksien kautta, mikä on vaatinut uuden opettelua. Samalla sosiaalinen kanssakäyminen ihmisten välillä on vaikeutunut.

Uudesta tilanteesta on Helsingissä onneksi otettu nopeasti ”koppi”, ja yrityksiä on mahdollisuuksien mukaan tuettu. Helsinki-apu tarjosi aktiivisesti asiointiapua ja keskustelumahdollisuuksia ikääntyneille kaupunkilaisille. Kriisiviestintä onnistui, ja kaupunkilaiset saivat ajankohtaista tietoa pormestarin tiedotustilaisuuksissa. Kaupungissa onnistuttiin sammuttamaan epidemia eri toimenpiteiden avulla. Nyt on kuitenkin vielä huolehdittava siitä, ettei epidemian mahdollinen uusi aalto pääse leimahtamaan. Edelleen siis varovaisuutta tarvitaan.

Kaupunkipolitiikassa oli kevään aikana esillä joitakin merkittäviä asioita, joista kiisteltiin lautakunnissa, kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa sekä mediassa. Yksi näistä oli

Hernesaaren asemakaavan hyväksyminen. Moni on edelleen huolissaan uudelle asuinalueelle hahmoteltujen liikennejärjestelyjen sujumisesta. Pelkona on, että saamme toisen samanlaisen liikenteellisen ”sumpun” kuin on ollut Jätkäsaaressa. Teinkin asian valtuustokäsittelyssä toivomusponnen: ”Etelä-Helsingin uusi rakentaminen ja liikennejärjestelmän suunnittelu perustuu epärealistiseen oletukseen liikenteen määrästä. Jos täydentäviä liikenneratkaisuja ei tehdä, eteläisen kantakaupungin liikenteelle voi seurata merkittäviä ongelmia Hernesaaren rakentamisesta. Hyväksyessään kaavan kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän kaikki mahdollisuudet tämän ongelman estämiseksi.” Pontta kannatti 37 valtuutettua, mutta se ei aivan riittänyt ponnen läpimenoon. Saamme siten vain arvailla, miten liikennejärjestelyjen toteutus etenee.

Toinen merkittävä asia oli kahden terveysaseman ulkoistaminen. Sitä päädyttiin ehdottamaan koska omille terveysasemille ei ole onnistuttu saamaan riittävästi henkilöstöä. Tilanteesta ovat kärsineet kaupunkilaiset pitkittyneinä jonoina kiireettömään hoitoon. Sd ja Ps esittivät kaupunginvaltuustossa ehdotuksen hylkäystä, mutta asia meni äänestyksissä läpi. Kaupunginvaltuusto oikeutti sosiaali- ja terveyslautakunnan toteuttamaan terveysasemapalvelujen hankinnan määräaikaisen kokeilun kahdella alueella. Kannelmäen terveysaseman palvelut annetaan ulkoisen palveluntuottajan tuotettavaksi. Tuottaja hankkii toiminnalleen tarvittavan henkilökunnan ja tilat, ja Kannelmäen terveysaseman nykyisistä huonokuntoisista tiloista luovutaan. Keskustan alueelle perustetaan uusi noin 20 000 kaupunkilaisen hoidosta vastaava terveysasemayksikkö lisäpalvelutuotantona. Ulkoinen palveluntuottaja hankkii toiminnalleen tarvittavan henkilökunnan ja tilat. Viiskulman terveysaseman toiminta jatkuu nykyisissä tiloissa kunnes uusi Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskus valmistuu. Lautakuntaryhmämme kirjoitti asiasta HS:n mielipidesivuille: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006524509.html?share=36fbdfeb1d049bb0ddbb9f9b576e942d

Sosiaali- ja terveyslautakunnan aiemmin käsittelemä esitys Laakson yhteissairaalan hankesuunnitelmasta saatiin loppukeväästä kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Helsingin kaupungin sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin yhteisenä hankkeena toteutettavan hankesuunnitelman osaltaan, enimmäishinnaltaan 838 milj. euroa. Mittava hanke, joka käsittää Laakson sairaalan alueen joidenkin vanhojen rakennusten purkamisen, uusien sairaalarakennusten rakentamisen, uusia liikennejärjestelyjä sekä tunnelin Laakson sairaala-alueen ja Meilahden sairaala-alueen välille. Hanke on todettu tarpeelliseksi entisten, huonokuntoisten sairaalarakennusten korvaamiseksi ja psykiatrisen ja neurologisen hoidon keskittämiseksi alueelle.

Valtuuston viimeisessä kokouksessa tärkeimpänä asiana oli vuoden 2019 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittely sekä vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille vuodelta 2019. Linkeistä voi lukea tarkemmin:
Arviointikertomus 2019: https://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunginvaltuusto/Suomi/Paatos/2020/Keha_2020-06-17_Kvsto_12_Pk/F1125846-71A1-C769-97E8-717CCF100000/Liite.pdf

Tilinpäätös 2019:
https://www.hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/strategia-ja-talous/tilipaatos/tiivistelma/

Sosiaali- ja terveyslautakunnassa päätimme kevään aikana kahdesta palveluverkkouudistukseen kuuluvasta hankkeesta. Tavoitteena on aiemman päätöksen mukaisesti, että meillä on jatkossa kolmenlaisia monipuolisia palveluja tuottavia keskuksia; terveys- ja hyvinvointikeskuksia aikuisväestölle, perhekeskuksia lapsiperheille sekä seniorikeskuksia ikääntyneille.

Olimme jo aiemmin päättäneet lautakunnassa Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakentamisesta Kampin metroaseman päälle. Oman ryhmäni toivomusponnen perusteella lautakunta sai vielä tässä vaiheessa päättää keskukseen siirtyvistä palveluista ja terveysasemista. Päätimme nyt, että Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskukseen siirtyy etelän alueelta Viiskulman, Töölön ja Laakson terveysasemien toiminta. Lauttasaaren terveysasema jatkaa entisissä tiloissa. Lauttasaaren terveysaseman tilanteesta oli kiistelty aiemmin, mutta asia eteni nyt sopuisasti näin.

Toinen hanke, josta sosiaali- ja terveyslautakunnassa päätimme, oli Kampin perhekeskus, joka tulee Malminkadulle. Perhekeskukseen sijoittuvat mm. äitiys- ja lastenneuvolan palvelut, lapsiperheiden kotipalvelu, lapsiperheiden sosiaaliohjaus, kasvatus- ja perheneuvonnan palvelut, lasten puhe-, fysio- ja toimintaterapia sekä lasten matalan kynnyksen mielenterveysyksikön palveluja. Toiminta siirtyy Kampin perhekeskukseen Töölöstä, Viiskulmasta ja Laaksosta sekä muista etelän alueen sote-toimipisteistä. Lauttasaaren toimipiste jatkaa entisissä tiloissa.

Tammikuussa siirryin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi. Kilpailu- ja kuluttajavirasto oli juuri ennen tehtävään siirtymistäni esittänyt markkinaoikeudelle seuraamusmaksun määräämistä HUS:lle joidenkin kilpailuttamattomien hankintojen perusteella. Tilintarkastajan lausunnon, jossa tilivelvollisten vastuuvapaus jätettiin avoimeksi, sekä tilintarkastuksellisten ja lainopillisten ulkopuolisten asiantuntija-arvioiden perusteella lautakunta päätyi esittämään HUS:n valtuustolle vastuuvapauden epäämistä vuodelta 2019 hallitukselta ja joiltakin virkamiehiltä asioiden keskeneräisyyden vuoksi. Tämä oli hyvin poikkeuksellinen ja monia selvittelyjä sekä kokouksia vaativa tilanne. HUS:n valtuusto päätti tarkastuslautakunnan esityksen mukaisesti siten, että syksyn aikana tehdään tarkempi selvitys hankinnoista, ja vastuuvapaus-asiaan palataan viimeistään vuoden 2020 vastuuvapautta valmisteltaessa. Linkistä löytyy tarkastuslautakunnan laatima arviointikertomus sekä muuta tietoa tarkastuslautakunnasta:
https://arviointikertomushus.fi/arviointikertomus-2019/

Syksy lähenee, ja pian taas aloitamme kaupungin asioiden käsittelyn kaupunginvaltuustossa ja muissa toimielimissä. Poikkeuksellisen kevään jälkeen kaupungin talous ja kaupunkilaisten hyvinvointi lienevät tärkeimpinä kysymyksinä monen päättäjän mielessä.

Toivotan kaikille leppoisaa syyskesän jatkoa. Toivotaan, että vältymme koronan uusilta aalloilta.

Terv. Seija