Kaupunginvaltuusto palasi fyysisiin kokouksiin 6.10. kokouksessa. Tuntui oudolta nähdä tuttuja ihmisiä, joita en ollut nähnyt puoleentoista vuoteen. Lisäksi katselin valtuustosalia, ja yritin hahmottaa uuden valtuuston kokoonpanoa. Kokous keskittyi kaupunkistrategian käsittelyyn, kuten oma puheenvuoronikin:
Kaupunkistrategiassa on mainittu monia hyviä asioita kaupungin ilmeen ja toiminnan kehittämiseksi. Mm. Helsingin kaupungin vahvan talouden edistäminen, lasten ja nuorten hyvinvointiin panostaminen, hoitojonojen purku monituottajamallilla jne.
Kaupunkistrategian esipuheessa on otettu esille kaksi merkittävää muutosta, joihin kaupungin on vastattava tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Toiseen näistä, ilmastonmuutokseen, on esitetty myös lukuisa joukko toimenpiteitä, joilla muutokseen voidaan vaikuttaa. Toiseen, väestön ikääntymiseen ja huoltosuhteen muutokseen, sen sijaan ei ole varsinaisia suoria toimenpiteitä – on vain esitetty seuraavaa: ”Ikäihmisten hyvinvoinnista pidetään huolta ja ikääntynyt väestö nähdään voimavarana. Arvokas vanhuus on helsinkiläisten oikeus”. Yhdenvertaisuus-kohdassa on lisäksi tärkeä maininta ”muistiystävällinen kaupunki”, muttei sitä, mitä tämä käytännön toimenpiteinä tarkoittaa.
Nämä kaikki ikääntymiseen liittyvät maininnat ovat toki arvokkaita kirjauksia strategiassa, mutta varsinaiseen haasteeseen, väestörakenteen ja huoltosuhteen muutoksen hallintaan, tarvittaneen vielä lisäpohdintaa jatkossa.
Strategiassa mainittuun ikäihmisten hyvinvoinnista huolehtimiseen tarvitaan kaikkien toimialojen panosta, jotta ikääntyneiden ihmisten toimintakyky, terveys ja hyvinvointi säilyvät hyvänä. Tavoitteena raskaiden palvelujen tarpeen ehkäiseminen sekä erityisesti sote-palvelujen riittävyys sekä talouden kestävyys. Strategian mukaisesti ennakoivan otteen parantaminen.
Strategiassa on mainittu, että väestön ikääntyminen haastaa myös henkilöstön riittävyyttä – entisestään. Erityisesti se kohdistuu hoitohenkilöstöön. Haasteeseen on strategiassa esitetty hyviä toimenpiteitä, kuten palkkakehitysohjelman jatkaminen. Kaupungin palkkakehitysohjelma on yksi keino, mutta tähänkin tarvittaneen vielä lisäpohdintaa jatkossa. Tässä tilanteessa on tärkeää osoittaa eri keinoin arvostuksemme tärkeää ja vaativaa hoitotyötä tekeviä kohtaan.
Suomessa olisi tarvetta myös hoitohenkilöstön vähittäiselle palkkatason nostamiselle lähemmäs vastaavan tasoisten miesvaltaisten alojen palkkoja. Tämä viestinä työmarkkinajärjestöille – esimerkiksi palkkatasa-arvon ohjelman laatimiseksi.