Sosiaali- ja terveysvirasto jakaa vuosittain järjestöille avustuksia viraston omaa toimintaa täydentävään toimintaan. Rahaa on jaettu kolmannen sektorin toimijoille esim. mielenterveyskuntoutujien, muistisairauksia sairastavien ja hiv-positiivisten ihmisten hyvinvointia ja selviytymistä tukevaan toimintaan tai hankkeisiin. Rahat on kohdennettu viraston strategian mukaiseen toimintaan ensisijaisesti, ja niillä on saatu aikaan paljon hyvää toimintaa kaupunkilaisille.
Ongelmallista on, että em. varsinaisen sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tukemisen lisäksi järjestöavustusrahoista on ollut tapana tukea myös asukasyhdistyksiä. Asukasyhdistysten rahoitushakemukset ovat keskenään hyvin erilaisia sekä rahan käyttötarkoitukselta että euromääriltään. Jotkut pyytävät avustusta asukastilan vuokraan, jotkut asukastilan henkilöstön palkkaan ja jotkut asukastilassa toteutettavaan toimintaan. Kaikki yhdistykset eivät pyydä tukea lainkaan.
Tänä vuonna järjestöavustuksista on noussut tiukka keskustelu. Poliitikoille on tullut lukuisia yhteydenottoja, ja erityisesti asukasyhdistykset ovat vaatineet enemmän rahaa kuin heille on tänä vuonna kaavailtu. Toki asukasyhdistykset ovat tärkeitä paikallisen yhteisön hyvinvoinnin edistämisessä. On myös kohtuullista, ettei toiminta yllättäen lopu muuttuneeseen avustuspolitiikkaan. Voidaan kuitenkin kysyä, mihin avustusrahat tulisi asukastoiminnassa keskittää, varsinkin kun kaupungin omasta toiminnastakin joudutaan nyt säästämään.
Ennen seuraavaa avustusten jakoa, on kaupungissa linjattava selvästi, mihin tarkoitukseen järjestöavustuksia jaetaan. Kaupungin ja virastojen strategioiden pitäisi ohjata jakoa kolmannen sektorin toimijoiden osalta. Asukasyhdistysten rahoituksen kriteerit on arvioitava uudelleen. Lisäksi on syytä koordinoida avustusten jakoa entistä tarkemmin eri virastojen välillä sekä demokratia- ja lähiö- ym. avustusten välillä. Jatkossa tavoitteena pitää olla kohtuullinen, tasapuolinen ja oikeudenmukainen avustuspolitiikka.