Kunnallisvaalikentillä kiertäessäni tapasin runsaasti Helsingin vanhuspalveluista kiinnostuneita henkilöitä. Jotta saisin jonkinlaisen käsityksen kaupunkilaisten näkemyksistä yleisemmin, tein eräässä ikäihmisille tarkoitetussa tilaisuudessa pienen kirjallisen kyselyn keskeisesti puheena olleista asioista. Vastauksen palautti 34 helsinkiläistä ikäihmistä. Vastaajien keski-ikä oli 74 vuotta (vaihteluväli 57-89 vuotta). Heistä oli naisia 82 %, eli suunnilleen sama osuus kuin Helsingin kaupungin vanhuspalvelujen käyttäjille tehdyissä asukashaastatteluissa ja omaiskyselyissä on ollut.
Asiantuntijoiden parissa on kiistelty, voidaanko iäkkäistä ihmisistä käyttää vielä perinteistä nimitystä vanhus. Monet ovat sitä edelleen puoltaneet. THL:ssä olemme kuitenkin päätyneet käyttämään iäkäs henkilö tai ikäihminen termejä. Siksi päätinkin tiedustella, mitä nimitystä iäkkäät vastaajat haluaisivat itsestään käytettävän – jos jonkinlainen ikään sidottu ryhmänimitys tarvitaan. Vastanneiden mielestä paras vaihtoehto oli ”seniori”, jota kannatti 44 %. Toiseksi suosituin nimitys oli ”ikäihminen” (38 %). Vanhuksiksi halusi itseään kutsuttavan vain 12 % vastaajista. Tämä pieni otos ei ole edustava, mutta uskoisin, että se on suuntaa antava ainakin omatoimisten ikäihmisten parissa.
Kaikista vastaajista 85 % halusi iäkkäänäkin asua kotona ja vain 15 % palvelutalossa. Vanhainkotiin tai asumisyhteisöön ei halunnut kukaan. Tulokset menevät yhteen valtakunnallisten linjausten kanssa. Niissä ikäihmisten asuminen pyritään jatkossa järjestämään kodinomaisissa yksiköissä, eikä enää sairaalamaisessa laitoshoidossa.
Kun kysymystä tarkennettiin, ja vastaajilta kysyttiin, missä he haluaisivat asua jos toimintakyky olisi heikentynyt, puolet halusi edelleenkin asua kotona kotihoidon avustamana. Toiseksi suosituin vaihtoehto oli palvelutalo tai senioritalo, jossa 38 % vastanneista halusi asua henkilökunnan avun turvin. Muutamat halusivat asua asumisyhteisössä (9 %) muiden asukkaiden ja kotihoidon avulla, ja vain yksi henkilö halusi asua vanhainkodissa henkilökunnan avustamana. Valtakunnalliset linjaukset näyttävät ainakin näiden vastausten mukaan oikeaan osuneilta, vai olisivatko ikäihmiset niin valveutuneita, että he ovat jo omaksuneet valtakunnallisten linjausten sanoman. Mutta selvää on, että kodinomaisuutta ja omia huoneita arvostetaan iäkkäänäkin. Itsemääräämisen ja yksityisyyden tarpeet ovat iäkkäillä yhtä vahvoja kuin nuoremmilla. Ei meistä itsenäisistä toimijoista tule laumaihmisiä ikääntymisen myötä. Se usein unohdetaan.
Viimeiseksi ikäihmisiltä tiedusteltiin, mikä ikäihmisten palveluissa kaipaisi eniten korjausta Helsingissä. Suosituin vaihtoehto oli ennaltaehkäisevät ja toimintakykyä tukevat palvelut (36 %). Toiseksi eniten toivottiin korjausta terveysasemapalveluihin (31 %). Myös kotihoitoon (11 %), omaishoidon tukemiseen (9 %), ympärivuorokautiseen pitkäaikaiseen hoitoon (2 %) ja sairaalahoitoon äkillisissä tapauksissa (11 %) toivottiin parannuksia. Helsinkiläiset ikäihmiset tuntuvat olevan hyvin perillä todellisuudesta, ja erityisesti ennaltaehkäisevien palvelujen vahvistamistarve kertoo ”ajan hengessä mukana olosta”. Pitkäaikainen ympärivuorokautinen hoito ei juurikaan noussut esille korjausta vaativien asioiden listalla, vaikka se on ollut julkisuuden keskeisimpiä puheenaiheita tämän vuoden aikana. Todellisuudessa ympärivuorokautisen hoidon tila on Helsingin selvitysten mukaan hyvä, ja paljon puhuttanut henkilöstömitoituskin on valtakunnallisen suosituksen mukainen. Sekä asukkaat että omaiset ovat ympärivuorokautisen hoidon sisältöön pääasiassa tyytyväisiä. Ongelmia on enemmänkin hoitoon pääsyssä.
Johtopäätöksenä voi sanoa, että meidän kannattaa kuunnella entistä enemmän ikäihmisiä itseään palvelujen suunnittelussa ja kehittämisessä. Vielä toimintakykyisetkin ikäihmiset ovat hyvin perillä vanhuspalveluista ja niiden kehittämistarpeista. Saattaa tosin olla, että vastanneet ikäihmiset olivat keskimääräistä aktiivisempia osallistuessaan ”vanhustapahtumiin”, mutta juuri heissä meillä suuri voimavara käytettävissä.