Ensimmäinen valtuustokokous on takanapäin. Uudelle valtuutetulle oman pulpetin löytyminen ja äänestyksen tekninen suoriutuminen olivat ensimmäiset opeteltavat asiat. Onneksi paikalla oli asiantuntevaa hallintokeskuksen väkeä opastamassa ja neuvomassa. Valtuuston ja hallituksen puheenjohtajat saavat paikat eturivistä, ja uudet valtuutetut joutuvat aloittamaan uransa istuntosalin peräpuolelta. Oma paikkani on viimeisessä rivissä, josta on hyvä seurailla salin tapahtumia.

Ensimmäisessä valtuuston kokouksessa hyväksyttiin luottamushenkilöpaikat. Neuvottelut asiasta oli käyty etukäteen, joten lopullinen päätös oli enemmänkin yksityiskohtien hiomista, eikä paikkamuutoksia enää ehdotettu. Kokouksen asialistalla oli lisäksi erilaisia kaava-asioita, joista ei muuten tullut juurikaan keskustelua, mutta Kalasataman alueen pakastamo-asiasta oli eriäviä mielipiteitä. Kyse oli pakastamorakennuksen purkamisesta, ja kaupunginhallituksen ehdotus lopulta voitti äänestyksessä.

Ennen valtuustotyön aloittamista Helsingin Kokoomuksen yhteisessä seminaarissa oli mahdollisuus kuulla hallintokeskuksen, kaupunkisuunnitteluviraston sekä sosiaali- ja terveystoimen keskeisistä meneillään olevista asioista. Kaupunkisuunnittelussa on paljon hankkeita vireillä, mikä on juuri nyt tärkeää rakennustoiminnan ylläpitämiseksi. Jätkäsaari, Keski-Pasila, Kalasatama, Kruunuvuorenranta, Sipoon alue ja keskusten kehittäminen ovat kaikki suuria hankkeita ja tulevat varmasti puhuttamaan valtuustoa tulevina vuosina paljon.

Sosiaali- ja terveystoimen alueella on myös monia esim. lasten ja nuorten hyvinvointiin, hoitoketjuihin ja palveluverkoston kehittämiseen liittyviä ajankohtaisia haasteita. Ikäihmisten määrän lisääntyminen haastaa sosiaali- ja terveystoimen tulevina vuosina erityisesti. Yhteistyökumppaneiksi tarvitaan kuitenkin kaikkia hallintokuntia. Sosiaali- ja terveystoimi lohkaisevat kaupungin menoista yli puolet ja yhdessä opetustoimen kanssa noin kolme neljännestä. Sikäli näiden kolmen hallinnonalan painoarvo on taloudellisesti, mutta samalla myös kaupunkilaisten elämän laadun kannalta suuri.

Talouskysymykset ja tulevan ajan epävarmuus sekä elvyttäminen ovat kaikissa puheissa jollain tavalla esillä. Jatkossa tarvitaan nopeaa reagointia muutoksiin, sillä ennustaminen näyttää vaikealta – asiantuntijoillekin. Metropolipolitiikka oli kuulluista aiheista erityisen kiinnostava. Viime päivien lehdet ovat kirjoittaneet värikkäästi YTV- asioista, pääkaupunkiseudun neuvottelukunnasta ja pääkaupunkiseudun yhteistoimintaselvityksestä. On mielenkiintoista odotella, mihin suuntaan nämä asiat kehittyvät. Täysin auki on, saadaanko pääkaupunkiseudun kunnat joskus yhteen.

Kokoomuksen Kunnallispolitiikan tuuletustalkoissa oli ilo kuulla puheenjohtaja Jyrki Kataisen inspiroiva esitys talouden tilanteesta ja elvytyksestä. Vaikka elämmekin taloudellisesti epävarmoja aikoja, viestistä jäi kuitenkin positiivinen sävy. Nyt on syytä tukea suomalaista työtä ostamalla entiseen tapaan siivous-, remontti-, hyvinvointi- ym. palveluita. Katainen puhui myös aidosta toinen toisestamme huolehtimisesta ja välittämisestä. Hänen mukaansa valtio tai kunta ei voi olla ainoa ihmisestä välittävä taho. Tähän ajatukseen on helppo yhtyä, mutta käytännön toimintaan saattaa olla vaikeampi tarttua nykyisessä yksityisyyttä korostavassa yhteiskunnassa. Silti sitä varmasti kannattaa tavoitella.

Lopuksi Taru Tujusen ohje toivon sytyttämisestä: “Toivo syntyy tulevaisuudenuskosta. Ja tulevaisuudenuskoa on, jos ihmiset kokevat voivansa vaikuttaa oman elämänsä suuntaan.”

Seija