Vuodenvaihde on ollut hyvää aikaa ladata akkuja ja miettiä tulevan vuoden haasteita. Jatkuva kiire ja monien lankojen käsissä pitäminen saattaa sammuttaa luovuuden, joten pysähtyminen ja hiljentyminen ovat aina silloin tällöin paikallaan.

Viime aikojen mielenkiinnon kohteena on ollut vaalirahoituksen julkistaminen. Panostus on ollut yllättäen kunnallisvaaleissakin suurta. Oma vaalirahoitukseni oli Kokoomuksen läpipäässeistä toiseksi pienin, joten saamme tiimimme kanssa olla tyytyväisiä optimaaliseen budjetointiin. Vaalirahoitusilmoitukset löytyvät tällä linkillä.

Aiemassa viestissäni kerroin, että lähetin Rakennusvirastoon tiedustelun kulkuyhteyden katkaisusta Iso-Sarvaston venesataman ja Kaislapolun välillä Jollaksessa. Sain Rakennusvirastosta alla olevan vastauksen:

Kiitos viestistänne koskien Sarvaston venekerhon kohdalla olevaa kävely-yhteyttä Jollaksen suunnasta Aittasaareen.

Sarvaston eteläosaan on laadittu tulvasuojelusuunnitelma alueella esiintyneiden tulvaongelmien vuoksi. Isonsarvastontien kääntöpaikan ja Kaislapolun väliselle alueelle rakennetaan pato ja pumppukaivo, jonka mereen purkava putki varustetaan sulkuluukulla. Kaislapolun ja rakennetun sadevesiviemärin (halkaisija 1200 mm) väliin on suunniteltu avo-oja, jonka tarkoituksena on parantaa hulevesiviemäröinnin kapasiteettia meren puoleisessa purkupäässä.

Suunnittelutyön aikana tutkittiin mahdollisuutta rakentaa silta ojan yli nykyisen kulkuyhteyden kohdalle, mutta hankkeesta luovuttiin teknisistä- ja kustannussyistä. Silta olisi pitänyt ankkuroida veden aiheuttamaa nostetta vastaan ja rakennetun sv-viemärin johdosta betonianturaa ei voi sijoittaa ojan penkalle vaan rakennetun sadevesiviemärin ja venekerhon rakennuksen väliselle alueelle. Tämä olisi kasvattanut sillan 7,4 m pitkäksi ja lisännyt sen kustannuksia.

Ojan putkitus nykyisen kulkuyhteyden kohdalla ei ole mahdollista, koska putken laki tulisi nykyisen maanpinnan korkoon eikä putkea saada peitetyksi. Ojan toimiessa ylivuotona on sen pohjan korkeus suunniteltu ylemmäksi (hieman + 0 – tason yläpuolelle) kuin rakennetun hulevesiviemärin vesijuoksu.

Patorakenteen valmistuttua jalankulkijat voivat käyttää patoa kulkuyhteytenään Kaislapolun ja Isonsarvastontien välillä. Reitti on hieman nykyistä kulkuyhteyttä pidempi, mutta ei aiheuta kohtuutonta kiertoa.

Isonsarvastontie tullaan myös kunnostamaan tulvasuojaustyön yhteydessä, joten myös sitä kautta on jatkossa mahdollista kulkea kuivin jaloin.

Jatkoin vielä kirjelmöintiä rakennusviraston kanssa luonnollisten kävelyreittien poistamisesta. Odottelen uutta vastausta.

Seija