Keväästä lähtien on mielen pohjukoilla ollut epävarmuus naapurimme aikomuksista. Ukrainan tilanne on laukaissut vanhemmilta perityn naapurinpelon. Vastahan siitä on yksi ihmisikä kun viimeksi kalisteltiin. Joka kerta kun läheiseltä varuskunta-alueelta kuuluu helikoptereiden tai hävittäjälentokoneiden ääni, tulee puolileikillisesti heitettyä, että nytkö ne tulevat.
Naapuruussuhteet ovat nyt jääneet taustalle uuden huolen myötä kun Lähi-idän kiistat vyöryvät pikkusuomeen turvapaikanhakijoiden muodossa. Tuhannet ja kymmenettuhannet paremman elämän perässä matkaavat ihmiset päätyvät maahamme. Suomen talous on kuralla, mutta turvapaikanhakijoiden asutus ja elanto on jostain puristettava. Kaikkein harmillisinta on, että Suomeen pääsee myös sellaisia henkilöitä, jotka eivät suojelua tarvitse. Esim. vasta avatun 100-paikkaisen vastaanottokeskuksen väki on tullut pääasiassa Albaniasta, Kosovosta ja Iranista, eli turvallista maista. Tätä on vaikea ymmärtää.
Kolmantena suurena huolena on Ay-liikkeen suuri valta. Maailma on ympärillä muuttunut, mutta Ay-liike ei tunnu sitä huomaavan. Neuvotteluihin Suomen talouden pelastamisesta ei suostuta, vaan halutaan näyttää valtaa ja nöyryyttää hallitusta. Väkisin tulee esim. SAK:sta mieleen Kreikan Syriza. Pelataan upporikasta vaikka ollaan köyhiä ja halutaan pitää kiinni kaikesta vanhasta vaikka se ei ole enää mahdollista. No mehän tiedämme, mihin tällainen pään pensaaseen pistäminen johtaa. Koska hallitus ja eduskunta on valittu demokraattisilla vaaleilla, niiden pitäisi kansan mandaatilla johtaa maata, ei minkään muun tahon.
Siis huolta huolen perään tänä syksynä. Pelkoa ja ahdistustakin on aistittavissa monissa. Nyt odotan hallitukselta rohkeita toimenpiteitä poliittisen ja taloudellisen tilanteen hallitsemiseksi ja Ay-liikkeeltä realiteetin tajua. Myös maahanmuuton järkevöittämistä odotan. On hyvin pian määriteltävä turvalliset maat, jotta niiden kansalaiset eivät pääse kansoittamaan oikeille turvapaikanhakijoille varattuja vastaanottokeskuksia.