Sain vierailla yhdessä Helsingin kaupungin monipuolisista palvelukeskuksista. Käynti oli ilahduttava, sillä niin upeaa työtä tässä palvelukeskuksessa tehtiin. Todellisuus oli täysin toisenlainen kuin lehtien usein niin negatiivisesta kirjoittelusta voisi päätellä.

Henkilöstö oli innostunutta kehittämään ikäihmisten hoitoa, ja yksikössä oli vahva arvopohja kaikelle tekemiselle. Asukaskeskeisyys kuului ja näkyi toiminnassa. Moniammatillinen hoitotiimi oli luonut laajan verkoston ympäristön muihin toimijoihin. Lisäksi palvelukeskukseen oli saatu luotua ylisukupolvisia toimintamuotoja. Nuorisotoimi esim. ruokki yksikön pihalla kesäisin käyskenteleviä lampaita, ja ikäihmiset vierailivat nuorisotyön toiminnoissa. Myös pienet lapset olivat saaneet sijansa palvelukeskuksessa, joten iäkkäillä asukkailla oli vilskettä ympärillään, jota katsella.

Palvelukeskuksen yhteisöllisyyteen oli panostettu viime vuosina. Hoitajat käyttivät ”tavallisia vaatteita” entisten sairaala-asujen sijasta. Hoitajat myös ruokailivat yhdessä asukkaiden kanssa kodinomaisessa ruokailutilassa. Asukasneuvosto suunnitteli toimintaa ja ohjelmaa sekä käsitteli yhteisiä asioita. Omaiset kuuluivat luonnollisesti tähän yhteisöön. Kulttuuritarjonta oli monipuolista, ja palvelukeskuksen haluttiin olevan näkyvä osa ympäröivää aluetta. Ei eristetty saareke.

Helsingin kaikissa hoitoyksiköissä on yhtenä kehittämiskohteena ollut asukkaiden ravitsemustilan kohentaminen vuodesta 2003 lähtien. Keskimäärin Helsingin hoitoyksiköiden asukkaiden ravitsemustila onkin kohentunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, vaikka asukkaat ovat entistä sairaampia ja heikkokuntoisempia hoitoon tullessaan. Onnistuminen on seurausta systemaattisesta kehittämistyöstä, mm. iäkkäiden perusruokavalion muutoksesta ja ravitsemus- sekä ruokailukäytäntöjen uudistamisesta. Vierailukohteessani asukkaiden ravitsemuksen kehittämisessä oli onnistuttu erityisen hyvin, ja yksikön väki olikin käynyt luennoimassa aiheesta muille tahoille.

On hyvä muistaa, että meillä on Helsingissä monia hyviä ikäihmisten hoitoyksiköitä. Niistä emme yleensä kuule juurikaan. Vain niistä, joissa on jotenkin epäonnistuttu, kuullaan. Yksittäisistä epäonnistumisista tehdään usein yleistyksiä, joilla samalla mitätöidään myös motivoituneiden ja erinomaista tulosta tuottavien hoitajien työ. Tällaista ei varmaan kukaan työhönsä sitoutunut toivo kohdalleen.