Terveyslautakunnassa oli 3.6. esillä sosiaaliviraston ja terveysviraston yhdessä laatima ehdotus ikäihmisten palvelujen painopisteen muuttamisesta siten, että ennaltaehkäiseviä palveluja lisätään ja pitkäaikaista ympärivuorokautista hoitoa vähennetään. Samalla haluttiin siirtää pitkäaikaisen ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon painopistettä sairaala-asumisesta palveluasumiseen. Tämä oli hyvin perusteltu esitys, sillä ikäihmisistä (+75-v.) lähes 90 % asuu omissa kodeissa, ja jotta näiden ihmisten toimintakyky ja terveys säilyisivät niin hyvinä, että he voisivat asua kodeissaan elämänsä loppuun tai ainakin lähes, he tarvitsevat ennaltaehkäiseviä ja kotiin saatavia palveluja nykyistä enemmän. Hyvällä ennaltaehkäisyllä on mahdollista vähentää ympärivuorokautisen hoidon tarvetta ja siten keventää palvelurakennetta.
Terveyslautakunnan äänestyksissä kuitenkin kävi niin, että pitkäaikaista sairaalahoitoa ei päätettykään vähentää siinä määrin kuin oli estietty, jolloin budjettiraamissa pysymiseksi ihmisten kotona asumista tukevien palvelujen, akuuttisairaanhoidon ja kuntoutuksen sekä kotihoidon palvelujen, lisäyksistä jouduttiin luopumaan. Tämä oli mielestäni paha virhe, ja arvatkaa sainko tästä päätöksestä terveyslautakunnan jäsenenä äkäistä palautetta kaikilta tuntemiltani vanhustyön asiantuntijoilta. Tämä siitä huolimatta, että äänestin virastojen tekemän ehdotuksen mukaan kuten myös muut kokoomuslaiset ja keskustan edustaja, mutta vasemmistopuolueet ja vihreät vastustivat muutosta ja halusivat ikäihmisiä asutettavan elämänsä viimeisinä vuosina sairaalassa lähes entisessä määrin. Joillekin taisi tosin olla yllätys, että sairaalahoidon leikkausten vastustamisesta seurasi lopulta kotihoidon lisäysten vähennys.
Monilla asiaa tuntemattomilla on se harhaluulo, ettei elämän loppuvaiheen hoito onnistu muualla kuin sairaalassa, vaikka jo vuosien ellei vuosikymmenien ajan ovat ikäihmiset voineet elää elämänsä loppuun saakka kodeissa ja palvelutaloissa. Helsingissä palvelutalot ovat täysin laitoshoitoa korvaavia, mutta hoitoideologialtaan ja ympäristöltään sairaaloita inhimillisempiä ja kodinomaisempia paikkoja. Ihmisen oma tahto, yksityisyys (samoin kuin yhteisöllisyys) ja itsemäärääminen toteutuvat paremmin hoitoyksikössä, jossa asiakas on oman asuntonsa haltija. Hän saa palveluja tarpeensa mukaan ja voi samalla kokea olonsa turvalliseksi ympärivuorokautisen hoidon ja valvonnan avulla. Palvelutalojen ryhmäkotiasunnot ovat minusta paras vaihtoehto muistisairauksia sairastavien asuin- ja hoitopaikoiksi. Eivät muistisairauksia sairastavat ihmiset tarvitse sairaalahoitoa vaan mahdollisimman normaalia ja virikkeistä elämää, johon luonnollisesti kuuluu myös sairauksista, lääkityksistä ym. hoidollisista asioista huolehtiminen. Tästä kaikesta vastaa Helsingin palvelutaloissa ammattitaitoinen henkilöstö, johon kuuluu sairaanhoitajia ja lähihoitajia sekä terapiahenkilöstöä. Lääkäripalveluista vastaavat kotihoidon lääkärit. Ihmisten kuntoutumisen edistäminen on hoidon perusta.
Palveluja suunniteltaessa useimmiten lähdetään liikkeelle organisaation näkökulmasta, eikä välttämättä muisteta huomioida niitä ihmisiä, jotka palveluja käyttävät. Helsingissä joudutaan vanhusten palvelujen suunnittelussa lisäksi miettimään, mikä kuuluu terveyskeskukselle ja mikä sosiaalivirastolle. Vähennykset ja lisäykset ovat virastojen budjettien erillisyyden vuoksi vaikeita, ja usein päätöksissä on kyse enemmän virastojen välisestä kiistelystä kuin vanhusten edusta. Tällä kertaa kuitenkin nämä virastot olivat laatineet yhteisen suunnitelman, ja siksi oli sääli, ettei terveyslautakunta ymmärtänyt tätä tilaisuutta palvelujen järkevään uudistamiseen. Siitä tehtiin populistinen säästöjuttu, jolla päästiin otsikoihin , vaikka kyseesä oli paljon syvällisempi asia. Vanhusten palvelujen modernisointi ei minusta saisi olla puoluepoliittinen juttu, jolla kikkaillaan ja kerätään pisteitä, vaan meidän kaikkien puolueista piittaamatta pitäisi tukea iäkkäiden (entistä useammin muistisairaiden) ihmisten hyvää elämään ja hoitoa.
Kaikkien olisi hyvä muistaa, että suuri osa iäkkäistä ihmisistä haluaa asua omassa kodissa mahdollisimman pitkään – kunhan sinne vain saadaan riittävästi apua. Oman tutkimukseni mukaan yli puolet iäkkäistä kotihoidon asiakkaista toivoi myös voivansa kuolla kotona. Jotta tämä ikäihmisten oma toive, omissa kodeissa asuminen, olisi mahdollista, tarvitaan riittävästi turvallisia ja hyvälaatuisia kotihoidon, akuuttihoidon ja kuntoutuspalveluja. Jos näitä ei ole riittävästi, ihmiset pyrkivät ympärivuorokautiseen hoitoon ”turhaankin”, mikä tulee kaupungille hyvin kalliiksi. Maksaahan yksi vuorokausi pitkäaikaisessa sairaalahoidossa lähes 200 euroa. Palvelutalossa se on valtion, kaupungin ja ihmisten maksuosuuksien erilaisuudesta sekä kevyemmästä organisaatiosta johtuen paljon halvempi – noin 100 euron tienoilla. Kustannuksia tärkeämpiä ovat kuitenkin ihmisten toiveet, tarpeet ja elämän mielekkyys.
Karrikoiden voisi sanoa nykytilanteesta, että iäkkäiden ihmisten toimintakyvyn ylläpitämisestä ja edistämisestä sekä kuntoutuksesta ei olla juurikaan kiinnostuneita tai siihen ei ainakaan panosteta riittävästi, vaan ikäihmisten tarpeisiin reagoidaan vasta siinä vaiheessa kun heidän kuntonsa on jo romahtanut ja heidät kerätään laitoksiin. Paljon järkevämpää olisi reagoida ajoissa ja ennaltaehkäistä toimintakyvyn laskua sekä kuntouttaa ihmisiä nopeasti ja tehokkaasti. Tällä turvaisimme ihmisille myös iäkkäänä mielekkään elämän ja näin säästyisi eurojakin.
Jotta vanhustenhuollon rakennemuutos sosiaaliviraston ja terveyskeskuksen kesken sujuisi hallitusti ja turvallisesti iäkkäiden ihmisten kannalta, tein kaksi toivomuspontta, joista ensimmäinen meni yksimielisesti läpi ja toinen numeroin 7-2.
PONNET: Hyväksyessään osaltaan talousarvion vuodelle 2010 terveyslautakunta edellyttää, että
1) sosiaaliviraston ja terveyskeskuksen johto yhdessä hoitoketjuylilääkärien kanssa laatii viimeistään syyskuun loppuun mennessä lautakunnalle kuukausittaisen suunnitelman vanhusten palvelujen paikkajärjestelyjen kokonaisuudesta sosiaaliviraston ja terveyskeskuksen kesken vuoden 2010 loppuun saakka, ja että tämän suunnitelman toteutumisesta raportoidaan lautakunnalle säännöllisesti
2) kaupunginvaltuuston hyväksymän strategiaohjelman edellyttämä esiselvitys sosiaalitoimen ja terveyskeskuksen organisoinnista – sisältäen tarkastelun myös vanhuspalveluiden osalta – käynnistetään viipymättä niin, että mahdolliset organisaatiomuutokset ovat tiedossa ja huomioitavissa jo vuoden 2011 talousarvion valmistelussa, ja että vanhusten palveluihin voidaan siltä pohjalta laatia tuolloin myös pitkän aikavälin suunnitelma
Seija