Päiväkirja
Työvoimapula on todellinen monilla aloilla, myös sote-palveluissa – uusia työviihtyvyyden ja -hyvinvoinnin keinoja on mielestäni syytä kokeilla ja ideoida yhdessä henkilöstön kanssa.
Sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli kevään viimeisessä kokouksessa aloitettani ”työryhmän asettamisesta määrittelemään sosiaali- ja terveystoimialan henkilöstön saatavuuteen ja pysyvyyteen vaikuttavia toimia”. Toimialan vastaus keskittyi lähinnä ”ylemmän tason toimiin”, joten lautakunta hyväksyi yksimielisesti Vihreiden edustajan tuella laatimani lisäyksen aloitevastaukseen. Lisäys hyväksyttiin yksimielisesti sd:n lisäyksellä:
– käynnistetään työpajatoiminta sosiaali- ja terveystoimialan henkilöstön saatavuuden ja pitovoiman vahvistamiseksi, ja kutsutaan työpajaan asiakastyötä tekeviä lääkäreitä, hoitotyön ja sosiaalityön edustajia sekä opintojen viime vaihetta suorittavia alan opiskelijoita
– harkitaan kyselyä eri yksiköissä toimiville asiakastyötä tekeville työntekijöille tai otokselle työntekijöistä
– toivotaan, että lautakunta saa työpajatoiminnan sekä mahdollisen kyselyn tulokset tiedoksi maaliskuuhun 2023 mennessä,
-Sd:n lisäyksestä: muina näkökohtina nostetaan esiin sosiaali- ja terveystoimen yksiköiden välisen tietojen vaihdon, parhaiden käytäntöjen levittämisen sekä yksiköiden johtajien keskinäinen neuvonpidon toimintojen kehittämiseksi ja työilmapiirin edistämiseksi sekä muut vastaavat työyhteisön sisäiset ns. pitoa parantavat toimenpiteet.
Päiväkirja
Oheinen mielipiteemme alkutalvesta käytyyn keskusteluun hyvinvointialueista julkaistiin viiveellä 21.6.2022 Helsingin Sanomissa. Lienee kuitenkin edelleen ajankohtainen:
”Pitkäjänteinen kehittäminen tuo tuloksia sote-palveluissa
Määräajoin saamme lukea ongelmista ikääntyneiden palveluissa. Asioihin yleensä puututaan, tilanne korjaantuu, mutta kohta ongelma putkahtaa uudelleen esille. Miksi hyvät hoitokäytännöt eivät pysy?
Uusien hyvinvointialueiden aloittaessa on huomio kiinnitettävä pitkäjänteiseen, jatkuvaan kehittämiseen ja tutkimukseen. Nykytilan arviointi, kehittämistoimien suunnittelu ja toteuttaminen, tulosten seuranta ja ajoittainen suunnan tarkistaminen on edelleen toimiva malli palvelujen parantamisessa.
Esimerkkinä jatkuvasta kehittämisestä on Helsingissä toteutettu iäkkäiden asiakkaiden ravitsemushanke. Lähtökohtana oli tilanne, jossa vanhainkotien asukkaiden ravitsemustilasta ei ollut tietoa. Vuonna 2003 tehdyn ensimmäisen tutkimuksen mukaan kolmasosa vanhainkotien asukkaista kärsi virheravitsemuksesta. Runsaan kymmenesosan ravitsemustila oli hyvä. Kolmasosa asukkaista oli hyvin laihoja. Hätkähdyttävät tutkimustulokset julkaistiin avoimesti, mikä toimi moottorina systemaattisesti eteneville kehittämistoimille. Palveluista vastaavien johtajien informointi ikääntyneiden ravitsemushoidon merkityksestä ja muutostarpeista oli tärkeää kehittämishankkeen etenemiseksi.
Aluksi kaikille vanhainkotien johtajille sekä keittiö- ja hoitohenkilöstön jäsenille järjestettiin koulutusta hyvästä ikääntyneiden ravitsemuksesta. Hoitoyksiköihin valittiin ravitsemusyhdyshenkilöt, jotka toimivat verkostomaisesti ja vastasivat kehittämistoimista yhdessä kehityshankkeen vetäjien kanssa. Perusruokavalio muutettiin iäkkäille sopivaksi, ja energiatiheä ruokavalio otettiin käyttöön ruokapalveluissa. Myös täydennysravintovalmisteita ja välipaloja alettiin tarjota, ja asukkaille annettiin lääkärin ohjeen mukaan D-vitamiinia. Ruokailujärjestelyjä uudistettiin, ja suun terveydenhuoltoa tehostettiin. Kehittämisen tueksi laadittiin ikääntyneiden ravitsemussuositukset. Seurantatutkimusten (vuosina 2007, 2011, 2017) mukaan asukkaiden ravitsemustila pitkäaikaishoidon yksiköissä oli parantunut, vaikka asukkaat olivat jo hoitoon päästessään aiempaa huonokuntoisempia.
Ensimmäisestä tutkimuksesta lähtien tutkimusryhmä on ollut moniammatillinen ja tutkimukset on toteutettu yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa. Tutkimusaineistoja analysoimalla on saatu tieteellistä näyttöä kehittämisen tueksi mm. ravitsemuksen yhteydestä hyvinvointiin, toimintakykyyn ja suun terveyteen.
Helsingin ikääntyneiden ravitsemussuositukset olivat alkuna myös ikääntyneiden kansallisten ravitsemussuositusten laatimiseksi vuonna 2010. Suositukset päivitettiin vuonna 2020.
Sitkeällä, pitkäjänteisellä uudistus- ja kehittämistyöllä saadaan aikaan muutoksia asiakkaiden palveluissa. Vastaavanlaista toimintaa tarvitaan jatkossa myös hyvinvointialueilla kansalaisten palvelujen kehittymiseksi.
Seija Muurinen, gerontologian dosentti
Helena Soini, hoitotieteen dosentti
Helsinki”
Päiväkirja
Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli Työterveys Helsinki palvelujen laatukilpailutusta.
Asiasta oli jo kaupunkistrategian tuottavuustoimissa sovittu, mutta sd:n edustaja teki vielä tässä vaiheessa ehdotuksen asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun. Tällä tavoiteltiin kilpailutuksen perumista. Äänestyksessä palautusehdotus kaatui äänin 77-6.
Poliittiset ryhmät sopivat kaupunkistrategiassa tuottavuusohjelman käynnistämistä. Yhtenä tuottavuutta parantavana kohteena nousi esille kaupungin työterveyshuolto, josta päätettiin Helsingin kaupungin talousarviossa tälle vuodelle sekä taloussuunnitelmassa vuosille 2022–2024. Pormestarin talousarviopuheessa todettiin, että ”työterveydenhuoltoa parantamalla paranee myös kaupungin työntekijöiden hyvinvointi – ja että haluamme huolehtia työntekijöistämme entistä paremmin, ja tukea heidän työkykyään parhaalla mahdollisella tavalla”.
Tässä kilpailutusesityksessä painotetaan, että kilpailutetuilla palveluilla pystytään parantamaan työterveyspalveluiden laatua erityisesti sairaanhoidon palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden sekä asiakaskokemuksen kautta. Tämä on hyvä asia kaupungissa ja tilanteessa, jossa terveysasemille pääsyssä on ollut viivettä. On sekä työntekijöiden että organisaation kannalta tärkeää saada työntekijät nopeasti hoitoon ja kuntoutukseen. On kuitenkin hyvä huomioida, että työterveyshuollon perimmäisin tehtävä ei ole sairaanhoito vaan työntekijöiden hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden sekä työkyvyn ylläpitäminen ja ongelmien ennaltaehkäisy – mukaan lukien esihenkilöiden tukitoimet ja työkykyjohtaminen.
Kokonaisuutena kyseessä on erittäin tärkeä asia Helsingin kaupungin työntekijöiden terveyden, hyvinvoinnin ja työkyvyn sekä työssä viihtyvyyden näkökulmasta. Jatkossa on tärkeää, että kaupunki seuraa tiiviisti ja säännöllisesti palveluiden saatavuutta, laatua ja kustannuksia sekä asiakkaiden- ja esihenkilöiden tyytyväisyyttä ja tarvittaessa neuvottelee tuottajan kanssa kehittämistoimenpiteistä. Nyt jäämme odottamaan varsinaista kilpailutusesitystä ja siinä erityisesti kilpailutuksen (toiminnan) kriteereitä.
Päiväkirja
Väliaikaisen valmisteluryhmän esitys HUS-yhtymän perussopimukseksi on laaja ja tärkeä kokonaisuus Uudenmaan alueen asukkaiden terveyspalvelujen turvaamiseksi.
Linkki esitykseen: https://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunginvaltuusto/Suomi/Esitys/2022/Keha_2022-04-27_Kvsto_8_El/1ECF2781-E1AD-C5CA-AB0C-7FD56BC00001/Liite.pdf
Suurimman huomion perussopimuskeskustelussa sai kiistely siitä, olisiko päätöksentekoa jatkettava tulevaisuudessakin valtuustomallilla vai kaupunginhallituksen esityksenä olevalla yhtymäkokousmallilla. Äänestysten jälkeen Helsingin kaupunginvaltuusto esittää yhtymäkokousmallia uuden HUS-yhtymän ylimmäksi päättäväksi elimeksi.
Otin puheessani kantaa tulevan HUS-yhtymän päätöksentekomalliin:
”Esityslistatekstissä nousi vahvasti esille HUS-yhtymän omistajaohjaus. Ymmärrän tämän taustan, koska nykyisen HUS-kuntayhtymän omistajien suuresta määrästä johtuen ohjaus on ollut uutta esitystä hajautetumpaa. Jäsenkuntia on nyt 24, ja jatkossa omistajia ovat Helsinki ja 4 Uudenmaan hyvinvointialuetta.
Myös korkein päättävä elin, HUS-valtuusto on ollut kankea käyttämään omistajiensa ohjausvaltaa, ja siksi ohjausta on tarpeen uudistaa kuten on esitetty, eli hyväksyä valtuustomallin tilalle yhtymäkokousmalli. Yhtymäkokoukselle asioita valmistelee Helsinkiä ja kaikkia hyvinvointialueita sekä yliopistoa edustava hallitus.
Tiukoista omistajaohjauksen tekstikirjauksista huolimatta on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että omistajaohjauksessa on kyse yhteistyöstä tulevan HUS-yhtymän kanssa, ja että puolin ja toisin kuunnellaan toisen osapuolen näkemyksiä.
Helsingin kaupungilla ja Uudenmaan hyvinvointialueilla tulee olemaan ensisijainen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisvastuu ja velvollisuus kanavoida valtiolta tuleva rahoitus sekä perustason palveluihin että HUS-yhtymän tuottamiin palveluihin. Rahoitusmallin muuttuessa palvelukokonaisuuden asiantunteva, hyvä hallinta ja ohjaus nousevat tärkeiksi, ja sikälikin yhtymäkokousmalli puoltaa paikkaansa.
Kannatan esityslistan mukaisen perussopimuksen hyväksymistä.”
Päiväkirja
Kaupunginvaltuusto käsiteli Laajasalon kauppakeskuksen alueen asemakaavaa. Kaava hyväksyttiin pitkähkön keskustelun jälkeen yhdellä ponnella höystettynä. Eniten puhetta aiheutti puretun Kiiltomadonpolun sillan uudelleen rakentaminen. Nythän tämä kevyen liikenteen silta on purettu.
Myös kaava-alueen läpi kulkeva liikeneväylä herätti kiinnostusta. Entisen kaksikaistaisen moottoriliikennetien sijaan saamme kaupunkibulevardin, jossa keskellä kulkee jatkossa raitiovaunut ja sivuilla sekä kevyen liikenteen että autokaistat. Tämä tulee hidastamaan liikennettä monine liikennevalo-ohjattuine suojateineen, jotka korvaavat jatkossa ylikulkusillan.
Omassa puheessani (kursiivilla) tein apualaispormestarille kaksi kysymystä, joihin sain myös vastaukset:
”Laajasalossa on viime aikoina käyty tiukkakin keskustelua tämän omaleimaisen, luonnonläheisen Laajasalon saaren rakentamisesta. Kaupunkistrategiassakin mainittu Stansvikinkallio oli hetki sitten kovan väännön kohteena. Nyt käsiteltävästä, pitkään tekeillä olleesta kaavasta ei sen sijaan ole kuulunut ainakaan laajempaa keskustelua. Nyt käsiteltävä alue, kauppakeskuksen ympäristö, onkin historiallisia luontokohteita sopivampi alue täydennysrakentamiselle. Laajasaloon on tulossa hyvin kallis silta- ja raitiotieratkaisu, joten tälle investoinnille tarvitaan myös käyttäjiä.
Tässä kaavassa puhutaan n. 700 asukkaan lisäyksestä alueelle, ja kaavan mukainen liiketila Laajasalon saaren keskuksena mahdollistaa palveluja koko saarialueen asukkaille. Kauppakeskuksen ympäristöstä tulee kaupunkimainen alue, josta löytyy aikanaan myös raitiotiepysäkki. Lautakuntakäsittelyssä kaavaan oli tehty hyvä lisäys, jonka mukaan ”julkisivujen ja maantasojärjestelyjen tulee olla korkeatasoisia koko alueella ja etenkin Yliskylän puistokadun puolella kirkon edustalla”. Toivottavasti saamme tyylikkään kokonaisuuden.
Asian perehtyessä heräsi kaksi kysymystä, jotka osoitin apulaispormestarille.
1. Tekstissä oli mainittu ettei purettua Kiiltomadonpolun siltaa rakenneta uudelleen, vaikka se lisäisi turvallisuutta esim. Laajasalontien toisella puolella asuvien koululaisten koulumatkaan. Leveän kaupunkibulevardin ylittäminen ei välttämättä ole yhtä turvallinen. Joten onko tämä linjaus sillasta lopullinen? Jos on, niin olisi hyvä kuulla perustelut.
Perusteluina apualaispormestari esitti, että maankäytön tilanne alueella muuttuu siten, ettei siltaa enää tarvita. Kaupunkibulevardin valmistuttua jalankulkuväylät ovat kaupunkibulevardin reunoilla ja suojatiet ovat tien ylittämistä varten. Sillan uudelleen rakentamista ei pidetty sopivana nykykaavaan. Tähän eivät kaikki olleet tyytyväisiä ja kaavan palauttamisesta uudelleen valmisteluun (silta lisättäisiin kaavaan) äänestettiin. Tuloksena oli, ettei Kiiltomadonpolun siltaa (ainakaan toistaiseksi) tule.
2. Kysyn vielä samalla sosiaali- ja terveystoimen aiemmissa rakentamissuunnitelmissa kaavaillusta uudesta seniorikeskuksesta Laajasalon keskustan alueelle. Tein jo valtuustourani alussa aloitteen uudesta seniorikeskuksesta, ja se on luvattu rakentaa Laajasaloon, mutta viimeisten tietojen mukaan rakentaminen ajoittuu vasta vuosikymmenen loppupuolelle. Kysynkin, olisiko hanketta mahdollista kiirehtiä?
Vanha Rudolfin palvelutalo on erittäin huonokuntoinen ja esteellinen myös yleisiltä tiloiltaan. Sikäli kasvavan alueen ikääntyvälle väestölle tarvitaan seniorikeskus heidän kokoontumispaikakseen, hyvinvointinsa edistämiseksi sekä tarvittaessa myös hoivapalvelujen saamiseksi.
Apulaiskaupunginjohtajan vastaus oli lupaava. Hän totesi, että seniorikeskus rakennetaan niin pian kuin mahdollista. Tästä tulen nyt pitämään kiinni ja muistuttamaan ajoittain.
Mielestäni myös asuntojen rakentamisessa Laajasalon keskustan alueelle on jatkossa hyvä huomioida ikääntyneet ja liikuntaesteiset kaupunkilaiset. Alueella sijaitsevat jo nyt hyvin lähekkäin, helppojen kulkureittien varrella mm. sosiaali- ja terveyskeskus, kirjasto, kauppakeskus ja kirkko. Lisäksi raitiovaunun pysäkki on tulossa lähelle. Sopivat asunnot sopivassa ympäristössä edistäisivät liikuntaesteisten itsenäistä selviytymistä.”
https://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunginvaltuusto/Suomi/Esitys/2022/Keha_2022-03-30_Kvsto_6_El/0B2C8313-86F1-CB1B-9CD1-7FBB4BF00001/Laajasalon_kauppakeskuksen_alueen_asemakaavan_muut.html
Päiväkirja
Kirjahyllyä siivotessa sekä samalla työssäni käyttämiä papereita, kirjoja ja oppaita selatessa kuntien palvelujen kehittäminen saa perspektiiviä (mm. Kuntalaisen paras 2009, Sipponen 2016). Suomessa oivallettiin vuosituhannen vaihtuessa, että vastuu kuntien palveluista olisi saatava leveämmille hartioille. Talouden näkymät ja väestörakenteen sekä huoltosuhteen kehitys painoivat jo tuolloin päälle.
Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen ensimmäisessä vaiheessa puhuttiin mm. suurkunnista, piirimallista ja peruskunnista. Laadittiin Paras-puitelaki, joka tuli voimaan 2007. Puolueet esittivät, että kunnan asukasluvun piti olla vähintään 20 000, jotta kunta voi huolehtia sekä perusterveydenhuollosta että sosiaalitoimen tehtävistä. Kunnan rinnalle suunniteltiin yhteistoiminta-alueita. Mm. omalla työpaikallani Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella käytimme aikaa lähipalvelujen, seudullisten palvelujen ja laajaa väestöpohjaa edellyttävien palvelujen määrittelyyn. Siitä kirjoitettiin opaskin.
Vuosien kuluessa uudistuksen keskiöön nousivat hiljalleen kuntaliitokset. Tanskan 2007 toteuttamaa kuntauudistusta pidettiin esimerkkinä Suomelle. Itsekin sain koulutusta Tanskan kuntauudistuksesta, jossa palveluista vastasivat pienistä kunnista yhdistetyt entistä paljon suuremmat ja harvemmat kunnat. Samalla läänien tilalle ja terveyspalveluista huolehtimaan perustettiin viisi itsehallinnollista aluetta (”sote-aluetta”).
Suomessa kuntauudistuksen rinnalle asetettiin STM-vetoinen työryhmä suunnittelemaan sosiaali- ja terveyspalvelujen rakennetta. Tätä on jälkeenpäin arvioitu kuntauudistusta haittaavaksi päätökseksi. Kuntauudistus joutui hankaluuksiin myös siksi, että kuntaliitokset jäivät poliittisista syistä vapaaehtoisiksi. Kuntarakennelakiin (2013) kaavaillusta pakkoliitospykälästä oli luovuttava. Kuntarakenneuudistukseen liittyvä metropolihallinto-selvittelykin hiipui aikanaan. Painopiste siirtyi sosiaali- ja terveydenhuollon (sote-) uudistukseen.
STM:n sote-selvityshenkilön esityksen lisäksi myös eri toimijat, kuten Sitra ja Lääkäriliitto, esittivät omia mallejaan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseksi. Pääperiaate sote-uudistuksen eri vaiheissa on kuitenkin ollut kuntia suurempi järjestäjätaho. Sote-uudistuksen myöhemmissä vaiheissa puhuttiin vahvasti sosiaali- ja terveyspalvelujen horisontaalisesta (sosiaali-terveys) ja vertikaalisesta (perus-erikoispalvelut) integraatiosta.
Jo 2010-luvun alussa keskustan ministeri oli väläytellyt kuntauudistuksen vaihtoehdoksi koko terveydenhuollon ja sosiaalitoimen tehtävien siirtämistä alue- tai maakuntahallinnolle. Vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen tämä Keskustan vanha haave etenikin. Tuolloin muilta tahoilta kuultiin kitkeriä kommentteja mallin vanhanaikaisuudesta. Perusteluina olivat mm. kaupungistumisen huomiotta jättäminen, mihin on edelleen helppo yhtyä. Kaupunkiseudut kuitenkin hyödyttävät koko maan väestöä, mikä tuntuu aina unohtuvan uusia malleja luotaessa. Esim. Helsingin valtionosuuksiin sisältyvä verotulopohjan erojen tasaus siirsi vuoden 2021 osalta lähes 400 miljoonaa euroa muualle Suomeen.
Edellisen (Sipilän) hallituksen aikana väittelyn keskiössä oli maakunta-sote -uudistuksen lakipakettiin kuuluva valinnanvapauslainsäädäntö. Sitä osa vastusti poliittisista syistä, osa ehkä oman ammattikuntansa etujen vuoksi jne. Kyseessä oli kansalaisten, meidän kaikkien, itsemääräämisoikeuden vahvistaminen, joten hyvin tiukkaa vastustusta oli vaikea ymmärtää.
Peruspalveluihin esitetyn suoran valinnan kautta ihmisten olisi ollut entistä helpompi päästä palveluihin oikea-aikaisesti. Palvelua tarvitsevien ihmisten odotuttaminen ja pitkät jonot eivät pääsääntöisesti tee järjestelmää halvemmaksi. Todetut sairaudet on joka tapauksessa hoidettava. Odotuttaminen ainoastaan tuottaa kansalaisille pitkittyneitä ongelmia sekä yhteiskunnalle haittaa ja kustannuksia mm. sairauslomien muodossa.
Nykyisen hallituksen esittämä sote-uudistus, hyvinvointialuemalli, ei saa minua innostumaan. Kyseessä on sama maakuntamalli kuin aiemmassa yrityksessäkin, mutta sitä kutsutaan hyvinvointimalliksi, ja siitä on nyt poistettu kansalaisten valinnanvapaus. Uudellemaalle on syntymässä 4 hyvinvointialuetta ja aluevaltuustoa, jotka jatkossa vastaavat sosiaali- ja terveyspalveluista alueillaan. Helsingissä sen sijaan kaupunginvaltuusto vastaa edelleen sosiaali- ja terveyspalveluista, jotka kuitenkin erotetaan muusta kaupungin budjetista omaksi kokonaisuudekseen.
Valitussa sote-mallissa uuden organisaatiotason luominen ja uuden toimintamallin muotoutuminen tulee viemään pitkän ajan ja kuluttamaan työntekijöiden resursseja – sekä paljon rahaa. Kansalaisille suuri palvelurakenteen muutos voi olla hämmentävä. Varsinkin paljon palveluja tarvitsevat iäkkäät ihmiset tarvitsevat vahvaa tukea siirtymävaiheessa.
Uuden mallin suurin ongelma pääkaupunkiseudun näkökulmasta on valtionohjauksen vahvistuminen ja verorahojen ohjaus aiempaa vahvemmin maaseutualueille. Tämä heikentää koko maata ”ruokkivan” pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan tilannetta. Jos Uusimaa kuihtuu, kuihtuu koko Suomi.
Jos sote-uudistuksessa todella tavoitellaan väestön terveys- ja hyvinvointierojen kaventamista, valittu ohjaus- ja rahoituslinja on huolestuttava. Terveys- ja hyvinvointierojen kaventamisessa perusperiaatteena on huonosti voivien terveyden ja hyvinvoinnin kohentaminen, ei paremmin voivien terveyden ja hyvinvoinnin heikentäminen.
Aikaa on jo kulunut parikymmentä vuotta siitä kun Suomessa huomatiin, etteivät väestökehitys ja taloudellinen tilanne kestä nykyistä palvelujen järjestämistapaa, mutta vielä ei olla maalissa. Uusien hyvinvointialueiden käytäntöön vieminen alkaa 2023. Mietityttää, kuinka toimiva ja ajanmukainen malli meille on nyt tulossa – kaikkien poliittiseen vääntöön käytettyjen vuosien jälkeen? Ainakin Tanskassa kuntauudistuksen yhteydessä vuonna 2007 toteutetusta maakuntahallinnosta on päätetty luopua ja terveyspalvelujen vastuuta siirtää ”suurkunnille”. perusteena uudistuksen kasvattamat kustannukset ja palvelujen siirtyminen kauas käyttäjistä. Käykö meilläkin näin?
