Toimin kolmatta kautta kaupunginvaltuustossa helsinkiläisten valtuuttamana. Siksi olen pyrkinyt olemaan kaupunkilaisten tavattavissa eri tavoin, mm. keskustelemassa toritapahtumissa kävijöiden kanssa sekä kertomalla erilaisissa yleisötilaisuuksissa kaupungin palveluista, niiden uudistamisesta ja muista ajankohtaisista asioista. Olen saanut myös paljon hyviä ehdotuksia palvelujen parantamiseksi, ja keskusteluissa ovat usein paljastuneet palvelujen ongelmakohdat. Kun sama asia on toistunut eri ihmisten kertomana, on ollut helppo lähteä selvittämään ja parantamaan tilannetta.

Kaupunkilaisten tapaamiset ovat pitäneet ”jalat maassa” sekä antaneet energiaa jatkaa valtuustotyössä, joka ei aina ole ihan helppoa. Pitkälle yöhön venyvät kokoukset ja laidasta laitaan aaltoileva keskustelu kysyvät kärsivällisyyttä.

Olen nyt saavuttamassa yhden etapin kaupunkilaisten kohtaamisessa. Tulevana sunnuntaina päivystän sadatta kertaa Hakaniemen markkinoilla Kokoomuksen teltalla. Tervetuloa tapaamaan ja kertomaan ajatuksianne, sekä risuja että ruusuja, joita toivottavasti myös löytyy!