Kilpailuttamisen osaaminen puutteesta on puhuttu jo pitkään, ja sillä on selitetty kuntien palvelujen ostoissa esiintyneitä ongelmia. Olen ollut mukana kilpailuttamassa Helsingin vanhusten palveluja jo 2000-luvun alussa, eivätkä puheet eivätkä tilanteet tunnu noista ajoista muuttuneen. Kilpailutusosaamista pitäisi kuitenkin olla ainakin Helsingissä rutkasti enemmän tänä päivänä. Etenkin – kun virkamiesten tukena toimii pelkästään hankinta-asioihin keskittyneitä asiantuntijoita, ja toiminnasta on jo runsaasti kokemusta. Toisaalta – kilpailutuskriteerien laatiminen ei ole ihan yksinkertaista sosiaali- ja terveyspalveluissa, joissa toiminnan vaikutusten mittaaminen on hankalaa, ja joissa asiakkaat eivät aina kykene antamaan palautetta.

Viimeisin ongelmatilanne sattui päivystyspalvelujen lääkärityövoiman kilpailuttamisessa. Kaupungin omille lääkäreille päivystystoimintaan osallistuminen on vapaaehtoista, jolloin täyttämättä jääneisiin vuoroihin on palkattava työvoimaa yksityispuolelta. Tähän saakka palveluja ovat Helsingille tuottaneet kaksi suurta toimijaa. Ne ovat aiemmin olleet kilpailuasetelmassa keskenään, mutta tällä kertaa nämä kaksi toimijaa päättivät yhdistää voimansa ja tehdä yhteistarjouksen. Siinä onkin sitten riittänyt pohdittavaa monille tahoille. Media on halukkaasti nostanut asian esille, ja luottamushenkilöt sekä virkamiehet ovat pattitilanteessa kilpailuviraston tutkiessa asiaa.

Syntynyttä tilannetta saattaa selittää Helsingin palvelujen suuri volyymi ja päivystyspalvelujen kilpailutuksessa käytetyt tiukat kriteerit. Hyvä laatu maksaa – kuten apulaiskaupunginjohtaja totesi. Kahden suurimman yrityksenkin on pitänyt yhdistää voimansa kyetäkseen vastamaan Helsingin tarjouspyyntöön. Pienet yritykset eivät ole lähteneet lainkaan mukaan kilpailuun. Mutta – myös kartellista on puhuttu, ja siksi kilpailuvirasto parhaillaan selvittää yhteistarjouksen laillisuutta. Oleellista tulevassa ratkaisussa lienee se, olisivatko yritykset kyenneet huolehtimaan palvelujen tuottamisesta yksin, ilman yhteistarjousta.

Vaikka palvelujen osto ajoittain tuntuu hankalalta, uskon edelleen monituottajuuden hyödyttävän kaupunkilaisia parhaiten. Mikäli meillä olisi tarjottavana vain yhdenlaista palvelua, joko julkista tai yksityistä, olisi vaarana, että kehitys pysähtyy. Hinnalle ei myöskään olisi vertailupohjaa. Kilpailu ja asian katsominen eri näkökulmista yleensä edistää innovatiivisuutta ja palvelujen kehittymistä. Lisäksi se tuo asiakkaille vaihtoehtoja. Kuitenkin – jotta monituottajuus palvelisi kaupunkilaisia parhaiten, on kaikkien osapuolien pyrittävä eettisesti korkeatasoiseen toimintaan ja yhteisen edun tavoitteluun. Jos ”välistävetoja” alkaa esiintyä, on vaarana markkinoiden hiipuminen.

Merkittävää on, etteivät pienet yritykset lainkaan osallistuneet päivystyspalvelujen kilpailutukseen, vaikka ne kutsuttiin ennen kilpailutusta pidettyyn tekniseen keskusteluun. Mikään yritys ei silloin pitänyt kokonaiskilpailutusta epärealistisena, sillä pienillä yrityksillä olisi ollut laillinen mahdollisuus tehdä yhteistarjouksia. Tilanteeseen on syytä reagoida, koska pienillä yrityksillä on aiemminkin ollut ongelmia kuntien tarjouspyyntöihin ja laatuvaatimuksiin vastaamisessa. Silti pidän vääränä keväällä tehtyä ratkaisua, jossa kaupunginvaltuuston enemmistö päätti tukea pienyrittäjiä tinkimällä vanhustenhoidon laadusta – vastoin valtakunnallisia suosituksia ja valvontakriteerejä vuodelta 2008. Kyllä pienyrittäjien mukana pitämiseen pitää etsiä muut keinot. Kuntien on seurattava valtakunnallisia kehittämislinjauksia ja järjestettävä kaupunkilaisille ajanmukaiset palvelut tuottajatahosta riippumatta.