Kaupunginvaltuuston kokouksessa käsitellyn Stadin ikäohjelman keskustelua oli hiukan surullista kuunnella. Virkamiehet ja vanhusneuvosto olivat tehneet hyvää työtä kartoittamalla laajasti ikääntymiseen liittyviä kysymyksiä ja hahmotelleet mm. ikääntyneiden hyvinvointia ja terveyttä edistäviä mahdollisuuksia yhdessä kaupunkilaisten kanssa.
Monet arvokkaat avaukset kuten iäkkäiden asumisen parantaminen, liikkumismahdollisuuksien lisääminen ja aivoterveyden edistäminen eivät tuntuneet kiinnostavan valtuutettuja. Keskustelu koski lähes täysin ympärivuorokautista hoitoa. Toki muistisairaat ym. ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevat ovat haavoittuvin vanhusryhmä, n. 10 % kaikista 75 täyttäneistä, ja oikea-aikaisessa hoitoon pääsyssä meillä näyttäisi vielä olevan tarkentamista. Koko ikääntyneiden joukko on kuitenkin hyvin heterogeeninen, ja siksi tarpeita myös muunlaisille tukimuodoille olisi hyvä huomioida.
Olemme tottuneet menneinä vuosikymmeninä vastamaan aiempien vanhusikäpolvien avun tarpeeseen vain sairaalamaisella laitoshoidolla. Tilanne oli vielä 2000-luvun taitteessa hyvin erilainen kuin todellisuus ikääntyneiden palveluissa nyt. Olen noina vuosina tehnyt ulkoisen arvioinnin kaikissa Helsingin ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä, ja näky oli monessa paikassa lohduton. Pelkässä avopaidassa makaavia vuodepotilaita oli paljon, virikkeitä ei ollut, eikä kuntoutusajatus ollut vielä mukana hoidossa ja muistisairauksien hoito oli vasta aluillaan.
Nyt meillä on uusi ikääntyneiden sukupolvi tulossa palvelujen piiriin. Heillä on erilaiset toiveet ja vaatimukset kuin menneiden sukupolvien vanhuksilla. Heidän ensisijaisena toiveenaan ei useimmin ole päästä ympärivuorokautiseen hoitoon vaan saada sellaisia palveluja, joiden avulla he voivat elää mahdollisimman omannäköistään elämää paikasta riippumatta. Hyvä, tähän tavoitteeseen vastaava uusi avaus muistisairaille henkilöille on muistikylä-ideologian mukaisten yksiköiden suunnittelu.
Ne palvelut, joihin nyt kannattaisi erityisesti satsata, ovat ennakoivat palvelut. Liikunta, sosiaaliset kontaktit, hyvä ravitsemus jne. Tämä edellyttää useiden kohdalla pientä apua esim. ulos pääsyssä ja kulkemisessa palvelukeskuksiin ruokailemaan, kuntoilemaan ja harrastamaan. Tällaisia pienimuotoisia palveluja meillä on riittämättömästi, vaikka niiden avulla voisimme ylläpitää ikääntyneiden toimintakykyä ja ehkäistä raskaampien palvelujen tarvetta. Tässä olisi haastetta myös järjestöille.
Monilla ikääntyneillä on myös paljon kuntoutuspotentiaalia, jos kunto on päässyt romahtamaan. Sikäli monimuotoisia, eritasoisia kuntoutuspalveluja olisi hyvä olla tarjolla. Esim. ikääntyneiden liikuntapuistot sopivine välineineen eri puolilla kaupunkia, halvat bussimaksut, jotka houkuttelevat lähtemään liikkeelle, riittävästi penkkejä ulkoilureittien varrella sekä sairauksien jälkeen tehokas ja riittävän pitkä kuntoutusjakso jne.
Sote-uudistuksen myötä meille jää vastuu kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä. Siinä meillä on mahdollisuus kohentaa myös ikäihmisten hyvinvointia ja terveyttä edistäviä palveluja – ehkä yhdessä järjestöjen ja yritystenkin kanssa. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kokonaisuus rakenteineen ja johtamisjärjestelmineen on toivottavasti Helsingissä jo hyvässä vauhdissa.