Olen jo pitkään kysellyt, eikö Helsingillä ole minkäänlaista suunnitelmaa Kauppatoria ympäröivän rannan varalle. Nythän sitä on rakennettu sattumanvaraisuus-periaatteella. Ensin rannalle sai rakentaa maailmanpyörä-yrittäjä pienellä vuokralla. Toinen, joka sai rakentaa tuolle kaupungin kalleimmalle ja tärkeimmälle rannalle, oli uima-allas –yrittäjä. Olikohan uima-allas kuitenkin vain rekvisiittaa? Uima-altaiden varjolla yrittäjä sai ravintolansa kaupungin parhaalle paikalle. Nyt yritykselle on vielä myönnetty lupa kasvattaa ravintolansa kokoa.

Eikö kaupunkisuunnitteluviraston olisi pitänyt laatia kaupungin hienoimmalle ja kalleimmalle rannalla suunnitelma/visio, jonka mukaan tontteja ja rakennuspaikkoja olisi tarvittaessa kilpailutettu suunnitelman mukaisen ilmeen ja toiminnan saavuttamiseksi? Nyt kaupungilla ei tunnu olevan otetta siihen, mitä rantaan tulee ja miltä se kokonaisuutena näyttää. Uspenskin katedraali ja Enson talo – tätä on vuosikymmenet paheksuttu, mutta siitä ei ole opittu mitään. Nyt on Uspenski, Enso, maailmanpyörä, puinen ravintolapytinki, ja vielä kaavaillaan mustaa museotaloa samaan näkymään. En usko että muissa pääkaupungeissa keskeisiä alueita rakennetaan tällä menetelmällä.

Nyt Guggenheim-säätiö halusi jäljellä olevan paraatirannan tilan museolleen. Kaupunki lähti oitis mukaan ja lupasi vielä rakentaa museorakennuksenkin. Sinänsä en kovin vahvasti vastusta tai puolusta Guggenheimia. Molemmille kannoille on hyviä perusteluja. Museo saattaisi piristää elinkeino- ja taide-elämää sekä houkutella turisteja Helsinkiin. Toisaalta hankkeessa on vielä monia kysymyksiä auki, joten olisin toivonut päätösesityksen tuomista valtuustolle vasta myöhemmin tietojen tarkennettua.

Enemmän tunteita on herättänyt prosessi, joka museohankkeen ympärillä on pyörinyt. Ensinnäkin kaupunginvaltuuston jäsenet saivat lukea lehdestä tänä syksynä, että Guggenheim tekee uuden yrityksen museon rakentamiseksi ja tuo kaupunginvaltuustolle siitä esityksen, jota lehdessä oli jo hiukan avattu. Olisin arvostanut, jos tieto olisi ensin tuotu kaupunginvaltuustolle tiedoksi, ja vasta sitten medialle. Tässä prosessissa kritisoisin myös sitä, että säätiö palkkasi viestintätoimiston ammattilaiset lobbaamaan kaupunginvaltuuston jäseniä, mediaa sekä kaupunkilaisia ym. Viestintätoimisto sinsänsä hoiti tehtävänsä tyylikkäästi.

Rahoituslaskelmat ilmoitettiin mediassa aluksi siloiteltuina. Nyt niitä on vähitellen avattu, mikä on ollut omiaan lisäämään epäluuloja. Todellista yksityistä rahaa tuskin on merkittävästi (?), ja hankkeen alvittomuus sekä mahdollinen valtionosuus ovat vielä auki. En ole myöskään onnistunut saamaan uskottavaa tietoa siitä, miten tukisäätiö toimintansa rahoittaa. Mielestäni olisi lisäksi tarvittu skenaarioita siitä, miten rahoituksesta huolehditaan jos museokävijöitä onkin vuodessa vain 100 000 tai 300 000 esitetyn 550 000 sijaan.

Suuri kysymys on myös toiminnan sisältö. Siitä ei ole vielä lainkaan virallisesti keskusteltu. Arkkitehtuuria ja designia – Suomesta, muista maista, mistä? Ja onko suunnitelmissa muita näyttelyitä? Mistä ne tulevat, ja millaisia ne ovat – nykytaidetta, klassista taidetta, mitä, ja mistä? Joitain hahmotelmia on lehtikirjoituksissa ja puheissa esitetty, mutta kun niitä ei ole mihinkään kirjattu, ei voi tietää, mitä museo lopulta tuo tullessaan. Sisällöstä kuitenkin saattaa riippua kävijämäärä.

Siksi – kuten sanoin, en sinänsä vastusta Guggenheim museota, mutta olisin toivonut, että hanke olisi tuotu päätöksentekoon vasta sitten kun rahoituskuvio olisi voitu avoimesti ja luotettavasti avata, ja alvittomuus ym. auki olevat asiat olisivat olleet tiedossa. Silloin olisimme tarkkaan tienneet, millaisiin kustannuksiin kaupunki ja helsinkiläiset veronmaksajat ovat sitoutumassa. Lisäksi toiminnan sisältö olisi pitänyt olla jo suunniteltuna. Nyt jos päätös menee läpi, ostamme paketin, jonka toteutus voi kääntyä suuntaan jos toiseenkin.