Helsingin viimeisin vanhuspalveluohjelma oli voimassa vuoden 2009 loppuun saakka. Sen jälkeen ikäihmisten palvelujen kehittämistä on ohjannut Helsingin kaupungin strategiaohjelma vuosille 2009–2012. Sen mukaan palvelujen rakennetta kevennetään lisäämällä palveluasumispaikkoja ja kotihoitoa, pilotoimalla ikääntyvien yhteisöllisiä asumisratkaisuja, tukemalla omaishoitoa sekä vähentämällä laitoshoitoa. Henkilöstömitoitus aiotaan kehittää valtakunnallisen suosituksen mukaiseksi. Kaikki nämä ovat hyviä ja oikeansuuntaisia tavoitteita. Linjaukset ovat kuitenkin liian yleisluoteisia, jotta niiden avulla voitaisiin varmistaa iäkkäiden palvelujen kehittäminen pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti, varsinkin kun iäkkäiden palvelujen järjestämiselle on tulevina vuosina isoja haasteita.

Kansallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus edellyttää, että kunnilla on valtuuston hyväksymä ikääntymispoliittinen strategia, jonka toimeenpano on kytketty kunnan talousarvioon. Strategia on suosituksen mukaan laadittava yhdessä kaikkien kunnan hallintokuntien ja toimijoiden (järjestöt, seurakunnat ja yksityiset palveluntuottajat) kesken. Kunnan asukkaiden tarpeet ja voimavarat sekä niiden ennakointi ovat strategian lähtökohta. Strategian tavoitteet voidaan konkretisoida erillisessä toimeenpano-ohjelmassa.

Kysyn mihin toimenpiteisiin kaupunginhallitus aikoo ryhtyä vastatakseen väestön ikääntymiseen ja siihen liittyvään vaikeaa tai keskivaikeaa muistisairautta sairastavien määrän ja osuuden kasvuun, ammattitaitoisen hoitohenkilöstön saatavuuden heikkenemiseen sekä ikäihmisten muuttuvin tarpeisiin ja toiveisiin? Eivätkö nämä ole kaupungin taloudenkin kannalta sellaisia haasteita, joihin kaupungin kannattaisi vastata ennakoiden laatimalla erillinen, yksityiskohtainen ikääntymispoliittinen strategia toimeenpano- ja seurantasuunnitelmineen?