Ikääntyneiden palvelujen puolesta (21.4.2016)

Olen toiminut työurani ajasta suurimman osan ikääntyneiden palveluissa, ja olen saanut olla mukana uudistamassa ikääntyneiden hoitoa entistä inhimillisempään suuntaan. Muutos ikääntyneiden palveluissa viimeisten 10-15 vuoden aikana perustuu systemaattiseen ja pitkäjänteiseen, näyttöön perustuvaan kehittämistyöhön. Työtä toki riittää vieläkin, sillä ikääntyneiden palvelut eivät vieläkään ole ”luksusta”. Hyvään suuntaan on kuitenkin edetty.

Viimeaikoina kuullut puheet ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoituksen laskemisesta ja ammattitaitovaatimusten väljentämisestä sekä vastuutyöntekijä-mallista luopumisesta hämmästyttävät. Tuntuu, että vaivalla aikaan saadut parannukset valuvat tyhjään. Ymmärrän hyvin, kuinka vaikeaa hallituksen on löytyy säästökohteita, mutta eikö ikääntyneiden osalta säästöä synny jo riittävästi palvelurakennemuutoksesta. Hallituksen kärkihankehan on palvelujen painopisteen siirtäminen ympärivuorokautisesta hoidosta koti- ja omaishoitoon.

Jonkun tietyn lukeman (hoitajia/asiakkaat) esittäminen ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoituksen minimiksi, tekee siitä helposti maksimin. Mieluummin näkisin, että henkilöstömitoitus perustuisi asiakkaiden tarpeisiin, ja joustaisi hoidon raskauden mukaan. Hoidon tarpeen ja/tai toimintakyvyn mittaamista varten on kehitetty erilaisia mittareita, joiden valtakunnallista käyttöönottoa kannattaisi harkita henkilöstömitoituksen perustana.

Kaikkein ikävintä on kuulla ammattitaitovaatimusten alentamisesta. On olemassa hyvä näyttö siitä, että ammattitaitotaso on yhteydessä hoidon laatuun. Sairaiden ikääntyneiden ihmisten hoito ei ole kenen tahansa hallittavissa. Mm. keskivaikeasti tai vaikeasti muistisairaiden hyvä hoito edellyttää erityisosaamista. Kun työntekijällä ei ole osaamista riittävästi, hän ei osaa välttämättä ennakoida ja hoitaa riskitilanteita ajoissa. Myös kuntoutumisen tukeminen voi jäädä heikoksi. Näin esim. kotihoidossa ja palveluasumisessa heikko ammattitaito voi lisätä kalliiden päivystyspalvelujen ja sairaalahoidon käyttöä.  Myös kotihoidon ensisijaisuuden mahdollistava rakennemuutos edellyttää hyvää henkilöstön osaamista.

Vanhuspalvelulaissa esitetyllä vastuutyöntekijällä on merkittävä rooli ikääntyneiden hyvinvoinnin edistämisessä ja palveluissa auttamisessa. Mm. muistikoordinaattorit ovat tärkeä tukimuoto perheille, joissa on muistisairas perheenjäsen. Suomessa vastuutyöntekijä-malli on vasta otettu käyttöön, eikä sen vaikutuksia ole vielä ehditty arvioida. Puheet sen poistamisesta ovat siksi ennenaikaisia.

Toivon, että valtakunnan budjetista päätettäessä harkitaan vielä, miten säästöjä ikääntyneiden palveluissa kannattaa tehdä. Harkitsemattomat leikkaukset voivat johtaa huonoon hoidon laatuun ja sitä kautta vain kustannussiirtymään halvemmista peruspalveluista kalliisiin päivystyksellisiin- ja erikoispalveluihin.

Hämeentien liikennesuunnitelmasta (18.4.2016)

Kaupunginvaltuustossa käsitellään 27.4. Hämeentien, Haapaniemenkadun ja Viidennen linjan liikennesuunnitelma. Siinä esitetään näiden katujen varaamista vain joukkoliikenteelle ja pyöräilylle. Tämä merkitsee yksityisautoilun kieltämistä alueella. Helsingin strategiaohjelman 2013 – 2016 yhtenä tavoitteena on kestävän liikkumisen edistäminen lisäämällä kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen osuutta liikenteestä. Strategiassa ei kuitenkaan mainita yksityisautoilun vaikeuttamista, mihin tämä esitys johtaa.

Kyseessä on kallis suunnitelma. Muutostöiden kuluja tulee yhteensä n. 15,5 miljoonaa euroa. Sillä saadaan pieni pätkä hulppeaa pyörätietä sekä raitovaunukiskoja.  Paljon tarpeellisempaa olisi käyttää rahaa nykyisen pyörätieverkon laajentamiseksi ja korjaamiseksi. Varsinkin keskustan ulkopuolella on monia puutteita. Hämeentien pyörätie palvelisi vain pientä osaa pyöräilijöistä ja heitäkin vain kesäisin. Talvella katua käyttäisi vain julkinen liikenne, sillä talvipyöräilyn osuus liikenteestä on minimaalinen, n. 2 %:n luokkaa.

Muutoksen on arvioitu nopeuttavan bussiliikennettä Hämeentiellä noin minuutilla ja raitioliikennettä 1,5 minuutilla pohjoisen suuntaan ja 2 minuutilla etelän suuntaan. Mutta mitä tapahtuukaan muille väylille ja muulle liikenteelle?

Kaikkein suurin uhka kohdistuu Sörnäisten rantatien liikenteeseen. Kalasataman rakennusaikaiset liikennejärjestelyt ovat voimassa vielä pitkään. Ne aiheuttavat jo tällä hetkellä pullonkaulan Itäväylän liikenteelle. Pahimmillaan liikenne tukkeutuu kokonaan kun Hämeentien liikenne siirtyy Sörnäisten rantatielle. Lisäksi Kalasatamaan on tulossa kymmeniä tuhansia uusia asukkaita ja tuhansia työntekijöitä, jotka myös käyttävät Sörnäisten rantatietä. Sikäli Hämeentien uudistuksen ajoitus on erittäin huono. Päätös tästä alueen yhdestä liikenneosuudesta kannattaisi tehdä vasta siinä vaiheessa kun alueen liikenteen kokonaissuunnitelma alkaa hahmottua. Mm. Sörnäistentunneli helpottaisi Hämeentien sulkemisesta aiheutuvaa tilannetta, mutta se ei ole toistaiseksi mahtunut investointiohjelmaan.  Kokoomus ja Perussuomalaiset yrittivätkin sekä kaupunkisuunnittelulautakunnassa että kaupunginhallituksessa saada tämän Hämeentie-hankkeen siirrettyä myöhemmäksi. Vihreät ja vihreydestä Vihreiden kanssa kilpailevat vasemmistopuolueet kuitenkin ajoivat hankkeen läpi.

Hämeentien muutos tuottaa vaikeuksia myös Kalliossa asuville kaupunkilaisille. Heidän kulkemisensa vaikeutuu. Tosiasia on, etteivät esim. kaikki vanhat ihmiset pyöräile tai kävele. Autoliikenteen uskotaan siirtyvän Kallion pienille kaduille ja myös Liisankadun liikenteen arvioidaan lisääntyvän. Liikenteestä aiheutuvat haitat ovat silloin asukkaille oleellisesti suuremmat kuin nykyisellä läpiajoon hyvin soveltuvalla Hämeentiellä. Tässä mielessä suunnitelma on lyhytnäköinen – n. kilometrin matkan varaaminen pyöräilijöille ja julkiselle liikenteelle tuottaa hankaluuksia eri puolilla kaupunkia asuville ihmisille.

Toivottavaa olisi, että enemmistö valtuuston jäsenistä ymmärtäisi, miten monia vaikutuksia Hämeentien sulkemisella yksityisautoliikenteeltä on. Pyöräily on terveellinen liikkumismuoto, jota kannattaa edistää, mutta tällaisilla äärimmäisyyksiin viedyillä hankkeilla vain saadaan pyöräilijät ja autoilijat turhaan vastakkain.