Päiväkirja
Kevään viimeiset valtuuston ja terveyslautakunnan kokoukset ajoittuivat viikolle 25. Molemmissa kokouksissa asiat sujuivat ilman suurempaa dramatiikkaa. Terveyslautakunnassa äänestimme esityslistatekstien pienistä painotuseroista, joilla ei ehkä sinänsä ei tule olemaan suurta merkitys. Ja näissä kysymyksissähän demarit, vasemmistoliitto ja vihreät aina lyöttäytyvät yhteen, joten tulos on usein 5-4 vasemmiston hyväksi.
Kaupunginvaltuuston kokouksessa kiinnostusta herätti eniten tarkastuslautakunnan ehdotus kaupunginvaltuustolle vuoden 2008 arviointikertomuksesta sekä tilintarkastuskertomus. Näistä tuli pitkä lista puheenvuoroja ja kymmenen toivomuspontta. Itsekin, puheita kuunneltuani, varasin puheenvuoron, joka jäikin viimeisksi. Sitä odotellessa ehdin käydä syömässä ja vaihtamassa ajatuksia tärkeimmistä aktuelleista asioista valtuustoryhmäni jäsenten kanssa. Silloin kun valtuuston kokous kestää 4-6 tuntiin, on pakko välillä lepuuttaa korviaan ja istumalihaksiaan sekä saada tankattua lisäenergiaa valtuuston kahvilassa.
Oma puheenvuoroni liittyi sosiaali- ja terveystoimen budjettien ylitykseen ja vanhusten palvelujen järjestämiseen Helsingissä. Siitä oli aiemmissa puheenvuoroissa monia mielipiteitä, joten halusin taas tuoda esille myös oman kantani. Listatekstissä oli maininta, että sosiaali- ja terveystoimi aina ylittävät budjettinsa, ja niinhän se kokonaisuudessaan onkin. Viime vuonna näiden virastojen ylitys oli n. 50 miljoonaa euroa, mikä on valtava summa. Todellisuudessa terveyskeskus on kuitenkin jo vuosia pystynyt järjestämään omat palvelunsa ilman budjetin ylityksiä, mutta ylitystä tuli HUS:sta 6.1 % (n. 23 milj. euroa), mikä sisällytetään terveyskeskuksen budjettiin.
Sosiaalivirasto ylitti budjettinsa 2.3 %:lla (n. 24.5 milj. euroa), ja sen vuoksi tuli puhetta alibudjetoinnista. Sosiaalivirasto yleensäkin ylittää budjettinsa, mutta sillä onkin subjektiivisiin oikeuksiin perustuvia palvelujen järjestämisvastuita, joiden kysyntää on vaikea ennustaa. Siitä huolimatta tuntuu kummalliselta, että budjetti voidaan noin vain ylittää. Lasten päivähoito aiheuttaa ylitystä aina. Pidän epäoikeudenmukaisena sitä, että päivähoidon ylitysten vuoksi kaikkien muiden väestöryhmien kuluja joudutaan leikkaamaan. Minun oikeustajuni mukaan ei ole oikein, että kotona olevat vanhemmat voivat viedä lapsensa kokopäivähoitoon päiväkotiin, kun samaan aikaan esim. muistisairauksia sairastavat ihmiset joutuvat yksin ja avuttomina odottamaan pitkäänkin turvallista hoitopaikkaa ja vammaisten matkustuskuluista tingitään. Lasten hyvinvointi on hyvin tärkeää, mutta minusta tässä on menty liian pitkälle. Lapsilla on sentään omat vanhemmat, jotka huolehtivat heistä, mutta esim. kaikilla muistisairailla ihmisillä ei aina ole ketään läheistä tukemassa tai auttamassa. Mitenkähän olisi jos siirrettäisiinkin lasten päivähoito opetusvirastoon ja lakattaisiin pitämästä sitä sosiaalityönä? Suurin osa perheistä on ihan tavallisia ja lapsistaan hyvin huolehtivia, ei sosiaalityön tarpeessa.
Omassa puheenvuorossani toin esille alibudjetointiin viitaten sen, että pelkällä rahamäärän lisäämisellä ei aina päästä parhaaseen ratkaisuun, vaan palveluja on kehitettävä asiakkaiden tarpeiden ja yhteiskunnan muutosten mukaan. Lisäksi puhuin vanhustenhuollosta seuraavasti:
Nyt olisi aika reippaaseen uudistamiseen, joka olisi hyvä aloittaa vanhoista toimintaa vaikeuttavista rakenteista. Asko-Seljavaaran ehdotus vanhusten palvelujen yhteen budjettiin saamisesta on harkitsemisen arvoinen. Lisäksi olisi syytä vähentää iäkkäiden pitkäaikaisen ympärivuorokautisen hoidon portaita. Vanhusten palveluissa on nyt panostettava inhimillisiin ja riittäviin ennakoiviin palveluihin ja kuntoutukseen. Ympärivuorokautisessa hoidossa painopistettä on siirrettävä palveluasumisen suuntaan nimenomaan siitä syystä, että ikäihmiset saisivat kodinomaisen ympäristön ja inhimillisen hoidon elämänsä viimeisiksi vuosiksi. On hyvä huomata, että Helsingissä on vanhusten palveluasuminen uudistettu vuonna 2005, ja sen jälkeen palvelutaloissa on ollut ympärivuorokautinen ammattitaitoinen hoito. Kokemuksen mukaan myös muistisairauksia sairastavat ihmiset voivat asua palvelutaloissa elämänsä loppuun saakka.
Tässäpä tämän kevään viimeisten kokousten herättämiä ajatuksia. Kommentoikaa!
HYVÄÄ KESÄLOMA-AIKAA!
Seija
Aloitteet
Kaupunginvaltuusto edellyttää, että 45. ja 47. kaupunginosien (Vartiokylä, Mellunkylä, Myllypuro) jatkosuunnittelussa huomioidaan iäkkäälle väestölle sopivien asuntojen rakentaminen ja helppojen kulku- ja liikenneyhteyksien varmistaminen asuinalueelta Kontulan vanhustenkeskukseen.
Päiväkirja
Tällä kertaa piti kiirettä, että ehdin valtuuston kokoukseen kun se kesän kunniaksi alkoi jo klo 16. Onneksi kokous ei ollut aivan mammuttimaisen pitkä, joten kotiin päästiin tällä kertaa ihmisten ajoissa. Kyselytunnilla kyseltiin karjalan kielen opetuksesta ja Töölönlahden asemakaavasta. Esille nostettiin vielä kerran myös Myllypuron entiselle kaatopaikka-alueelle rakennettujen asuntojen hinnankorvaukset. Kysymyksiin saatiin hyvät vastaukset ja Myllypuron asuntoasiasta äänestettiin, ja aloite raukesi. Omaa alaani koskettava suun erikoishoidon yksikön muodostaminen pääkaupunkiseudulle kuntien yhteistyönä meni läpi, kuten hyvä olikin. Tällaista toimintaa pitäisi olla enemmän. Ihan kaikkea ei kannata tehdä itse tai yksin, vaan muiden tahojen resurssien huomiointi on viisautta. Ja isoissa erikoishoidon kysymyksissä uskon keskittämiseen, joskin paljon käytetyt peruspalvelut on syytä pitää asukkaita lähellä.
Työväenopistokysymys taas puhutti kovin paljon, vaikka kyseessä on kaupungin kokonaisuuden kannalta pieni asia – asukkaille – ainakin osalle – se kyllä on tärkeä. Vaikka en asiaa perinpohjin tunnekaan, uskoisin, että sillä saralla voisi olla uudistamisen tarvetta sekä konseptissa (ja nimessä) että hallinnoinnissa. Kaikkien palvelujen pitäisi seurata aikaa ja sen myötä tapahtuvaa luonnollista kehitystä. Tutkiessani kerran Helsingin henkilöstömääriä, ihmettelin kovasti, että ruotsinkielisessä työväenopistossa on henkilöstöä 28, ja silti tällä yksiköllä on oma johtokunta. No – näitä johtokuntia oli kyllä muillakin pienillä yksiköillä, joten kysymyksen laajempi selvittely olisi tarpeen.
Itseäni kiinnosti erityisesti Vartiokylän, Mellunkylän ja Myllypuron asemakaavamuutosehdotus. Se oli minusta hyvä, ja esitettyä alueen tiivistämisrakentamista mielestäni tarvitaan. Kuitenkin otin asian esille sen vuoksi, että iäkkäiden ihmisten tarpeet huomioitaisiin jatkosuunnittelussa riittävän hyvin. Asemakaavamuutosalueen läheisyyteen Kotikonnuntie 14:ään (HKI 94), Kontulaan, on juuri valmistumassa uusi, upea vanhustenkeskusrakennus. Sen on tarkoitus toimia paitsi ympärivuorokautista valvontaa tai apua tarvitsevien ikäihmisten asumispaikkana niin myös yhteisenä tapahtuma-, kokoontumis- ja harrastustilana alueen iäkkäille ihmisille. Uusi vanhustenkeskus tarjoaa iäkkäälle väestölle tärkeitä hyvinvointia ja terveyttä edistäviä palveluja sekä ennaltaehkäisevää toimintaa. Koska vanhustenkeskuksen uuteen rakennukseen ja sen toiminnan kehittämiseen on uhrattu ja tullaan uhraamaan paljon voimavaroja, olisikin nyt huolehdittava, että mahdollisimman moni iäkäs ihminen pääsee hyötymään sen palveluista. Nyt käsiteltävänä oleva muutosalue on kohtuullisen matkan päässä vanhustenkeskuksesta, joten jatkosuunnittelussa on tärkeää huomioida, että alueelle tulee myös iäkkäälle väestölle suunnattuja asuntoja. Lisäksi on tärkeää varmistaa helpot kulkuyhteydet ja liikennejärjestelyt asuinalueelta vanhustenkeskukseen myös toimintakyvyltään heikentyneille ikäihmisille. Em. perusteella tein toivomusponnen, joka meni äänestyksessä lähes yksimielisesti läpi.
TOIVOMUSPONSI
Kaupunginvaltuusto edellyttää, että 45. ja 47. kaupunginosien (Vartiokylä, Mellunkylä, Myllypuro) jatkosuunnittelussa huomioidaan iäkkäälle väestölle sopivien asuntojen rakentaminen ja helppojen kulku- ja liikenneyhteyksien varmistaminen asuinalueelta Kontulan vanhustenkeskukseen.
Mukavia ulkoilukelejä – itse piipahdin pyöräretkellä Korkeasaaressa. Hieno paikka pöllöineen ja riikinkukkoineen.
Seija
Päiväkirja
Terveyslautakunnassa oli 3.6. esillä sosiaaliviraston ja terveysviraston yhdessä laatima ehdotus ikäihmisten palvelujen painopisteen muuttamisesta siten, että ennaltaehkäiseviä palveluja lisätään ja pitkäaikaista ympärivuorokautista hoitoa vähennetään. Samalla haluttiin siirtää pitkäaikaisen ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon painopistettä sairaala-asumisesta palveluasumiseen. Tämä oli hyvin perusteltu esitys, sillä ikäihmisistä (+75-v.) lähes 90 % asuu omissa kodeissa, ja jotta näiden ihmisten toimintakyky ja terveys säilyisivät niin hyvinä, että he voisivat asua kodeissaan elämänsä loppuun tai ainakin lähes, he tarvitsevat ennaltaehkäiseviä ja kotiin saatavia palveluja nykyistä enemmän. Hyvällä ennaltaehkäisyllä on mahdollista vähentää ympärivuorokautisen hoidon tarvetta ja siten keventää palvelurakennetta.
Terveyslautakunnan äänestyksissä kuitenkin kävi niin, että pitkäaikaista sairaalahoitoa ei päätettykään vähentää siinä määrin kuin oli estietty, jolloin budjettiraamissa pysymiseksi ihmisten kotona asumista tukevien palvelujen, akuuttisairaanhoidon ja kuntoutuksen sekä kotihoidon palvelujen, lisäyksistä jouduttiin luopumaan. Tämä oli mielestäni paha virhe, ja arvatkaa sainko tästä päätöksestä terveyslautakunnan jäsenenä äkäistä palautetta kaikilta tuntemiltani vanhustyön asiantuntijoilta. Tämä siitä huolimatta, että äänestin virastojen tekemän ehdotuksen mukaan kuten myös muut kokoomuslaiset ja keskustan edustaja, mutta vasemmistopuolueet ja vihreät vastustivat muutosta ja halusivat ikäihmisiä asutettavan elämänsä viimeisinä vuosina sairaalassa lähes entisessä määrin. Joillekin taisi tosin olla yllätys, että sairaalahoidon leikkausten vastustamisesta seurasi lopulta kotihoidon lisäysten vähennys.
Monilla asiaa tuntemattomilla on se harhaluulo, ettei elämän loppuvaiheen hoito onnistu muualla kuin sairaalassa, vaikka jo vuosien ellei vuosikymmenien ajan ovat ikäihmiset voineet elää elämänsä loppuun saakka kodeissa ja palvelutaloissa. Helsingissä palvelutalot ovat täysin laitoshoitoa korvaavia, mutta hoitoideologialtaan ja ympäristöltään sairaaloita inhimillisempiä ja kodinomaisempia paikkoja. Ihmisen oma tahto, yksityisyys (samoin kuin yhteisöllisyys) ja itsemäärääminen toteutuvat paremmin hoitoyksikössä, jossa asiakas on oman asuntonsa haltija. Hän saa palveluja tarpeensa mukaan ja voi samalla kokea olonsa turvalliseksi ympärivuorokautisen hoidon ja valvonnan avulla. Palvelutalojen ryhmäkotiasunnot ovat minusta paras vaihtoehto muistisairauksia sairastavien asuin- ja hoitopaikoiksi. Eivät muistisairauksia sairastavat ihmiset tarvitse sairaalahoitoa vaan mahdollisimman normaalia ja virikkeistä elämää, johon luonnollisesti kuuluu myös sairauksista, lääkityksistä ym. hoidollisista asioista huolehtiminen. Tästä kaikesta vastaa Helsingin palvelutaloissa ammattitaitoinen henkilöstö, johon kuuluu sairaanhoitajia ja lähihoitajia sekä terapiahenkilöstöä. Lääkäripalveluista vastaavat kotihoidon lääkärit. Ihmisten kuntoutumisen edistäminen on hoidon perusta.
Palveluja suunniteltaessa useimmiten lähdetään liikkeelle organisaation näkökulmasta, eikä välttämättä muisteta huomioida niitä ihmisiä, jotka palveluja käyttävät. Helsingissä joudutaan vanhusten palvelujen suunnittelussa lisäksi miettimään, mikä kuuluu terveyskeskukselle ja mikä sosiaalivirastolle. Vähennykset ja lisäykset ovat virastojen budjettien erillisyyden vuoksi vaikeita, ja usein päätöksissä on kyse enemmän virastojen välisestä kiistelystä kuin vanhusten edusta. Tällä kertaa kuitenkin nämä virastot olivat laatineet yhteisen suunnitelman, ja siksi oli sääli, ettei terveyslautakunta ymmärtänyt tätä tilaisuutta palvelujen järkevään uudistamiseen. Siitä tehtiin populistinen säästöjuttu, jolla päästiin otsikoihin , vaikka kyseesä oli paljon syvällisempi asia. Vanhusten palvelujen modernisointi ei minusta saisi olla puoluepoliittinen juttu, jolla kikkaillaan ja kerätään pisteitä, vaan meidän kaikkien puolueista piittaamatta pitäisi tukea iäkkäiden (entistä useammin muistisairaiden) ihmisten hyvää elämään ja hoitoa.
Kaikkien olisi hyvä muistaa, että suuri osa iäkkäistä ihmisistä haluaa asua omassa kodissa mahdollisimman pitkään – kunhan sinne vain saadaan riittävästi apua. Oman tutkimukseni mukaan yli puolet iäkkäistä kotihoidon asiakkaista toivoi myös voivansa kuolla kotona. Jotta tämä ikäihmisten oma toive, omissa kodeissa asuminen, olisi mahdollista, tarvitaan riittävästi turvallisia ja hyvälaatuisia kotihoidon, akuuttihoidon ja kuntoutuspalveluja. Jos näitä ei ole riittävästi, ihmiset pyrkivät ympärivuorokautiseen hoitoon ”turhaankin”, mikä tulee kaupungille hyvin kalliiksi. Maksaahan yksi vuorokausi pitkäaikaisessa sairaalahoidossa lähes 200 euroa. Palvelutalossa se on valtion, kaupungin ja ihmisten maksuosuuksien erilaisuudesta sekä kevyemmästä organisaatiosta johtuen paljon halvempi – noin 100 euron tienoilla. Kustannuksia tärkeämpiä ovat kuitenkin ihmisten toiveet, tarpeet ja elämän mielekkyys.
Karrikoiden voisi sanoa nykytilanteesta, että iäkkäiden ihmisten toimintakyvyn ylläpitämisestä ja edistämisestä sekä kuntoutuksesta ei olla juurikaan kiinnostuneita tai siihen ei ainakaan panosteta riittävästi, vaan ikäihmisten tarpeisiin reagoidaan vasta siinä vaiheessa kun heidän kuntonsa on jo romahtanut ja heidät kerätään laitoksiin. Paljon järkevämpää olisi reagoida ajoissa ja ennaltaehkäistä toimintakyvyn laskua sekä kuntouttaa ihmisiä nopeasti ja tehokkaasti. Tällä turvaisimme ihmisille myös iäkkäänä mielekkään elämän ja näin säästyisi eurojakin.
Jotta vanhustenhuollon rakennemuutos sosiaaliviraston ja terveyskeskuksen kesken sujuisi hallitusti ja turvallisesti iäkkäiden ihmisten kannalta, tein kaksi toivomuspontta, joista ensimmäinen meni yksimielisesti läpi ja toinen numeroin 7-2.
PONNET: Hyväksyessään osaltaan talousarvion vuodelle 2010 terveyslautakunta edellyttää, että
1) sosiaaliviraston ja terveyskeskuksen johto yhdessä hoitoketjuylilääkärien kanssa laatii viimeistään syyskuun loppuun mennessä lautakunnalle kuukausittaisen suunnitelman vanhusten palvelujen paikkajärjestelyjen kokonaisuudesta sosiaaliviraston ja terveyskeskuksen kesken vuoden 2010 loppuun saakka, ja että tämän suunnitelman toteutumisesta raportoidaan lautakunnalle säännöllisesti
2) kaupunginvaltuuston hyväksymän strategiaohjelman edellyttämä esiselvitys sosiaalitoimen ja terveyskeskuksen organisoinnista – sisältäen tarkastelun myös vanhuspalveluiden osalta – käynnistetään viipymättä niin, että mahdolliset organisaatiomuutokset ovat tiedossa ja huomioitavissa jo vuoden 2011 talousarvion valmistelussa, ja että vanhusten palveluihin voidaan siltä pohjalta laatia tuolloin myös pitkän aikavälin suunnitelma
Seija
